Anita Rubin

Informaatio: Kielellinen informaatio voidaan välittää ja tallentaa koodattuna signaalina tai merkkinä, joka kantaa tulkittavissa olevaa tietoa. Ei-kielellinen eli fysikaalinen informaatio on kaikkien asioiden, toimintojen ja ilmiöiden sisältämä ominaisuus, joka ilmenee mitattavissa olevina informaatioprosesseina. Tämä ominaisuus on asioiden, toimintojen ja ilmiöiden sisältämä järjestys ja/tai taipumus käyttäytyä tietyllä säännöllisellä tavalla. Esimerkiksi materiaalisesta objektista kuten lasipinnasta voimme aluksi ainoastaan päätellä, että se sisältää informaatiota, koska valo taittuu siitä. Lasipinnan sisältämä informaatio määrittää valon taittumisen ja voimme mitata tämän taittumisen määrällisesti eli siis määritellä lasin sisältämän informaation määrän ja laadun. Ks. myös ”tieto”.

Informaatioyhteiskunta: Sellainen teollisuusyhteiskunnan murrosvaihe, johon historiallisesti arvioituna teollisuusyhteiskunnat ovat 1970-luvulta alkaen yhä syvällisemmin päätyneet, tai teollisuusyhteiskunnan muoto, jollaisiksi ne ovat muodostumassa ja organisoitumassa tietotekniikan ja uuden tieteellisen tiedon maailmanlaajuisen käytön kautta. Informaatioyhteiskunnalle on tyypillistä tiedon muuttaminen materiaaliseksi informaatioksi ja siihen perustuva uudenlainen informaatioteollinen toiminta ja informaation merkityksen voimakas korostuminen kaikessa tuotannossa, tuotteissa ja palveluissa.

Innovaatio: Uusi ja vaikutuksiltaan merkittävä keksintö, idea tai toimintatapa.

Intentio: Tarkoitus, aikomus, pyrkimys.

Iteraatio: Toistaminen, uusiminen, esimerkiksi matematiikassa laskutoimituksen peräkkäiseen toistamiseen perustuva laskumenetelmä, jossa tulos tarkentuu jokaisella toistokerralla. Myös suunnitelmien toistuva uusiminen ja parantelu.

Itseorganisoituva järjestelmä: Ympäristöönsä mukautuva järjestelmä, joka voi hyödyntää ympäristön energiaa, siitä saatavaa tietoa ja materiaa sekä muokata niiden avulla itseään. Esim. yhteisö tai elävä olio.

Järjestys (kaaosteorioissa): Vakaan kehityksen vaiheissa tulevaisuuden voidaan ajatella olevan ainakin jossain määrin ennakoitavissa. Esimerkkinä tästä voidaan esittää 1950- ja 1960 -lukujen kehityksen kohtuullisen hyvä ennustettavuus teollisissa yhteiskunnissa. Hyvä ennustettavuus on usein liitetty talouskasvuun, jonka nopeus mainittuna aikana oli suurempi kuin koskaan aiemmin ja myöhemmin teollisten yhteiskuntien historiassa. Nopea taloudellinen kehitys edellytti pysyvyyttä ja vakautta keskeisissä yhteiskunnallisissa instituutioissa ja vallitsevassa arvomaailmassa. Vakaan kehitysvaiheen aikana ennusteet olivat yhteiskunnallisen tavoitteenasettelun kautta itseään toteuttavia ilmeisesti enemmän kuin 1970-luvun alkua seuranneena turbulenttina ajanjaksona. Ks. myös ”Kaaos”. Käsite liittyy kaaosteoriaan.

Kaaos: Erityinen järjestyksen muoto. Se ei tarkoita samaa asiaa kuin epäjärjestys, vaan kaaos on kompleksinen järjestys. Kaaosteorialla tarkoitetaan useammalla alalla, erityisesti matematiikassa, tietotekniikassa ja systeemiteoriassa esitettyjä teorioita muutoksen hyppäyksellisestä ja yllättäviä elementtejä sisältävästä luonteesta. Esimerkiksi yhteiskunnan kehitykseen kuuluu kaaos- tai murrosvaiheita, joiden suuntaa tai etenemistä ei voida ennakoida (tai ennakoiminen on vaikeaa) ja jotka joko tuottavat uusia vakaan kehityksen vaihtoehtoja tai johtavat yritys- tai yhteiskuntasysteemin romahdukseen (epäjärjestys). Ks. myös ”Järjestys” ja ”Sattuma”. Käsite liittyy kaaosteoriaan.

