Kulttuuri aluekehitystyössä

Perimmältään kaikki inhimillinen toiminta ja sen tuotokset ovat kulttuuria. Sen eri ulottuvuuksia pyritään ottamaan haltuun vaihtelevista näkökulmista sekä tutkimuksissa että kulttuuri- ja aluepolitiikassa kulttuurin käsitteen erilaisten rajausten avulla.

Esa Pirnes osoittaa Zygmunt Baumaniin viitaten kulttuurin määritelmien yhden keskeisen jännitteen: kulttuuri nähdään toisaalta vapaana ja luovana itseilmaisuna, toisaalta vastuullisena hallintana ja järjestyksenä (Pirnes 2002, 19; Bauman 1999, x-xv). Tämä jännite on keskeinen myös silloin, kun tarkastellaan kulttuurin osuutta alueiden kehittämisessä ja pohditaan siinä yhteydessä kulttuurisen kestävyyden ulottuvuuksia.

Kulttuuripolitiikan kolme sykliä

Anita Kangas (2002) on etsinyt suomalaisesta kulttuuripolitiikasta ajan mukana muuttuvia painopisteitä ja niistä muodostuvia syklejä.

  • Ensimmäisessä kulttuurin alaksi on jäsennetty taiteellinen työ ja luovien taiteilijoiden toiminta. Tämä vaihe on kansallisuuden rakentamisen aikaa.
  • Toinen sykli liittyy hyvinvointivaltioideologiaan. Sen aikana kulttuuripolitiikan alaa laajennettiin taiteesta kulttuuritoiminnaksi, jonka tavoitteena oli tuottaa tasa-arvoisesti hyvinvointia maan eri alueille. Organisoitu kulttuuritoiminta ammattimaistui ja kolmannen sektorin merkitys oli suhteellisen vähäistä.
  • Kolmas sykli kytkeytyy kilpailutalouteen. Kulttuuripolitiikan keskustelussa nousee tällöin tärkeimmäksi alueiden kilpailukyvyn turvaaminen. Kolmas sektori ja yritykset otetaan julkisen sektorin rinnalle kysytyiksi yhteistyökumppaneiksi. (Kangas 2002.)

Neljäs sykli – innovatiivisuus

Opetusministeriön alaisuudessa tuotetussa ehdotuksessa valtioneuvoston taide- ja taitelijapoliittiseksi ohjelmaksi ”Taide on mahdollisuuksia”  nostetaan edellämainittujen kolmen kulttuuripoliittisen syklin lisäksi neljänneksi

  •  2000-luvulla esille tullut kulttuurin ja taiteen innovatiivinen rooli, jota leimaavat kulttuurin moninaisuus ja taloudellinen hyödyntäminen (Opetusministeriö 2002, 53). Kokonaisuuden linja kulkee yksittäisten luovien taiteilijoiden työstä laajoille kansalaisjoukoille suunnatun organisoidun toiminnan ja alueiden kilpailukyvyn keskitetyn vahvistamisen kautta kohti aluetta kehittävien toimijoiden verkostoa, missä yksittäisten luovien ihmisten osuus nousee uudelleen tärkeäksi.

Taide on mahdollisuuksia -teoksessa todetaan myös, että 2000-luvun uutuutena on antaa taiteelle ja kulttuuritoiminnalle luovuutta edistävä innovatiivinen rooli myös alueellisessa kehittämistyössä. Alueellinen ja paikallinen kulttuuri sinänsä sen sijaan nähdään siinä kollektiivisena, omanlaisenaan kokonaisuutena, jonka nykyisessä maailmantilanteessa esimerkiksi globalisaatio haastaa ja jota se voi myös vahvistaa. (Opetusministeriö 2002, 52-57; Kangas 2002.)

Tämän ehdotuksen mukaisesti Valtioneuvoston periaatepäätöksessä taide- ja taiteilijapolitiikasta (Opetusministeriö 2003a, 8) paikallista, kollektiivisena nähtyä kulttuuria pidetään arvokkaana kehittämisen voimavarana ”syrjästä esiin” -periaatteen mukaisesti (vrt. Euroopan neuvosto 1998).

Edellisten kanssa samankaltainen näkemys on havaittavissa myös esimerkiksi opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan aluekehittämisen toimenpide-ehdotuksessa Alueiden vahvuudeksi (Opetusministeriö 2003b).

Luovuus kehityksen tukena

Suomessa on muutaman viime vuoden ajan keskusteltu vilkkaasti luovuudesta kansallisen ja alueellisen kehityksen edesauttajana. Vanhasen ensimmäisen hallituksen ohjelmassa asetettiin tehtäväksi koko maan kattavan luovuusstrategian tuottaminen luovan toiminnan edellytysten kehittämiseksi Suomessa (Valtioneuvoston kanslia 2003, 26). Hallitusohjelman vauhdittama keskustelu inhimillisen osaamisen, kulttuurin ja luovuuden vahvistamisesta on kytkeytynyt painokkaasti kulttuurin ja talouden vuorovaikutukseen (esim. Wilenius 2004; Himanen 2004).

Kansainvälisellä tasolla luovuuden ajatuksia on viitoitettu UNESCOn ja Yhdistyneiden kansakuntien aloitteesta vuonna 1993 käynnistetyssä Kulttuurin ja kehityksen maailmankomissiossa. Sen julkaisussa Moninaisuus luovuutemme lähteenä painotetaan sitä, että inhimillisellä, luovalla ja yksilöistä lähtevällä kulttuurisella vuorovaikutuksella on ensisijainen merkitys kehitykselle. Kulttuurilla on tässä itseisarvo, vaikka sillä nähdään olevan myös välineellistä arvoa talouden kehittäjänä. Julkaisussa yksittäisten ihmisten ajatellaan toimivan kollektiivisen alueellisen tai ryhmään sidotun, mutta globaalissa vuorovaikutuksessa muuntuvan kulttuurin puitteissa. (UNESCO 1998, 22–27, 262–267.)

