Minkä tulee kestää alueellisessa kulttuurissa?

Edellä esitetyn pohjalta on siis kysyttävä, mikä kaikki on kulttuurisesti kestävän kehityksen nimissä varjeltavaa alueellista kulttuuria. Onko sitä taiteen tai ihmisten arkielämän uutta synnyttävä monimuotoisuus, inhimillisten organisaatioiden luomat valikoituneet konstruktiot vai jotakin ja joillakin ehdoilla näistä kaikista?

Kulttuuriperinnön monimuotoisuus

  • Kulttuurista kestävyyttä on arvioitu tutkimuksissa esimerkiksi kulttuurin ajallisesti pitkäkestoisten ilmiöiden ja monimuotoisuuden saaman huomion kautta. Kun niille annetaan arvoa, keskitytään vaalimaan aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä. (Esim. UNESCO 1972; UNESCO 2003.)
  • Katriina Petrisalo näkee perustellusti paikallisten pitkäkestoisten sosioekonomisten, ekologisten ja mentaalisten rakenteiden huomioon ottamisen kulttuurisen kestävyyden edellytyksiksi kulttuurimatkailukohteen kehittämisessä. Jos niin ei tehdä, kohteella ei Petrisalon mukaan ole todellisia toimintaedellytyksiä paikallisen kulttuurin osana. (Petrisalo 2001, 137.)
  • Patrice Béghain (1998) katsoo aiheellisesti, että kulttuuriperintö on mahdollista saada kestävällä tavalla paikalliseksi voimavaraksi, jos suojeltavien kulttuuriperintökohteiden valikoimisessa otetaan huomioon tasa-arvoisesti sosiaalinen ja kulttuurinen monimuotoisuus. Jos kohteet valikoituvat yksipuolisesti hallitsevan sosiaaliryhmän arvojen mukaisesti ja ilman paikallistuntemusta, niiden avulla ei tueta vahvaa, alueellista yhteisyyden tunnetta. (Béghain 1998, 87–110.)
  • Simo Häyrynen (2004) lähtee etsimään yhdenmukaisia toimintatapoja, joita tulisi käyttää, kun analysoidaan erilaisten kehittämishankkeiden kulttuurisia vaikutuksia ympäristövaikutusten arviointia koskevan lain (Laki ympäristövaikutusten arvioinnista 468/1994) pohjalta. Kulttuuri on Häyrysellä lähtökohtaisesti tietyn ihmisryhmän elämäntavan kokonaisuus. Hän tarkastelee ympäristövaikutusten arviointien kautta kulttuurin kestävyyttä kehittämishankkeiden puristuksissa.
    • Hänen mukaansa arvioinneissa on otettava huomioon esimerkiksi arvioinnin tarve ja siitä nousevat erityiskysymykset, kulttuuriperintö, tapauskohtaiset erityispiirteet ja kulttuuristen piirteiden subjektiiviset ulottuvuudet, jotta voitaisiin tavoittaa hankkeiden todelliset kulttuuriset vaikutukset mahdollisimman yleispätevästi. (Häyrynen 2004, 15, 44-89.)

Lähtökohtana näissä kaikissa näyttää olevan alueiden tai ihmisryhmien kollektiivinen kulttuuri perintöineen suojelun kohteena, vaikkakin kulttuurinen monimuotoisuus tuodaan esille myös yksittäisten ihmisten ja subjektiivisten elementtien tasoisena asiana. Samankaltainen painotus on myös otettu johdattamaan ajatuksia opetusministeriön Kulttuurimatkailu ja kestävä kehitys –julkaisussa (Opetusministeriö 2003c, 10–11). Siinä ajatukset nojaavat ICOMOSin vuoden 1999 Meksikon maailmanjulistuksen kulttuurimatkailun kestävän kehityksen periaatteisiin (ICOMOS 1999).

Näissä yhteyksissä esille nostetut näkökannat ovat oleellisia ja ne tuovat kollektiivisista kulttuurin jäsennyksistä esille piirteitä, joiden vaaliminen on tärkeää. Paikallinen kulttuuri ei näissä kuitenkaan tule esille kulttuurissa perustavan, arkisen, yksilöllisen, luovan ja vuorovaikutteisen prosessin kannalta.

Kulttuuri itseis- vai käyttöarvona?

Kulttuurista itseis- ja käyttöarvona keskustellaan Kulttuurin ja kehityksen maailmankomission julkaisussa Moninaisuus luovuutemme lähteenä. Siinä kulttuurilla nähdään olevan itseisarvoa silloin, kun se ilmenee inhimillisenä kasvuna, kehityksenä ja luovuuden lähteenä. Teoksessa huomautetaan, että ”jos haluamme avartaa näkemystä kulttuurista pelkkänä välineenä ja otamme huomioon sen rakentavan, perustavan ja luovan merkityksen, meidän on myös nähtävä kulttuurinen kasvu osana kehitystä”. Välineellistetyn kulttuurin osoitetaan määrittyvän sitä värittävien asenteiden sekä sitä käyttävän vallan ja hallinnon kautta.

