Popperilainen tulevaisuuskäsitys

Anita Rubin

Karl Popper (1995) esittää, että tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, koska ihminen ei periaatteessa voi ennalta tietää, mitä ja millaisia tieteellisiä ja teknisiä keksintöjä tulevaisuudessa tullaan tekemään, saati sitten sitä, miten nämä tulevaisuuden keksinnöt vaikuttavat yhteiskuntaan ja ihmiseen. Tulevaisuudesta ei siis ole mahdollista tietää, sillä historia ei voi antaa tulevaisuuteen ulottuvaa tietoa ainakaan tieteen ja tekniikan keksinnöistä. Jos tietäisimme seuraavan keksinnön, olisimme tehneet sen jo.

Tuntuu ristiriitaiselta, että Popperin mukaan tulevaisuutta voi ja täytyy tehdä, mutta siitä ei kuitenkaan voida tietää mitään. Tässä herääkin kysymys, miten ihmisen toiminnalle niin oleellinen ja motivaatiota ylläpitävä ominaisuus kuin tavoitteellisuus – päämäärien asettaminen ja niitä kohden systemaattisesti pyrkiminen – voisi siis olla lainkaan mahdollista? Onko niin, että pyrkimyksemme ovatkin viime kädessä turhia, koska oikeat vastaukset vain tavallaan odottavat jossain löytäjäänsä. Tämän ajatusmallin mukaan tulevaisuutta ei voitaisi lainkaan valita ja toimijan vapaudeksi jäisi siis pyrkiä vaikuttamaan vain siihen, miten nopeasti edetään.

Monet mahdolliset tulevaisuudet

Karl Popper edustaa kriittistä rationalismia. Hänen opeissaan painotetaan yhteiskunnan avoimuutta ja siihen liittyvä yksilön ja yksilöllisyyden merkitys on korostunut. Popperin perustelu pätee silloin, jos tietäminen on määritelty tiukasti, eli tiedämme tai tunnemme keksinnön täsmällisesti. Popperilaisen tulevaisuuskäsityksen mukaan tulevaisuutta ei todellakaan ole mahdollista ennustaa, mutta sen muotoutuminen riippuu meistä itsestämme. Emme siis voi tietää tällä hetkellä, miten ihmiset ajattelevat ja toimivat huomenna, ja mitä uutta he keksivät.

Popper ei luota historialliseen tietoon, mutta tulevaisuutta ei voida tarkastella pelkästään historiallisten tietojen valossa. Päinvastoin, myös historiaa voidaan tarkastella nykyisen tiedon valossa. Avoin, yksilöllisistä ihmisistä rakentuva yhteiskunta on kaukana totalitaarisesta ajattelutavasta. Siihen ei siis myöskään sovi ajatus historiallisista lainalaisuuksista eli historiallisista ”välttämättömyyksistä”. Koska historiallisia lainalaisuuksia ei ole, niiden perusteella ei voi tietenkään ennustaa tulevaisuutta, vaan tulevaisuus on avoin. Yksilölliset ihmiset ajattelevat yksilöllisesti ja tekevät yksilöllisiä päätöksiä. Näin he muuttavat yhteiskuntaa ja luovat tulevaisuutta tavalla, jota ei voi nähdä ennalta.

Tulevaisuudentutkimuksen yleisen ajattelutavan mukaan edessämme avautuva tulevaisuusavaruus muodostuu kaikista mahdollisista tulevaisuuksista yhdessä. Jos oletetaan, että on olemassa tulevaisuuksien kaikkeus, tämä kaikkeus koostuu siis kaikista erilaisista tulevaisuuksista, joita on ääretön määrä. Näin avataan heuristinen tulevaisuus, jota eivät rajoita mitkään meidän aikaisemmin tuntemamme asiat tai kokemukset.

Tieteen tulevaisuus

Popperilainen tulevaisuuskäsitys koskee nimenomaan tieteen tulevaisuutta. Tämän ajattelumallin mukaan tieteen edistyminen on sitä, että uudet teoriat osoittautuvat vanhempia paremmiksi. Teorioiden tavoitteena on siten päästä yhä lähemmäs totuutta ja ratkaista yhä enemmän ennen ratkaisemattomia ongelmia.

Tieteellisten teorioiden jatkuva kriittinen testaus auttaa pääsemään eroon vääristä uskomuksista. Tällä hetkellä pätevät teoriat voivat hetkenä minä hyvänsä osoittautua virheellisiksi. Tällä hetkellä ollaan lähempänä totuutta kuin aikaisemmin, ja tulevaisuudessa lähempänä kuin nykyisin. Tiedon määrä vähenee mitä kauemmas historiaan mennään, miten historiallisella tiedolla voisi tietää tulevaisuudesta.

Edistysajatteluun liittyy vahvasti tulevaisuuden tekeminen. Popperin mukaan tarvitaan rohkeita hypoteeseja, jotka kestäväksi osoittauduttuaan auttavat tiedettä etenemään harppauksittain.

Historisismin vaara

Popper varoittaa myös historisismista ja kehottaa tutkijoita tekemään tarkan eron toisaalta tieteellisten ja toisaalta varauksettomien ”ei-tieteellisten” ennusteiden välillä (ibid. 63). Popper kuitenkin myös vaatii, että filosofin vastuuseen kuuluu matemaattisten, tieteellisten, moraalisten ja poliittisten ongelmien ja niille tarjottujen ratkaisumallien rationaalinen kritiikki, jos tämä vastuu ulotetaan koskemaan myös muuta yhteiskunnallista ja sosiaalista tutkimusta (1995, 71-75).

Tieto lisääntyykin Popperin mukaan kyseenalaistamalla. Tieto perustuu kokemukseen: uuden kokemustiedon avulla olemassa olevat teoriat voidaan osoittaa vääriksi ja korvata uusilla teorioilla. Näin hän näkee muutoksen myös kumoavana ja eliminoivana, ei pelkästään rakentavana ja kasvavana, ja toteaakin, että ”Elämä edistyy kuten tieteellinen tutkimuskin siirtymällä vanhoista ongelmista uusiin ja ennalta arvaamattomiin ongelmiin.” Ihmisen velvollisuus on kehittää omaa tietämystään, omia ajatuksiaan, testata niitä ja hylätä ne, jos ne osoittautuvat vääriksi. Näin ihminen oppii kokemuksistaan ja pystyy aina paremmin ja paremmin muokkaamaan yhteiskuntaa parempaan suuntaan.  Tulevaisuus on meistä itsestämme kiinni, emmekä ole riippuvaisia mistään historiallisista välttämättömyyksistä.

> de Jouvenel ja intentionaalisuus

 

Mainokset