Skenaarioiden lajeja

Anita Rubin

Induktiivinen ja deduktiivinen lähestymistapa

Skenaariot voidaan jakaa usealla eri tavalla erilaisiin kokonaisuuksiin riippuen niistä tarpeista, joita skenaarioiden käyttäjällä on. Yksinkertaisin jaottelu on nähdä skenaariot joko induktiivisen tai deduktiivisen prosessin tuotoksena (Schwartz & Ogilvy, 1998). Induktiivisessa skenaariotyöskentelyssä annetaan skenaarioiden piirteet joidenkin tärkeimpien asiasisältöjen osalta valmiiksi mietittyinä. Skenaariotyöskentelyn osanottajien tehtäväksi jää selvittää, millaisten toimintojen, päätösten ja yhteisvaikutusten tuotoksena skenaariossa kuvailtuun lopputulokseen päädytään. Induktiivisen skenaariotyöskentelyn avulla voidaan tarkastella ja selventää käsityksiä erityisesti todennäköisimpinä pidettyjen tapahtumakulkujen seuraamuksista ja niiden aiheuttamista sivuvaikutuksista sekä niistä päätöksenteon ketjuista, joiden avulla määrättyyn tulevaisuudentilaan voidaan päästä. Usein erilaiset tulevaisuusverstasmenetelmät pohjautuvat tähän malliin.

Deduktiivisessa skenaariotyöskentelyssä puolestaan etsitään joukko erilaisia ilmiöitä, tapahtumia ja heikkoja signaaleja ja arvioidaan sitten erilaisten työskentelymenetelmien avulla näiden seuraamuksia, vaikutuksia seuraaviin päätöksiin, yllättäviä yhteisvaikutuksia ja siten vaikutuksia tulevaisuuteen.

Tutkivat ja ennakoivat skenaariot

Deduktiivisessa skenaariotyöskentelyssä usein puhutaan tutkivista (eksploratiivisista) eli nykyhetkestä tulevaisuuteen suuntautuvista skenaarioista. Tutkivien skenaarioiden tarkoitus on kuvailla mahdollisimman objektiivisesti ja tarkasti niitä keskenään erilaisia todennäköisiä tulevaisuuksia, joihin yhteiskunnassa tai organisaatiossa nykyhetkellä vallitsevat tilanteet, käytettävissä olevat resurssit ja ulkoiset edellytykset antavat mahdollisuuksia. Aineisto ­ olipa se sitten määrällistä tai laadullista – hankitaan siis nykyhetkestä ja nykyhetkeen johtaneesta menneestä kehityksestä (Meristö 1991, 42). Mannermaa (1999, 58) sanookin, että tutkivien skenaarioiden pyrkimyksenä onkin usein mahdollisimman todennäköisten vaihtoehtojen löytäminen. Tähän päästään siten, että vaihdellaan joidenkin peruskehityskulkujen painotusta eri vaihtoehdoissa.

Tutkiva skenaario voi myös perustua olettamuksiin ja johtopäätöksiin: skenaarion laatija esittää silloin, että jos jokin määrätty päätös tehdään tai toimenpide pannaan täytäntöön, sen seuraamukset ovat sitten skenaariossa esitetyn kaltaisia (Esim. Masini 1993, 93-94).

Induktiivisessa työskentelyssä puhutaan usein ennakoivista eli tulevaisuudesta nykyhetkeen suuntautuvista skenaarioista (Mannermaa 1999, 58, kutsuu näitä skenaarioita myös retrospektiivisiksi ja Meristö 1991, 42, antisipatiivisiksi, ja kirjallisuudessa käytetään myös nimitystä backcasting). Oletetaan jokin tulevaisuudentila ja sitten lähdetään hahmottamaan loogista ja johdonmukaista polkua siitä nykyhetkeen. Ennakoivat skenaariot ovat usein normatiivisia, tavoitteellisia ja ne perustuvat erilaisiin tulevaisuudenkuviin. Niiden avulla voidaan kuvailla haluttuja ja pelättyjä tulevaisuuden tiloja. Normatiivisten skenaarioiden tärkein anti skenaariotyöskentelylle on niiden kyky nostaa arvot ja arvokeskustelu työskentelyn oleelliseksi osaksi.