Kausaalinen: Syytä ilmaiseva, syysuhteeseen liittyvä.

Kausaalinen ketju: Syy-seuraus -ketju. Kausaaliset ketjut liittyvät yleensä luonnonlakien avulla selitettäviin tapahtumiin (luonnontieteelliseen selittämiseen).

Kehityspolku eli skenaario: Ajallisesti peräkkäisten tulevaisuudenkuvien sarja. Ks. myös ”Skenaario”.

Kompleksisuus: Erilaisista osista (elementeistä, tapahtumista, vaikutus- tai tapahtumaketjuista) erottamattomaksi kietoutunut vaikeaselkoinen kokonaisuus, jota on työlästä eritellä, analysoida tai ratkaista. Ajatukseen sisältyy myös tietoisuus siitä, että kokonaisuus ensinnäkin on jotain enemmän kuin vain osiensa summa, eikä se siten ole mitattavissa ja selitettävissä pelkästään osiensa avulla. Kompleksinen ilmiö tai asia on siten laadullisesti erilainen kuin sen osat. Toiseksi jokin muodostuva kompleksinen kokonaisuus myös vaikuttaa niihin osailmiöihin ja -asioihin,  joista se muodostuu ja muuttaa myös niitä. Järjestelmää, ilmiötä, systeemiä tai oliota voidaan pitää kompleksisena, jos se on avoin ja jos sillä on jatkuva kaksisuuntainen informaation kulun järjestelmä. Ks. myös ”Systeemi”, ”Systeemiajattelu”, ”Systeemiteoria”.

Labiili: Epävakaa, häilyvä, vakiintumaton, horjuva. Ks. vastakohta ”Stabiili”.

Maailmanmallit: Laajoja usein globaalin tason kehitystä koskevia tutkimuksia, malleja tai simulaatioita, jotka on tehty usein tietokonemalleiksi. Koostuu tärkeimpien globaalien muuttujien vuorovaikutussuhteista (väestön määrä, ekologiset ilmiöt ja saastuminen, taloudellinen kasvu, luonnonvarat yms.), ja niitä koskevista olettamuksista laadituista matemaattisista yhtälöistä. Esim. D.H. Meadowsin ”Kasvun rajat” -raportti oli tyypillinen maailmanmalli. Ks. myös ”Simulaatio”.

Mallintaminen: Ks. ”Simulaatio”.

Mahdollinen maailma: Mahdollinen tulevaisuuden asiantila, joka voi periaatteessa toteutua. Jokin tulevaisuuspolkujen kautta hahmotettavissa oleva tulevaisuus, jonka ominaisuudet ovat selkeästi seurattavissa polkua takaisin päin kulkemalla. Mahdollisten maailmojen esiintymisen todennäköisyydet sekä niihin sisältyvät ”arvot” ja ”riskit” vaihtelevat. Filosofiassa ns. metafyysisessä mahdollisten maailmojen teoriassa käsitteellä viitataan kaikkiin loogisesti mahdollisiin maailmoihin missä tahansa universumissa, ei ainoastaan tässä omassamme, koska looginen mahdollisuus on filosofisessa mielessä erilaista – laajempaa – kuin luonnontieteellinen ja käytännöllinen mahdollisuus. Loogisesti mahdollisista maailmoista siten osa on luonnontieteellisesti mahdottomia aktuaalisessa (olemassa olevassa) maailmassa samalla, kun osa aktuaalisen maailman luonnontieteellisesti mahdollisista maailmoista on kulttuurisesti, poliittisesti, sosiaalisesti, psykologisesti tai muuten käytännön tasolla mahdottomia. Voidaankin ajatella, että järjestelmien toiminnoissa on eräänlaisia sisäänrakennettuja sääntöjä, jotka määrittävät niiden mahdolliset muodot ja tulevaisuuden tilat sulkien samalla pois mahdottomat muodot ja tilat. Näin loogisesti mahdolliset maailmat voivat myös muodostaa fyysisen universumin teoreettiset rajat. Ks. myös ”Futurible”.

Megatrendi: Kehityksen suuri aalto tai linja, ilmiöiden tunnistettava ja selkeän historian omaava yhtenäinen kokonaisuus, jolla on selkeä kehityssuunta. Megatrendin suuntaa ei voida määritellä pelkästään tarkastelemalla yksittäisiä toimijoita tai tekijöitä, vaan megatrendi on makrotason ilmiöiden ja tapahtumakuvausten laaja (usein globaali) kokonaisuus, joka sisältää useita erilaisia ja jopa toisilleen vastakkaisia alailmiöitä ja tapahtumaketjuja. Silti niitä muodostuvalla kokonaisuudella voidaan nähdä oma kehityssuunta, jonka uskotaan usein jatkuvan samansuuntaisesti myös tulevaisuudessa. Ks. ”Trendi”, ”Driving force”. Liittyy ”Toimintaympäristön muutosten tarkasteluun”.

