Anita Rubin

Intentiot ja esitietämys

Kirjassaan The Art of Conjecture de Jouvenel (1967) myös pohtii intentionaalisuuden ongelmaa ja ihmisen mahdollisuutta vaikuttaa tuleviin tapahtumiin – siihen, millaisena tulevaisuus toteutuu. Hänen mielestään tulevaisuus on ihmisten käytettävissä odotuksina ja mahdollisuuksina. Tällä hän tarkoittaa, että odotamme jotain sellaista, mitä ei vielä ole, mutta minkä voimme kuvitella olevaksi jossain tulevaisuuden tilassa ja/tai ajassa. Sen vuoksi tulevaisuutta koskeva olettamus ei ole tosiasia tai oire vaan aikomus, ”intentio” (ibid., 28).

Kun ihminen tai inhimillisistä toimijoista koostuva organisaatio tekee tulevaisuutta koskevan päätöksen, hän siis käyttää hyväkseen jotain sellaista, jota de Jouvenel kutsuu ”esitietämykseksi” (engl. ”foreknowns”), siis tiedoksi asioiden suuntauksista, voimakkaista prosesseista, trendeistä ja muusta sellaisesta tietomateriaalista, jota voidaan pitää kussakin tapauksessa tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena (ibid., 113-114). Intention muodostuminen on riippuvaista rakenteellisista uskomuksista ja tietämyksestä, joka puolestaan on riippuvaista siitä, kuinka toimija ymmärtää nykyhetkeä ja vakiintuneita asiaintiloja. Tämä vakiintunut järjestys koostuu

• ns. luonnonlaeista, jotka ihmiset yleensä hyväksyvät kyseenalaistamatta niiden oikeellisuutta sen enempää,
• sosiaalisista varmuuksista, jotka pääasiassa perustuvat yhteisiin sopimuksiin,
• asioista, joista vallitsee moraalinen yksimielisyys, ja
• muista sellaisista asioista, joista vallitsee riittävä varmuus.

Nämä ohjaavat tekijät auttavat ihmistä valinnoissa ja päätöksenteossa ja siten niiden oletetaan takaavan asiantilojen pysyvyyden ja sosiaalisen ja poliittisen järjestyksen myös tulevaisuudessa (ibid., 44).

Tulevaisuus mahdollisuuksina ja vaihtoehtoina: potentialia presentæ

On kuitenkin eroa sillä, tuleeko jokin asia tai ilmiö todellisuudeksi ihmisen toiminnan ja päämääränasettelun seuraamuksena vai onko se seuraamusta paljon kompleksisemmasta asioiden yhteisvaikutuksesta, jota ei ole tietoisesti tavoiteltu. Voidaankin sanoa, että nykyhetken todellisuus muodostuu monien erilaisten tulevaisuudenkuvien, niiden tulkintojen ja uudelleenmäärittelyjen kokonaisuutena (Rubin 2000, 24-25).

Kun de Jouvenel kirjoitti kirjansa, elettiin ajankohtaa, jolloin tulevaisuuden ennakoiminen oli paljon nykyistä helpompaa – elettiin tasaisen kasvun aikaa. Nyt, murrosajassa, asioiden stabiilius ei ole enää yhtä vakaata kuin de Jouvenelin aikoina. Mannermaa (1991, 57-60) arvosteleekin de Jouvenelia siitä, ettei tämä osannut ottaa epävarmuustekijöitä ja ns. heikkoja signaaleja mukaan ajatteluunsa, vaikka tällaisten epävarmuustekijöiden vaikutus toteutuvaan tulevaisuuteen saattaa olla ratkaisevan suuri.

Tässä prosessissa ihminen tulee jatkuvasti yhä tietoisemmaksi mahdollisista maailmanlaajuisista ja aikaan sidotuista vaikutuksista, jotka ovat seuraamusta inhimillisistä päätöksistä ja valinnoista. Tämä tarkoittaa, että tulevaisuus on tavallaan olemassa nykyhetkessä mahdollisuuksina ja vaihtoehtoina. Malaska, Kamppinen & Wilenius (1999, 180) puhuvatkin tässä yhteydessä käsitteellä ”potentialia presentæ”.

> Tulevaisuudesta tietämisen ongelma -tekstin lähteet