Anita Rubin

Kenen tulevaisuus?

Tietoyhteiskunnan ja teknologisen kehityksen myötä todellisuutemme muodostuu jo tässä hetkessä yhä vaikeammin määriteltäväksi. Se koostuu yhä abstraktimmista ilmiöistä ja osista, joiden keskinäisiä suhteita, syitä ja vaikutuksia on vaikea ymmärtää. Tällä tavalla mahdollisen rajat piirtyvät jatkuvasti uudelleen kumoutuakseen taas uuden tiedon edestä hetken kuluttua. Tuntuu siltä, että asioihin ja tapahtumiin on yhä hankalampi vaikuttaa – tai ainakin kokea voivansa vaikuttaa. Niinpä korostammekin reaktiivisesti enemmänkin sitä, miten sopeutuisimme muutokseen ja uusiin haasteisiin sen sijasta, että miettisimme proaktiivisesti, kuinka vaikuttaisimme itse kehityksen suuntaan ja laatuun.

Kenelläkään ei ole yksinoikeutta tulevaisuuteen. Aikaisemmat valinnat ja niiden seuraamukset ovat nykyisen todellisuutemme perusta. Samalla tavalla tulevaisuus muodostuu tämän hetken tilanteen ja sen pohjalta tehtyjen valintojen seurauksena. Vaikka emme voi tietää paljoakaan varmaa tulevaisuudesta, joka tapauksessa meidän on elämänhallinnan ja toimintakykymme ylläpitämiseksi tehtävä jatkuvasti sitä koskevia oletuksia ja arvioita.

Samat aivot kuin ennenkin

Psykologian tutkimuksissa on käynyt ilmi, että ihmisen aivot muuttuvat tekniikan myötä. Uusia synapseja syntyy, kun tiedämme enemmän ja osaamme yhdistää asioita yhä uusilla tavoilla – luoda uutta. Kuitenkaan inhimillinen kykymme tehdä havaintoja ympäristöstämme ei ole juuri muuttunut eikä nopeutunut aikojen kuluessa. Asioiden prosessointi vaatii samat toimenpiteet ja jäsennämme todellisuutta edelleen samalla tavalla loogisina perättäisyyksinä kuin aina ennenkin, vaikka tietoyhteiskunta tuottaa reaaliaikaista tietoa silmillemme ja korvillemme rinnakkaisuuksina yhä monikaistaisemmalla tiedon valtatiellä.

Kohtalonamme onkin yrittää löytää järkevä ja toimiva elämän reitti tietoyhteiskunnassa samoilla aivoilla ja samalla havainnointikyvyllä ja –nopeudella, joilla kivikauden ihminen aikoinaan selviytyi omassa todellisuudessaan ja joilla keskiajan ihminen pärjäsi omana aikanaan.

Identiteetin rakentumisen päättymätön prosessi

Identiteetin rakentumisessa pysyvien piirteiden ja muuntuvien ja joustavien rooliominaisuuksien välinen suhde on muuttunut, ja niinpä tämä identiteetin rakentuminen on päättymätön ja elinikäinen prosessi – emme siis ole koskaan lopullisesti valmiita. Identiteetti on samalla myös tuote, joka on sidoksissa markkinatalouden mekanismeihin, niihin ominaisuuksiin, joita tarinayhteiskunnassa meille halutaan myydä. Kuitenkin tietoyhteiskunnassa hitaasti kehittyvän identiteetin ja tietoisesti omaksuttavissa olevien erilaisten roolien välinen ero hämärtyy koko ajan.

Kehittyäkseen identiteettiprosessi vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta ja dialogia toisten kanssa. Tämän dialogin avulla vedämme rajat itsemme ja toisten väliin ja ymmärrämme keitä olemme, mitä olemme ja mihin kuulumme kunakin elämän ajankohtana. Identiteetti on representaatio, joka syntyy siitä, että etsimme niitä piirteitä muista, joihin emme halua tai haluamme samaistua. Vuorovaikutuksen avulla täsmennämme sitä, millä tavalla tässä prosessissa eroamme toisista ja mikä tässä eroavuudessa on todella merkityksellistä – mikä tekee minusta juuri minut. Sen vuoksi identiteetin pysyvyys on riippuvainen myös siitä, kuinka pitkäkestoisiksi ymmärrämme ihmisten väliset eroavuudet.

