Keekok Leen episteemisen implikaation malli

Anita Rubin

Keekok Leen episteemisen implikaation mallin avulla voidaan tutkia ennusteiden pohjalla olevien arvolauseiden perusteita. Bell (1997b) liittää Leen mallin kriittiseen realismiin ja ennen kaikkea ajatukseen, että vaikka täydellistä varmuutta jonkin arvolauseen paikkansapitävyydestä kaikissa olosuhteissa ei voi olla, sitä voidaan silti pitää uskottavana, jos sitä on määrätietoisesti ja perinteisen länsimaisen tieteen kriteereihin vedoten pyritty falsifioimaan – todistamaan vääräksi – siinä kuitenkaan onnistumatta.

Malli on lähellä Popperin epistemologian falsifiointiperiaatetta (1995), jossa jokin tieto voidaan olettaa uskottavaksi, mikäli sitä ei voida todistaa vääräksi ”vakavalla yritykselläkään”. Popperin mukaanhan kaikki tietoteoreettiset perustelut ja väitteet ovat viime kädessä arvauksia, joita ei vielä ole voitu kumota, kun otetaan huomioon ihmisen älyllinen kapasiteetti ja rajallinen havaintokyky.

Bell arvostaa Leen mallia siitä näkökulmasta, että falsifikaation lisäksi siinä on mukana myös verifikaatio, oikeaksi todistaminen. Esimerkiksi means-ends-analyysi keskittyy lähinnä vain analysoimaan arvolauseen ja sen perustelun välistä suhdetta, mutta Leen mallissa yhdistyvät sekä arvolauseen ja sen perusteluina käytettyjen väitteiden välisen suhteen tarkastelu että arvolauseiden perusteiden oikeellisuuden testaus.

Samalla Leen – ja siten myös Bellin – argumentaation taustalla on naturalistinen filosofiakäsitys, jonka mukaan kaiken olevaisen taustalla lepää erehtymätön luonto. Tästä luonnosta kumpuavat myös inhimillisen toiminnan ja moraalin perustat.

Arvolauseiden arvioinnin kriteerit

Arvoja voidaan myös perustella empiirisellä todistusaineistolla, jos tämä aineisto täyttää tietyt kriteerit. Kuitenkaan Bell ei aseta todistamiselle ehdotonta vaatimusta täyttää totuudellisuuden kriteerit aina ja kaikissa olosuhteissa, koska arvot ovat sellaisia ilmiöitä, että nekin muuttuvat ajan myötä ja ovat kulttuurisidonnaisia. Samaten arvoja koskevissa ilmiöissä ja valinnoissa on usein mukana lieventäviä asianhaaroja ja poikkeuksia, jotka nekin voivat muuttaa arvolauseen totuudellisuutta sinänsä.

Leen mallissa falsifiointi perustuu viiteen askeleeseen, joissa kaikissa testataan arvoväittämän taustalla olevaa tietoa ja sen perusteluita.

Keekok Leen mukaan voimme arvioida arvolauseitamme (ns. ”pitäisi”-lauseita) objektiivisesti tarkastelemalla, täyttävätkö ne seuraavat kriteerit:

  • Arvolauseen tulee olla objektiivisesti varteenotettava;
  • Arvolauseen perustelujen tulee olla viittauksellisesti merkityksellisiä;
  • Arvolauseen tulee olla kausaalisesti relevantti;
  • Arvolauseen tulee olla kausaalisesti itsenäinen eli riippumaton todistuksesta, ja
  • Arvolauseen väittämä tulee voida testata tieteellisesti.
    Objektiivinen varteenotettavuus.