Metafora: Vertaus, jota käytetään viittaamaan johonkin muuhun kuin mihin se sananmukaisesti viittaa.

Millennium-projekti: Osallistuva globaalin tason tulevaisuudentutkimuksen asiantuntijaohjelma, jossa on mukana tulevaisuudentutkijoita, tieteentekijöitä, yritysmaailman edustajia ja poliitikkoja organisaatioista, hallituksista, kansainvälisistä yrityksistä, järjestöistä ja yliopistoista. Projektia johtaa the American Council for the United Nations University (UNU). Projekti muodostuu kumulatiivisesta prosessista, jonka yhteydessä kerätään ja arvioidaan satojen asiantuntijoiden väittämiä eri teemoista. Näiden arviointien pohjalta tuotetaan vuosittainen ”Tulevaisuuden tila” -raportti (State of the Future) sekä julkaistaan ”Futures Research Methodology” -julkaisusarjaa ja erikoistutkimuksia. Millennium-projektin tarkoituksena on yhdistää paikallisia ajatuksia ja globaaleihin näkemyksiin yhdentoista alueellisen ”Noodin” avulla. Noodit muodostuvat oman alueensa henkilöistä ja instituuteista.

Missio: Toimijan itselleen asettama tehtävä, joka kertoo yhteisen, tulevaisuutta koskevan toiminnan yleisen tarkoituksen. Samalla selvitys niistä muutoksista, asioista ja valinnoista, jotka ovat välttämättömiä, jotta vision määrittämä tahtotila voidaan saavuttaa. Ks. ”Visio”, ”Strategia”, ”Tavoite ja Päätös”.

Monitoroida: Tarkkailla, seurata, valvoa.

Monitorointi: Ks. ”Toimintaympäristön muutosten tarkastelu”.

Morfologinen: Muotoa koskeva, muoto-opillinen.

Morfologinen analyysi: Tekniikka tai menetelmä, joka pyrkii tunnistamaan järjestelmällisesti kaikki mahdolliset keinot tietyn päämäärän saavuttamiseksi. Eräs lähestymistapa on laatia lista tai tulevaisuustaulukko kaikista mahdollisista muuttujista, jotta voidaan tutkia jokaista tekijää erikseen sekä muuttujien välisiä yhdistelmiä. Käytetään erityisesti luovan ideoinnin apuvälineenä.

Morfologinen: Muotoa koskeva, muoto-opillinen.

Murrosaika: Epävakaa (ks. myös ”labiili”) ajanjakso kahden vakaan (ks. myös ”stabiili”) ajanjakson välissä, jolloin tuleva kehitys ei ole helposti ennakoitavissa aikasarjoilla tms. menetelmillä, vaan jossa asioiden ja tapahtumien yllättävät ja ennakoimattomat yhteisvaikutukset muuttavat tapahtumisen lopputulosta ja siten lisäävät riskiä ja epävarmuutta.

Muutoshallinta (muutoksenhallinta): Toimijoiden käyttämien panosten, toimijoiden tuottamien tuotosten ja toimijoiden välisten yhteiskunnallisten suhteiden määrän ja laadun hallintaa sekä kykyä yhteiskunnallisten informaatio- ja palautesysteemien kehittämiseen. Muutokseen voidaan sopeutua siten, etteivät jo havaitut muutokset tuhoa toimijoiden muodostamien organisaatiojärjestelmien toimintamahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Muutostekijä: Yksilö tai organisoitunut toiminto, joka pyrkii muutoksen aikaansaamiseen. Ks. ”Muutoksenhallinta”.

Muuttuja: Tutkimusmateriaalin ilmiö tai suure, joka voi saada erilaisia arvoja; tulevaisuudentutkimuksessa useampia tulevaisuudessa mahdollisia arvoja, joista mikä tahansa voi toteutua.

Nollasummapeli: Peli, jossa voittojen kertyminen vastaa vastustajan tappion kertymistä. Pelaajien tavoitteet pelin kuluessa ovat vastakkaiset ja tuloksena on se, että saavutettujen etujen ja tappioiden summa on nolla. Käytetään usein vertauskuvallisessa merkityksessä kuvaamaan tilannetta, jossa saavutettava tuleva hyöty menetetään kasvavien resurssien aiheuttamien kustannusten vuoksi. Ks. myös ”Riski”, ”Win-win-strategia”.