Identiteettiprosessi muodostaa tärkeän osan yhteiskunnan ja yhteisön kokonaisuutta, jota vasten peilaamme toiveitamme, odotuksiamme ja henkilökohtaisia ominaisuuksiamme. Tällä tavalla identiteettiprosessi tekee niin yksittäisen ihmisen kuin yhteiskunnan olemisesta mielekästä.

Individualismi merkityksen lähteenä

Individualismista on tullut yksittäiselle ihmiselle tärkein merkityksen lähde samalla, kun itseen liittyvät projektit ovat niitä harvoja asioita, joissa ihmisellä on vielä lähes täydellinen kontrolli. Samalla kuitenkin vastuu omasta onnistumisesta taloudellisesti ja sosiaalisesti muodostaa yhä suuremman haasteen tälle kontrolloitavuudelle ja sitä kautta aidolle elämänhallinnalle, kun olemisen ja hyväksyttävyyden mallit muototuvat ja välittyvät meille yhä selkeämmin markkinoiden ja median kautta.

Media syöttää meille näitä malleja kauniissa paketeissa, joiden viestinä on se, että meillä on oikeus olla mallin mukainen, siis olla markkinoilla määritellyllä tavalla kaunis ja sopiva ja tulla sitä kautta hyväksyttäväksi. Itse – oma mieli ja ruumis – muodostuukin näin uusien elämäntyylien ja roolien kokeilukentäksi, jolla vallitsee hyvin näennäinen vapaus.

Rikkonaiset tulevaisuudenkuvat

Toisaalta individualismin haaste tuottaa useita rinnakkaisia ja tosiajassa välittyviä todellisuuskuvia ja tulevaisuudenkuvia, joissa erilaiset ja vastakkaisetkin arvot, asenteet, rooliodotukset, ihanteet ja normit kilpailevat keskenään. Yksittäisen ihmisen tehtäväksi jää valinta näiden ristiriitaisuuksien välillä pyrkimyksenään identiteettiprosessin hallinta tätä kautta. Perinteiset käsitteet ja toimintamallit eivät kuitenkaan auta tässä valintatilanteessa, koska uusille asioille ja ilmiöille ei ole vielä aina edes nimiä, saati sitten historiaa.

Kokemus luo viisautta ja sen kautta kehittyvät uudet käsitteet, toimintamallit ja suhtautumistavat samoin kuin traditiot, instituutiot ja muut todellisuuden hallinnan työkalut. Kuitenkaan meillä ei ole vielä historiaa tai kokemuksia tietoyhteiskunnasta eikä siis työkalujakaan sen haltuunottamiseksi.

Kaivataan tietoyhteiskunnan elämänhallinnan työkaluja

Yritämme siis kertoa uutta todellisuutta vanhalla kielellä ja totutuilla kuvilla ja siten ymmärtää ja hahmottaa muutosta pysyvyyden kehittämillä työkaluilla. Seurauksena on loputon nyt-hetki, paisuva nykyisyys, joka valtaa alaa menneen ja tulevan ymmärtämiseltä. Puhumme elämyksellisyydestä, tarinayhteiskunnasta ja tunneälystä, kun meidän pitäisi painottaa kärsivällisyyttä, pitkäjännitteistä harkintaa ja valintojemme syiden ja seuraamuksien ymmärtämistä. Kaipaamme yhä nopeampaa toiveiden täyttymystä, tehokkuutta ja tyydytyksen tunnetta ja olemme unohtamassa mennen ymmärtämisen, jatkuvuuden ja syvällisyyden merkityksen.

Ei siis ihme, että elämänhallinta muodostuu yhä vaikeammaksi. Tietoyhteiskunnan kansalaisella – kuluttajalla – on vaara muuttua aktiivisesta, toimivasta subjektista oman elämänsä objektiksi. Näin hänestä tulee osa tapahtumaa, roolihenkilö oman elämänsä tarinassa, jonka kirjoittajaa ei kukaan tiedä ja jonka juonikin on hämärä. Kasvuprosessista kohti riippumatonta ja vahvaa identiteettiä tulee yhä turhauttavampi ja kipeämpi kokemus, kun kenellekään ei enää ole selvää, kaikkien vähiten ihmiselle itselleen, millainen on aidosti onnellinen ihminen ja miten saavutetaan hyvä elämä.