Mahdolliset, toivottavat ja todennäköiset skenaariot

Kaikki mikä on toivottavaa, ei kuitenkaan ole mahdollista. Samoin kaikki sellainen mitä voimme kuvitella tapahtuvaksi, ei kuitenkaan ole todellisuudessa mahdollista. Filosofiassa puhutaankin loogisesti mahdollisesta ja käytännöllisesti mahdollisesta kahtena eri asiana: Se mikä on loogisesti mahdollista, ei välttämättä ole sitä käytännössä, mutta on kuitenkin hyödyllinen työkalu todellisuuden rajoja määriteltäessä. Tällaiset puhtaasti kuvitteelliset tulevaisuuden tilanteet kuuluvatkin pikemmin tieteiskirjallisuuteen kuin skenaarioihin. Voimme toivoa vaikkapa kesähelteitä keskelle Suomen talvipakkasia, suunnitella paluuta sellaiseen aikaan, jolloin vielä uskottiin keijuihin ja haltioihin, tai laatia sellaisia tulevaisuudenkuvitelmia, joissa ihminen on oppinut lentämään ilman apuvälineitä. Kuitenkin esimerkiksi luonnonlait, maantieteelliset olosuhteet, fysiikan ja biologian sanelemat edellytykset ja se, millaisia ehtoja tapahtumien aikaisempi kehitys on asettanut määräävät tietyt rajat sille, mikä on mahdollista. Skenaariotutkija karsii työssään pois sellaiset vaihtoehdot, jotka eivät mahdu oma arkipäivämme käytännössä mahdolliseen maailmaan.

Toisaalta kaikki mikä on mahdollista, ei kuitenkaan ole todennäköistä: Esimerkiksi luonnonlakeihin liittyvät kehityskulut ovat toteutumistodennäköisyydeltään suurempia – tai ainakin toisenlaisia – kuin sellaiset asiat, jotka ovat riippuvaisia ihmisten päätöksistä ja yhteiskunnan valinnoista. Skenaariotutkijan ammattitaitoon kuuluu kyky miettiä loogisesti mahdollisten tulevaisuuksien joukosta ne, jotka ovat sitä myös käytännöllisesti ja asettaa sitten näin saaduille erilaisille tulevaisuuksille toteutumistodennäköisyys pitäen samalla kuitenkin ovia avoinna yllättävillekin mahdollisuuksille.

Reaalisesti mahdolliset skenaariot: Kaikki, mikä on mahdollista, kun otetaan rajoitukset huomioon –> suuri skenaarioiden joukko

Todennäköiset skenaariot: Reaalisesti mahdollisille skenaarioille voidaan määritellä erilaisia todennäköisyyden ja uskottavuuden tasoja –> muutama skenaario

Toivottavat/ei-toivottavat skenaariot: Kuuluvat mahdollisten skenaarioiden joukkoon, mutta eivät välttämättä ole reaalisesti mahdollisia –> yksi skenaario (tai haluttava tulevaisuudenkuva ja sen negaatio)

Toisaalta skenaarioiden laatijan kannattaa myös pitää mielessään filosofi Karl Popperin 1960-luvulla esittämä huomautus, että viime kädessä emme voi lopultakaan tietää tulevaisuudesta kaikenkattavasti, koska emme tunne vielä keksimättömiä, mutta tulevaisuudessa elämäämme ja yhteiskuntaamme vaikuttavia keksintöjä, emmekä siis mitenkään kykene ottamaan niiden vaikutuksia huomioon. Tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa Internet, josta emme vielä 1980-luvun puolivälissä tietäneet yhtään mitään emmekä siten kyenneet ottamaan sen merkitystä tiedonvälityksessä, maapalloistumisessa, kansainvälistymisessä, kaupankäynnissä tai vaikkapa sosiaalisten suhteiden muuttumisessa huomioon tulevaisuudenkuvissamme. (Timo Paukun artikkelin mukaan [HS 28.7.2000] World Wide Web eli ”www”, hyperlinkkeihin perustuva Internetissä toimiva tietoverkko, kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1989, ja siinä on vuoden 1999 lopun arvion mukaan 550 miljardia sivua ja kymmeniä miljoonia käyttäjiä päivittäin).

> Skenaarioajattelu tulevaisuudentutkimuksessa -tekstin lähteet

 

Mainokset