Julkaisussa kyseenalaistetaan kulttuurisesti kestävä kehitys, jos se nähdään vain valmiiden, valtaan sidottujen kulttuuristen rakenteiden suojeluna. (UNESCO 1998, 22–27.) Tätä kautta tulee siis tukea sille ajatukselle, että arkielämän luovat prosessit ovat oleellisia ja jopa ensisijaisia kulttuurisesti kestävää kehitystä määritettäessä.

Keskitetysti luoduilla kulttuurisilla konstruktioilla on myös arvonsa ja ne ansaitsevat huolenpitoa, mutta niiden yhteydessä on aina muistettava tarkastella sitä, keiden etua, kulttuurisia arvoja ja merkityksiä ne välittävät ja ketkä jäävät niitä käytettäessä huomiotta. Kehitys voi olla kulttuurisesti kestävää vain, jos erilaiset ja eritaustaiset ihmiset ovat mukana tasaveroisina kulttuurin laajassa kokonaisuudessa.

Alueellinen kulttuuri välinearvona

Aluekehitystyössä kulttuurin itseisarvo jää yleensä kuitenkin välinearvon jalkoihin. Arjen luovuuden vaalimiselle ei anneta siinä ainakaan vielä suurta sijaa. Nykyisessä aluekehitystyössä maakunnat, ja myös kunnat, seutukunnat tai muut alueet, joita jokin aluekehitystyötä tekevä organisaatio edustaa, on valjastettu hyödyntämään juuri oman alueensa omaleimaisuutta ja kulttuuria, jotta niiden elinkeinoelämä ja elinolosuhteet paranisivat. Jokaisella alueella on tarve osoittaa olevansa kulttuurisesti erityinen ja erityisesti naapuristaan erottuva. Jokaisen tulisi pystyä muotoilemaan omaperäinen alueellinen identiteetti, joka vielä konkretisoituisi myytäviksi tuotteiksi tai palveluiksi. Erityisesti tämä korostuu matkailuelinkeinon kehittämisessä. (Siivonen 2002a.)

Kun alueellinen, arkinen kulttuuri tulee välineellisesti hyödynnettäväksi alueen imagon tai identiteetin luomisessa tai esimerkiksi matkailussa, esille nousee kulttuurisen kestävyyden kannalta joitakin oleellisia kysymyksiä (Siivonen 2003). Jo puheena olleen luovuuden ja hallinnan välisen jännitteen huomioon ottaminen on niistä keskeinen. Sen perusajatusta on kuitenkin hyvä täydentää ja konkretisoida.

  • Ensinnäkin alueiden kiteytettyjen imagojen ja identiteettien muotoilemisessa laaja, demokraattinen ja koko ajan jatkuva luomisprosessi on tarpeen, jotta alueen moniäänisyys ja kulttuurin muuntuvuus pääsisivät esille ja kukin yksittäinen ihminen pääsisi vaikuttamaan omasta elinympäristöstään vaihtelevin keinoin luotavaan kuvaan.
  • Toiseksi kulttuuristen imagojen, identiteettien sekä tuotteiden ja palvelujen tuottamisessa on käytettävä kuvattavaan kulttuuriin todellisuudessa kuuluvia ja paikallisten ihmisten tunnistamia yksityiskohtia. Niistä on myös luotava kokonaisuuksia, jotka eivät ole ristiriidassa alueen ihmisten omien alueellisten identiteettien kanssa.
  • Kolmanneksi paikallisen kulttuurin hyödyntämisessä on oleellista kunnioittaa yksityisyyden suojaa ja jättää yksittäiset, todelliset ihmiset ja heidän elämänsä kulttuuristen tuotteiden ulkopuolelle (vrt. Boissevain 2000; Ruotsala 1995; Ruotsala 1998). Yksityisyyden suoja voi olla tarpeen myös yhteisöille. Esimerkiksi jokin yhteisöllinen tapahtuma voi kaupallistettuna muuttaa luonnettaan niin paljon, että se menettää sen merkityksen, joka sillä on ollut yhteisön jäsenille.
  • Neljänneksi on oleellista, että myös kollektiivisesta kulttuurista koituva taloudellinen hyöty menee tämän kulttuurin edustajille (UNESCO 1989; Blake 2001).
    Kulttuuri ja taloudellinen kestävyys

Kulttuurisen kestävyyden suhde taloudelliseen, sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen on oleellista kestävän kehityksen kokonaisuutta ajateltaessa. Taloudellisen kestävyyden yhteydessä nousee kulttuurin välinearvo yleensä keskiöön. On kuitenkin huomattava, että luova kulttuurin perusprosessi on kaikessa kulttuurissa uutta tuottava voima, jota ilman ei taloudellistakaan menestystä pääse syntymään (vrt. Wilenius 2004, 25–29).

