Todellisuuden tulkinta muuttuvassa ajassa

Anita Rubin

Maffessoli (1996) jakaa aikakaudet toisaalta abstrakteihin ja rationaalisiin ja toisaalta eläytyvästi ymmärtäviin ja empaattisiin (käännös sanasta ”empathetic”) jaksoihin. Rationaalista aikaa leimaa yksilöityminen ja erillisyys, kun taas eläytyvyyttä korostavana aikana – kuten siis nyt – vältetään erikoistumista, korostetaan emotionaalisuutta ja käsitys itsestä väljentyy tiukoista rajoistaan yhä venyvämmäksi ja suhteellisemmaksi. Modernismin aika kuului Maffessolin ajattelun mukaan selkeästi edelliseen malliin ja nyt elämämme muutosten leimaama ajanjakso on taas yhä puhtaammin eläytyvästi ymmärtävää. Tätä aikaa Maffessoli kutsuu siis neotribalistiseksi.

Postmoderni identiteetti

Postmodernin identiteetin suuri paradoksi onkin, että samalla kun jatkuvasti korostuva individualistinen logiikka perustuu uskoon yksilöllisen identiteetin erillisyydestä ja omavaraisuudesta, ihminen henkilönä voi kuitenkin toteuttaa todellista itseään vain suhteissaan toisiin. Maffessoli kuitenkin kyseenalaistaa sen modernin projektin periaatteen, jonka mukaan jokaisen ihmisen jäsenyys sosiaalisessa yhteisössä perustuu jonkinlaiseen kirjoittamattomaan sopimukseen muiden rationaalisten yksilöiden kanssa. Hän esittää sen sijaan, että tämä ajatus on myytti, tyhjentynyt muoto tai matriisi, jonka avulla kuitenkin olemme yhä tottuneet jäsentämään ymmärrystämme yhteiskunnasta ja omasta suhteestamme siihen. (Maffessoli 1996, 10.)

Modernille tyypilliset vastakkainasettelut ja mustavalkoisuus tuntuvat menettävän merkitystään arjen ymmärtämisessä ja analyysissä eikä esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kuin mielikuvitus ja talous, ideologia ja tuotanto tai vaikkapa sielu ja ruumis tai mieli ja aine enää ymmärretä toisiaan poissulkevina. Maffessoli kutsuu tätä eräänlaiseksi materiaaliseksi henkisyydeksi, vaikka itse pitääkin määrittelyään goottilaisena ja jähmeänä.

Maffessolin näkemys on kaikessa romanttisuudessaan ja jyrkkyydessään jännittävä: Hänestä 200 vuotta eläneet ja hyvin palvelleet yhteiskunnan menetelmät, luokittelut, jaottelut ja näkökulmat ovat suurelta osin aikansa eläneet. Hän väittää, että sosiaalinen dynamiikka ei enää seuraa samaa polkua kuin moderni vaan se kantaa pikemminkin epämuodollisten, institutionalisoituneiden muotojen yli ja ohi. Tästä syystä Maffessoli korostaakin näiden epämuodollisten toimintojen, toimijoiden sekä arkitiedon merkitystä nykytilanteen ja sen kehityskulkujen ja muotojen ymmärtämiseksi. (Maffessoli 1996, 3-7.)

> Kohti verkostojen yhteiskuntaa

 

Mainokset