Kulttuuri luovuusstrategioissa

Suomalaisen alueellisen kehittämisen ja kulttuurin kannalta hyvin kiinnostava puheenvuoro on tullut opetusministeriöstä luovuusstrategian työryhmien raportin muodossa. Siinä kulttuurin ymmärtäminen toisistaan eroavina, esimerkiksi alueellisina yhteisöinä tai kulttuuripiireinä, joiden omintakeiset luovuuden erot voitaisiin nostaa tarkasteltaviksi, mainitaan vaikeita arvostuskysymyksiä nostavana näkemyksenä.

Sen sijaan teoksessa arkielämälle annetaan suuri sija ”luovuuden toteutumisen päänäyttämönä”, vaikka samalla todetaan, että ”monimuotoisen arjen sekä sen ja institutionaalisen toiminnan uudelleen muotouttamisen tarpeelle ei ole kehittynyt vielä kunnolla kieltä”. Tulevia toimenpiteitä viitoittamaan otetaan avuksi sellaisia sanoja kuin sallivuus, ihmisten luova kohtaaminen, osallisuus ja aktiivisuus. Alueellisen henkisen ja taloudellisen kehityksen keskeisenä asiana painotetaan luovaa toimintaa edistävää ilmapiiriä perinteisten, alueellisten vetovoimatekijöiden sijaan. (Opetusministeriö 2005, 16–17, 43–44, 65–66.)

Maakunnallinen kulttuurityö

Maakuntaliitot on osoitettu Euroopan unionin toimintaan integroidun suomalaisen alueellisen kehitystyön vastaaviksi viranomaisiksi (Laki alueiden kehittämisestä 1135/1993; Alueiden kehittämislaki 602/2002). Käytännössä maakuntaliitot tuottavat muun muassa aika ajoin maakuntaohjelman ja -suunnitelman alueensa kehitystyön tueksi.

Varsinais-Suomen alueella ohjelmatyö heijastaa kuvaavasti valtakunnallista keskustelua kulttuurin merkityksestä toisaalta omintakeisena alueellisena voimavarana, toisaalta luovuuden lähteenä.

  • Vuonna 2001 ilmestyneissä Maakuntasuunnitelmassa 2020 ja Varsinais-Suomen maakuntaohjelmassa vuosille 2001–2004 kulttuuri nähdään alueen ominaispiirteinä, joita kannustetaan hyödyntämään tuotteistamalla niitä esimerkiksi matkailun tarpeisiin.
  • Toisaalta kulttuuripiirteet halutaan nähdä yhteishenkeä tuottavan identiteetin ja myönteistä tunnettavuutta lisäävän imagon osina, joiden avulla alueen kilpailukyky kasvaa. (Ks. esim. Varsinais-Suomen liitto 2001, 11, 31.) Vuonna 2005 valmistuneissa Maakuntasuunnitelmassa 2025 ja Maakuntaohjelmassa 2005–2008 on uusina piirteinä maakunnan vahvistamiseksi otettu esille suvaitsevaisuuden lisääminen, monikulttuurisuuden hyödyntäminen ja taloudelliseen toimintaan liittyvä luovuus.
  • Edelleen kuitenkin painotetaan omintakeista kulttuuriperintöä sekä kilpailukykyä ja vetovoimaa kasvattavia identiteettiä ja imagoa. (Varsinais-Suomen liitto 2005a, 29, 35; Varsinais-Suomen liitto 2005b, 13, 21.)

Ohjelmatyöhön on siis tullut uutuutena joitakin piirteitä yleisessä keskustelussa luovien prosessien perustaan luetusta, yksilöllisiä piirteitä sisältävästä, monimuotoisesta ja sallivasta arjen kulttuurista, vaikka työskentely alueellisten erityispiirteiden hallitun kokonaisuuden avulla muodostuukin sen yleiskuvaksi.

Luovuuskeskustelu alueellisessa kehittämisessä

Yksilöllinen luovuus ja laajemman kulttuurisen kokonaisuuden hallinta ovat molemmat koko ajan läsnä kulttuurin ja alueiden kehittämisessä, mutta vaihtelevalla painolla. Keskustelu luovuudesta on vasta viime vuosina noussut vahvaksi alueellisessa kehittämistyössä ja näyttää osittain hakevan vielä muotoaan eri tahoilla sekä puheessa että toiminnassa (vrt. Kainulainen 2005, 18, 359). Yksilöllisyys ja vapaus on näissä yhteyksissä kuitenkin varattu yleensä taiteen ja siihen rinnastuvan kulttuurisen toiminnan ominaisuudeksi. Myös arkisten toimien luovuudesta puhutaan (Uusikylä 2002).

Aluekehitystyössä keskeinen alueellinen kulttuuri nähdään kuitenkin pääsääntöisesti kollektiivisen järjestyksen ilmentymänä. Katsotaan, että luova, yksilöllinen taide tuo siihen eloa ja innovatiivisuutta. (Vrt. Pirnes 2002, 20.) Varsinaisesti vasta opetusministeriön luovuusstrategiatyössä tuodaan arjen luova ihminen painokkaasti esille.

> Alueellinen kulttuuri arjen luovana prosessina

 

Mainokset