Paradigma: Perusteoria, vakiintunut olettamus tai ajatusmalli, jonka valossa ilmiötä selitetään ja jota ei ole yleensä tapana erikseen tutkimuksessa perustella. Myös tilannetta tai arvojärjestelmää kuvaava malli tai kaavio.

Pehmeä systeemimetodologia: Toimintatutkimukseen pohjautuva menetelmä, joka periaatteiltaan pohjautuu professori Peter Checklandin vuonna 1985 kehittämään 1990-luvun lopulla uudelleen jäsentämään työskentelytapaan. Tulevaisuudentutkimuksessa menetelmän avulla pyritään löytämään yhteys päätöksentekoyksiköiden (kuten yritysten ja kuntien) tavoitteiden asettelun, tulevaisuuden tutkimuksen tuottamien visioiden ja nykyisyyttä koskevan itseymmärryksen välille. Tästä tiedosta synnytetään näkemys muutosprosessista, jolla päätöksentekoyksikkö voi varautua erilaisiin mahdollisiin tulevaisuuksiin. Ks. ”Systeemiajattelu”, ”Systeemianalyysi”, ”Systeemidynamiikka”, ”Systeemiteoria”. Ks myös ”Ydinvisio”, ”Ydinmääritelmä”.

PESTE-analyysi: Yritysfuturologiaan kuuluva menetelmä, jolla selvitetään ilmiön tai organisaation poliittista, ekonomista, sosiaalista, teknistä ja ekologista tilaa ja tulevaisuutta.

Polarisaatio: Ilmiön tila, joka sisältää vastakohtaisuuksia ja sisäisesti toisensa poissulkevia ominaisuuksia ja joka on käänteinen, huipentunut ja kärjistynyt. Polarisaatio-käsitettä käytetään erityisesti kaaosteoriassa kuvaamaan tilannetta, jossa jonkin järjestelmän ominaisuudet muuttuvat epäjatkuviksi.

Positivismi: Objektiivisuutta korostava filosofinen suuntaus, jolle ovat ominaisia kausaaliselitykset, yleiset lait, määrällinen tarkastelutapa ja metodin ykseys. Positivistisen ajattelun mukaan arvovapauden ja luonnontieteellisten tutkimusmenetelmien tulisi olla kaiken tieteellisen työn esikuvana. Siten se pyrkii korvaamaan yhteiskuntatieteiden, esimerkiksi psykologian ja sosiologian käsitteet luonnontieteellisillä käsitteillä. Loogisessa positivismissa yhdistyvät klassisen empirismin pyrkimys perustaa tieto kokemukseen ja matemaattisen logiikan avaamat mahdollisuudet. Ajatussuunnan mukaan empiiriset ilmiöt voidaan aina selittää loogisen päättelyn avulla: jotta jokin väittämä olisi mielekäs, se pitää alistaa joko suoraan tai epäsuorasti empiiriseen testiin. Tästä juontuu se, että tiede ymmärretään positivistisen ajattelutavan mukaan joukoksi hierarkkisia toteamuksia jostain todellisuuden tilasta tai ominaisuudesta. Nämä toteamukset ymmärretään tosiksi ja niiden on oltava myös empiirisesti testattavissa. Ks. myös ”Reduktionismi”.

Potentialia praesentiae: Mahdollisuuksina olemassa olemisen tila (latin.) On olemassa suuri määrä tulevaisuuden tiloja, jotka mahtuvat mahdollisen piiriin eli ne ovat mahdollisia tulevaisuuksia. Ne ovat mahdollisia myös loogisesti, vaikka emme pysty havaitsemaan niitä aisteillamme sinä hetkenä, jolloin meillä kuitenkin on tarve tietää niistä. Tästä syystä niiden olemassaolo tässä nykyhetkessä on potentiaalista eli ne ovat olemassa mahdollisuuksina.

Proaktiivisuus: Tietoinen valmius ja usko vapauteen valita oma reaktionsa tapahtuviin asioihin ja tilanteisiin. Myös usko siihen, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa ja että se ei pelkästään tapahdu itsestä riippumatta. Ks. vastakohta ”Reaktiivisuus”.

Prognoosi, prognostiikka: Tulevaisuuden mahdollisuuksien ennakoiminen ja tutkimisen tuotos, perustuu kreikan kielen ennakkotietoa tarkoittavaan ”prognosis”-sanaan. Ks. ”Ennakoiminen”. Itä-Euroopan maissa käsitettä ”prognostiikka” käytetään tulevaisuudentutkimuksen synonyyminä.