Katriina Petrisalon tutkimus osoittaa, että myös taloudellisen menestymisen kannalta on hyvä rakentaa aluetta kuvastavat kulttuuriset tuotteet todellisten paikallisten kulttuuristen piirteiden sekä alueella elävien ihmisten elämän ehdoilla. Jos näin ei tehdä, tuote ei juurru paikkakunnalle eikä ole uskottava. (Petrisalo 2001.)

Sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys liitetään monesti yhteen ja ne täydentävät ja tukevat monin osin hyvin toisiaan. Kuitenkin tässä artikkelissa esitetty näkemys kulttuurin perustasta yksittäisiin ihmisiin asti ulottuvana luovana, arkisena prosessina ja sen merkityksestä kehitykselle jää kulttuurisen ja sosiaalisen kestävyyden liitosta usein puuttumaan (vrt. Sairinen & Kohl 2004).

Kulttuurin ekologinen kestävyys

Ekologinen kestävyys on koko kestävän kehityksen ajatuksen perusta. Sen kautta asetetaan myös kulttuurille aiheellisia vaatimuksia: arkista kulttuuria tulisi muuttaa silloin, kun se sisältää ekologisesti kestämättömiä piirteitä. Kulttuurin monimuotoinen ja muuntuva perusprosessi sisältää siis myös ekologisesti kestämättömiä ominaisuuksia. Ei edes perinteisten, paikallisten luonnonvarojen varassa elävien yhteisöjen kulttuurinen elämäntapa takaa ekologista kestävyyttä toisin kuin joskus lähtökohtaisesti oletetaan (Nygren 1995, 198).

Arkisten, ekologisesti kestämättömien kulttuuristen piirteiden muuttamiseen tarvitaan ohjaavia, kollektiivisia ja organisoidusti tuotettuja kulttuurisia rakenteita. Kulttuuri on siis tässä yhteydessä välineellisessä asemassa tavoitellun ekologisen kestävyyden saavuttamiseksi. Työtä ohjaavat valitut, ekologiseen kestävyyteen tähtäävät arvot sekä niiden saavuttamiseksi asetetut valta ja hallinto. (vrt. UNESCO 1998, 22–28, 229, 244–246.)

On kuitenkin tarpeen punnita aina tapauskohtaisesti tilanteet sekä ekologisen että kulttuurisen kestävyyden kannalta. Ne voivat joutua ristiriitaan ja silloin on hyvä etsiä ratkaisuja, joissa molemmat otetaan huomioon.

Kulttuurisen kestävyyden arvokriteerit

Kaiken kaikkiaan arkisen kulttuurin perustava, yksittäisistä ihmisistä lähtevä, uutta luova vuorovaikutusprosessi on edellä esitetyn perusteella ensisijainen vaalittava asia, kun toimitaan kulttuurisesti kestävällä tavalla. Sen lisäksi vaalittavana on erilaisiin arvoihin ja asenteisiin perustuvia kulttuurisia rakenteita. Ne on kulttuurin laajassa kokonaisuudessa määritetty, jotta voitaisiin puolustaa joitakin valittuja arvoja. Tällaisia arvorakenteita voivat olla esimerkiksi

  • kulttuuriperinnön suojelu,
  • omintakeinen alueellinen kulttuuri, tai
  • ekologinen kestävyys.

Oleellista on, että näiden rakenteiden määrittämisessä, valinnassa ja niiden keskinäisten suhteiden punninnassa annetaan sija tasa-arvolle sekä yksilöistä asti moninaiselle sosiaaliselle ja kulttuuriselle todellisuudelle. Siinä auttavat arvojen selkeä ja avoin ilmaiseminen sekä demokraattiset toimintamallit.

Alueellisen kulttuurin välineellistäminen ja sen mahdollinen kaupallinen hyödyntäminen tuovat kulttuurisen kestävyyden kriteereiksi edellä mainitun tasa-arvoisen määrittelyvallan lisäksi

  • kulttuuripiirteiden aitouden vaatimuksen,
  • oikeudet yksityisyyden suojaan, ja
  • oman, kollektiivisen kulttuurin tuottamaan taloudelliseen hyötyyn.

> Keinoja kulttuuriseen kestävyyteen

 

Mainokset