Anita Rubin

Thomas More ja Francis Bacon

Utopia-ajattelulla on pitkät juuret aina Platonista Thomas Moreen ja Francis Baconiin ja nykypäivän yhteiskunnallisiin idealisteihin. Tässä ajattelussa tulevaisuus käsitetään laadullisesti erilainen kuin nykyisyys. Utopia-sana juontaa juurensa kreikan kieleen, jossa sana tarkoittaa ”ei-paikkaa”. Moren alun perin vuonna 1516 julkaisemassa Utopiassa (1997) tämä ei-paikka sijoittui Moren omaan aikaan, mutta tuntemattomalle saarelle, jossa oli kehittynyt eräänlainen ihanneyhteisö. Moren tarkoituksena olikin oman aikansa yhteiskunnan kritiikki, mutta epäsuorasti – suorempi arvostelu olisikin johtanut kirjailijan suoraan hirttolavalle tai ainakin vankilaan (Mannermaa 1993, 16).

Toinen Uuden ajan alun klassikko oli Francis Bacon, jonka Uusi Atlantis oli sekin utopistinen kuvaus tiedemiesten johtamasta tulevaisuuden yhteiskunnasta.

Utopia-ajattelu nykyisyyden kritiikkinä

1600-luvun loppuun mennessä utopiasta oli tullut käsite, jolla voidaan nykyisinkin viitata joko johonkin ihanteelliseen, mutta samalla ei-realistiseen tulevaisuuden tilaan tai paikkaan tai kokonaiseen kirjallisuuden genreen. Myöhemmät utopiakirjallisuuden laatijat ovat vuosisatojen myötä irtautuneet paikasta ja siirtäneet omat utopiansa yhä selkeämmin ajassa eteenpäin tuntemattomaan tulevaisuuteen. Tavoitteena on useimmiten ollut esittää epäsuoraa kritiikkiä vallitsevia oloja kohtaan kertomalla fiktiivisestä paikasta, jossa asiat ovat toisin ja paremmin. (Bell 1997b, 14.)

Utopiakirjallisuuden merkitys tulevaisuusajattelulle

Varhaisimmat utopia- ja dystopiakirjailijat kuvasivat onnellisen tai onnettoman paikkansa useimmiten tilana. Tarinan juoni kertoi usein huono-onnisesta matkustajasta, joka päätyy haaksirikon tai muun onnettomuuden kautta paikkaan, jonne kukaan ei ole aikaisemmin löytänyt. Utopia tai dystopia muodostuu tämän merkillisen paikan ominaisuuksista, joihin kuuluu olennaisena osana se, että ne ovat perin juurin erilaisia kuin matkaajan oma yhteiskunta.

Kun maailma ajan myötä tuli yhä tarkemmin tutkituksi eikä ollut enää mahdollista viitata sellaisiin paikkoihin, joita löytyisi kartoittamattomista maapallon osista, myöhemmät utopia- ja dystopiakirjailijat siirtyivät kuvaamaan liikkumista ajassa tai tapahtumia kaukana tulevaisuudessa. Periaatteessa kertomusten tarkoitus oli sama kuin aikaisemmin – kritisoida tai kyseenalaistaa hyvän kertomuksen avulla olemassa olevia oletuksia ja varmuuksia. Utopia- ja dystopiakirjailijat tasoittivat tietä sekä tieteiskirjallisuudelle että tulevaisuudentutkimukselle pohtimalla sitä, mikä on mahdollista, todennäköistä ja kuvailemalla toivottavia ja ei-toivottavia tulevaisuuksia.

> Utopia-ajattelu -tekstin lähteet