Projektio: Menneen kehityksen heijastaminen jatkumona tulevaisuuteen tiettyjen ennalta määriteltyjen olettamusten tai laskennallisten määreiden pohjalta. Projektio ymmärretään ennusteeksi, jos se perustuu todennäköisyyksien analyysiin.

Prospektiivitutkimus: Usein ranskankielisissä maissa käytetty tulevaisuudentutkimusta tarkoittava termi, perustuu Bertrand de Jouvenelin ajatuksiin.

Reaktiivisuus: Toimintatapa, jossa tuleviin tilanteisiin ja tapahtumiin ei ole erikseen valmistauduttu. Yllättävässä tilanteessa käyttöön otettavien voimavarojen vapausaste on pieni: toimintatavat valitaan satunnaisesti ja impulsiivisesti ilman, että kyetään pohtimaan niiden vaikutuksia tai seuraamuksia pitkällä aikavälillä. Ks. vastakohta ”Proaktiivisuus”.

Reduktio: Pienentäminen, supistaminen, pelkistäminen.

Reduktionismi: Oppi, jonka mukaan jokin teoria tai käsitteellinen viitekehys voidaan palauttaa eli redusoida (esim. kääntämällä, määrittelemällä tai osoittamalla yhtäpitäväksi) johonkin toiseen, aikaisempaan ja/tai perustavana pidettyyn teoriaan tai viitekehykseen. Ontologisen reduktionismin mukaan kahden eri alueen oliot ovat samoja; semanttinen reduktionismi olettaa, että kahden eri teorian väitteet ovat yhtäpitäviä. Esimerkkinä voidaan ottaa käsitys ihmismielen tiloista ja prosesseista, joka usein redusoidaan aivofysiologiaan. Reduktionismin vastakohtana on sekä tietoisuuden itsenäistä asemaa korostava kanta että emergentti materialismi, jonka mukaan aivoilla, ruumiilla tai laajemmalla systeemillä on emergenttejä eli redusoitumattomia ominaisuuksia. Ks. myös ”Positivismi”.

Relevanssipuu: Tulevaisuudentutkimuksen menetelmä, jossa tutkittavaa asiaa lähestytään hierarkkisesti lähtien tutkimuskohteen yleisestä kuvauksesta kohti yhä yksittäisempiä osia. Relevanssipuun piirtäminen käynnistyy määrittelemällä yksi ”korkean tason” tavoite, jota osanottajat haluavat tutkia. Tavoitteeseen yhdistetään alatavoite/-teita tai keino/-ja, jolla korkeamman tason tavoite saavutetaan. Relevanssipuu koostuu sekä eritasoisista tavoitteista että keinoista niiden saavuttamiseksi

Riski: Haitan mahdollisuus. Riski merkitsee sitä, että mahdolliset toimenpiteet eivät ole itsestään selvästi joko turvallisia tai vaarallisia. Riskin määrä voidaan mitata puolueettomasti ja siten sen voidaan katsoa muodostuvan matemaattisista mahdollisuuksista. Ks. Riskin arviointi.

Riskin arviointi: Muodostuu jonkin päätöksen tai valinnan aiheuttaman mahdollisen haitan, vaaran tai epämiellyttävän/odottamattoman lopputulosten arvioinnista ja vertailuista. Jonkin tietyn ilmiön sisältämän riskin määrä voidaan selvittää kaavalla Riski (R) = Todennäköisyys (P) x Haitta (H). Riskin kohdentuminen muodostuu sekä sen arvioimisesta, kuka/mikä on uhattuna että sen arvioimisesta, milloin tämä uhka saattaisi toteutua. Sen vuoksi tulevaisuudentutkimuksessa kaava voidaan esittää myös muodossa Riski (R) = Todennäköisyys (P) x Haitta (H) x Aika (T).

Ristivaikutusanalyysi: Menetelmä, jolla otetaan huomioon eri ennusteiden toteutumisesta koituvat vaikutukset toisten ennusteiden toteutumistodennäköisyyksiin. Olaf Helmer kehitti menetelmän alun perin täydentämään ”Delfoi-menetelmää”. Analyysi rakentuu vaikutusmatriisiksi, jossa eri osa-alueet tai kehityssuunnat ryhmitellään sekä vaaka- että pystyakselille ja jonka ruutuihin merkitään muuttujien väliset vaikutukset.

> Käsitteitä S-Ö