Arvolauselman tulee olla objektiivisesti varteenotettava eli sellainen, että ensinnäkin sitä tukee riittävän raskauttava – vakava – empiirinen todistus. Tämä tarkoittaa sitä, että arvoväitettä tukevien todisteiden pitää olla vakavia eikä pelkkä subjektiivinen mielipide riitä. Väitteelle on siis oltava ulkoista, riippumatonta näyttöä. Kun puhutaan vakavasti otettavista todisteista, tarkoitetaan sillä sitä, että todisteet ovat objektiivisten tarkkailijoiden tekemiä havaintoja, ne ovat tosia ja tieteellisesti tunnettuja faktoja tai vastaavia, ja ne ovat julkisia.

Toisaalta on muistettava, että vaikka väitteen on oltava sellainen, ettei se ole ristiriidassa jo todeksi tiedettyjen asioiden kanssa, emme voi olettaa, että vielä tiedämme kaikkea. Jos esimerkiksi ennen Galileita joku olisi väittänyt, että ”Maa kiertää aurinkoa”, se olisi ollut väärä väite Leen ensimmäisen oletuksen mukaan, koska sen hetkisen tiedon perusteella emme tätä vielä tienneet. Samoin on myös mietittävä, onko väitetty asia mahdollista fyysisesti, vaikka se olisikin sitä loogisesti.

Arvoväittämät perustuvat hyvin usein kulttuuri- ja perinnesidonnaisiin käsityksiin ja oletuksiin, jotka eivät sellaisenaan ole testattavissa. Esimerkkinä tällaisesta arvoväittämästä voidaan esittää vaikkapa ”Sisaren ja veljen välisiä avioliittoja ei pidä järjestää, koska se olisi sukurutsausta”. Arvolause on huono, koska se sisältää kehäpäätelmän. Objektiivisesti varteenotettava väittämä olisi tässä tapauksessa ”Sisaren ja veljen välisiä avioliittoja ei pidä järjestää, koska mahdollisuus että avioparille syntyvillä lapsilla on epämuodostumia tai he ovat vammaisia kasvaa liian läheisen sukulaisuuden aiheuttamien voimistuneiden geenivirheiden vuoksi.” Tässä arvolauseen totuudellisuuden perustelu voidaan myös testata tieteellisesti.

Samalla tavoin voidaan falsifioida arvolause ”Aerobic on terveellistä, koska se on minusta kivaa.” Tässä on perusteluna mielipide, jota ei kuitenkaan voida yleistää totuudeksi. Parempi perustelu olisi vaikkapa ”…koska se parantaa lihasten suorituskykyä ja hapenottokykyä”.

Viittauksellinen merkityksellisyys

Toiseksi arvolauseen perustelujen tulee olla viittauksellisesti merkityksellisiä. Tällä tarkoitetaan sitä, että väite ja todistus viittaavat samaan subjektiin – väite siis käsittelee samaa asiaa ja aihetta kuin arvolause. Esimerkiksi jos yritetään todistella väitettä ”Autoilua keskikaupungilla tulisi vähentää” perustelulla ”koska maassamme lentoyhteydet toimivat eri kaupunkien välillä”, tämä ei ole viittauksellisesti merkityksellinen väite, vaikka molemmat väittämät ovat sinänsä tosia. Toisaalta väite ”Autoilua keskikaupungilla tulisi vähentää” voidaan todistaa viittauksellisesti merkittävästi väitteen ”koska autojen pakokaasupäästöt lisäävät keskikaupungin asukkaiden hengitystieoireilua” avulla.

Mietitäänpä sitten väitettä ”Autoilua keskikaupungilla tulisi vähentää” sellaisen perustelun kautta, jossa sanotaan, että ”koska öljyn hintakehitys on riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista”. Kun näkökulma on ympäristöasioissa, väite ei täytä viittauksellisen merkittävyyden kriteeriä, koska öljyn maailmanmarkkinahinnalla ja kaupunkiympäristön tärveltymisellä ei ole suoraa yhteyttä. Jos näkökulma on kansantaloudellinen, silloin väite osittain täyttää viittauksellisen merkittävyyden kriteerin, mutta väite jäisi myös toisaalta irrationaaliseksi – miksi autoilua pitäisi siis vähentää juuri keskikaupungilla?  Tästä tullaankin selkeästi Leen kolmanteen kriteeriin:

Kausaalinen merkityksellisyys

Arvolauseen tulee olla kausaalisesti relevantti, asianmukainen. Tämä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi, että väitteen ja syyn tulee koskea samaa asiaa, todistavan väitteen täytyy käsitellä syytä arvoväitteen ilmaisemalle asiantilalle. Esimerkiksi väitettä ”Ihmiset tarvitsevat happea” ei voida todistaa kausaalisesti relevantilla tavalla lauseella ”koska happi on väritöntä”, vaikka väitteet täyttävät edellä esitetyt kaksi vaatimusta, ne ovat molemmat empiirisesti totta ja viittauksellisesti niissä puhutaan samasta asiasta. Kuitenkaan hapen värittömyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että ihmiset tarvitsevat sitä.

Kausaalisesti relevantti väite olisi siis vaikkapa ”koska happisolut ovat välttämättömiä ihmisen aivojen ja muiden elinten toiminnalle”. Samoin kausaalisesti relevantti väite on ”Tupakointi on vaarallista, koska se lisää keuhkosyöpäriskiä.” Edellä ollut esimerkki keskikaupungilla autoilun ja öljyn hintakehityksen välisestä riippuvuudesta täyttää kolmannen kriteerin, mutta ei toista.

Riippumattomuus todistuksesta

Neljänneksi arvolauseen tulee olla kausaalisesti itsenäinen eli riippumaton todistuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että todisteiden tulee olla ajallisesti alkuperäisen väitteen jälkeen eli niillä pitää olla selkeä syy- ja seuraussuhde. Siis sen lisäksi, että väitteen ja syyn tulee koskea samaa asiaa ja todistavan väitteen täytyy käsitellä syytä arvoväitteen ilmaisemalle asiantilalle, niiden täytyy myös olla tietyssä suhteessa toisiinsa, jotta ei päädyttäisi kehäpäätelmiin. Esimerkkinä vaikka voimme väittää, että ”Tupakanpoltto lisää keuhkosyöpäriskiä”, emme kuitenkaan voi sanoa, että ”Lisääntynyt keuhkosyöpäriski aiheuttaa tupakointia”.

Toinen esimerkki todistuksen riippumattomuudesta löytyy seksivalistuksesta. Joissain maissa kouluissa ei anneta sukupuolivalistusta, koska seksistä ja ehkäisystä tietämisen uskotaan lisäävän nuorten vapaata seksikäyttäytymistä ja sitä kautta tyttöjen ei-toivottuja raskauksia. Aina on tietenkin muistettava, että vaikka voimme sanoa, että ”Tieto lisää tuskaa”, niin voimmeko samalla väittää, että ”tuska lisää tietoa”?

Arvolauseeksi ei siis riitä se, että sama asia sanotaan väittämän perusteluna vain toisin sanoin. Tästä voidaan käyttää esimerkkinä hiukan soveltaen Bellin (1997b, 90) omaa mallilausetta ”Mustaihoisia ei kannata kouluttaa, koska he eivät kuitenkaan saa töitä”.

Tieteellinen testattavuus

Viidenneksi arvolauseen väittämä tulee voida testata tieteellisesti.  Tässä vaiheessa tehdään vakava yritys kumota väittämä tieteellisten testein avulla. Tätä vaihetta on kritisoitu mm. siksi, että ensinnäkin on vaikea määritellä, mikä on tarpeeksi ”objektiivisesti varteenotettava” yritys. Jos kuitenkin oletamme, että tutkimushetkellä olevan tiedon pohjalta on tehty kaikki mahdollinen väitteen kumoamiseksi eikä sitä kuitenkaan ole saatu kumottua, voidaan katsoa, että väite ja siten myös sen taustalla vaikuttava arvo ovat objektiivisesti parempia kuin ne, jotka eivät läpäise testiä.

> Leen mallin ongelmat

 

Mainokset