Anita Rubin

Tulevaisuudentutkimuksen lähestymistapoja jaotellessa törmätään kahteen erilaiseen jaottelujen lähtökohtaan. Toisaalta jotkut kirjoittajat jakavat tulevaisuusorientoituneen ajattelun sinänsä erilaisiin lähestymistapoihin, jotka ovat olleet historian eri ajanjaksoina ja eri kulttuureissa erilaisia. Toisaalta tulevaisuudentutkimuksessa tiedonalana voidaan nähdä erilaisia suuntauksia, jotka voidaan jakaa ajallisesti tai niissä yleisimmin käytettyjen menetelmien mukaisesti. Nämä suuntaukset heijastavat laajemmin yleisiä tieteen epistemologisia malleja, paradigmoja ja tieteen kentässä tapahtuvia muutoksia Seuraavaksi esitellään muutamia useimmin käytettyjä lähestymistapoja ja jaottelumalleja ja päädytään lopuksi nelijakoon, joka perustuu ennakoivaan, kulttuuriseen tai tulkitsevaan, kriittiseen sekä analyyttiseen lähestymistapaan.

Perinteinen näkemys

Tulevaisuudentutkimuksen tarkoitus ei ole tuottaa tyhjentäviä tai edes esimerkiksi sääennusteiden tarkkuuteen verrattavia ennusteita – se on lähes mahdotonta. Sen sijaan tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja ja sen jälkeen panna alulle ja osallistua näitä vaihtoehtoja koskevaan julkiseen keskusteluun (Boulding & Boulding 1995, 8; Dator 1996, 110). Jo Sir Thomas More uskalsi julkaista oman kuvitelmansa parhaasta mahdollisesta maailmasta, Utopiasta, vuonna 1516. Tämä ei tarkoita sitä, että tulevaisuudentutkimus ei pyrkisi totuudellisuuteen, mikä on kaiken tieteellisen tutkimuksen ehdoton edellytys. Tämä ei myöskään tarkoita sitä, etteikö tulevaisuudentutkimuksessa voitaisi hyödyntää uusia ennakointimenetelmiä. Tulevaisuudentutkija samoin kuin kuka tahansa vakavasti otettava tieteentekijä on velvollinen noudattamaan yleisesti hyväksyttyjä tieteen ja tieteellisen tiedon hankkimisen periaatteita.

Masini (1999, 40–41) jaottelee tulevaisuudentutkimuksen filosofiset ja historialliset lähestymistavat kolmeen, (1) ekstrapolaatioon perustuvaan analyysiin, (2) utopia-ajatteluun ja (3) visiointiin. Hänen mielestään nämä lähestymistapansa pohjautuvat ihmisen tarpeeseen ymmärtää yhä paremmin ihmisen, yhteiskunnan ja ympäristön välisiä suhteita.

Malaskan (1995, 84–86) mukaan tulevaisuudentutkimuksen tieteellisen ajattelun ja lähestymistapojen muodot voidaan jaotella seuraavasti: 1. utopioihin perustuva lähestymistapa, 2. dystopioihin perustuva lähestymistapa, 3. analogioihin perustuva lähestymistapa, 4. systeemiajattelu, 5. skenaariolähestymistapa, ja 6. evolutionaarinen lähestymistapa. Kaikkia em. lähestymistapoja on käytetty tulevaisuudentutkimuksessa.

Teknokraattinen ja humanistinen tulevaisuudentutkimus

Mannermaa (1991, 23–28) puolestaan puhuu teknokraattisesta ja humanistisesta tulevaisuudentutkimuksen lähestymistavasta. Tämä jaottelu perustuu tulevaisuudentutkimuksen harjoittamisen tarkoitukseen ja on hyödyllinen silloin, kun tiedonalaa tarkastellaan historiallisesta näkökulmasta. skenaariomenetelmää – viimeksi mainittu on tärkeä menetelmä myös humanistisessa tulevaisuudentutkimuksessa. Teknokraattinen lähestymistapa oli vallalla 70-luvulle saakka ja sen avulla pyrittiin tulevaisuutta ennustamaan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. Suurin osa nykyäänkin käytössä olevista menetelmistä on alun perin kehitetty tämän näkökulman pohjalta. Tuloksena oli kuitenkin usein yksinkertaistettuja ja kapea-alaisia analyysejä, joiden luotettavuus ei ollut kovin hyvä. Humanistisen näkökulman painopiste oli ja on tärkeä erityisesti silloin, kun halutaan korostaa tulevaisuuteen vaikuttamista – toisaalta tietoista tulevaisuuden tekemistä ja toisaalta tulevaisuuden ei-tiedollista puolta. Tämän näkökulman yhteys Ossip Flechtheimin jo 1940-luvulla esittämiin tulevaisuudentutkimuksen lähtökohtiin onkin selkeä.

Deskriptiivinen, skenaario- ja evolutionaarinen paradigma tulevaisuudentutkimuksessa

Tulevaisuudentutkimuksen varsinaiset paradigmat Mannermaa (1991) jaottelee (1) deskriptiiviseen eli kuvailevaan tulevaisuudentutkimuksen paradigmaan, (2) skenaarioparadigmaan ja (3) evolutionaariseen tulevaisuudentutkimukseen. Deskriptiivinen tulevaisuudentutkimus (1991, 92–95) mukaan tulevaisuudentutkimus on ennustustiedettä, jonka pyrkimyksenä on esittää menneisyyden kehityslinjojen jatkamisen perustuvia ennusteita. Näihin tulevaisuutta koskeviin arvioihin liitetään korkea todennäköisyys. Tämä näkökulma perustuu siten siihen, että tapahtumat ja aika käsitetään koostuvaksi erilaisista säännönmukaisesti toistuvista tai kehittyvistä ilmiöistä, joista on mahdollista saada tietoa seuraamalla niiden kehitystä taaksepäin tarpeeksi pitkälle ja vetämällä siitä luotettavia johtopäätöksiä tulevan kehityksen suunnan ja määrän ennustamiseksi.

Skenaarioparadigman (1991, 145–159) lähtökohta on se, että tulevaisuudesta ei voida saada suoraa ja varmaa tietoa. Pikemminkin tulevaisuus nähdään monina erilaisina vaihtoehtoina, joita ja joihin johtavaa kehitystä voidaan tarkastella erilaisten skenaariomenetelmien avulla.

Kolmas Mannermaan paradigma on evolutionaarinen tulevaisuudentutkimus (1991, 177–191), joka perustuu kompleksisuusteorioihin. Lähtökohtana on ajatus, että sosiaalinen kehitys tai ihmisyhteisöt eivät noudata suoraviivaista kaavaa vaan kehittyvät evolutionaarisesti, siis välillä hyppäyksittäin ja ennakoimattomasti. Niinpä yhteiskunnallisesta kehityksestä löytyy murroskausia ja kompleksisen muutoksen jaksoja, jolloin tasaisen kehityskauden aikana kehitetyt tulevaisuuden ennakoimisen mallit eivät enää annakaan luotettavaa tietoa tulevasta kehityksestä. On siis löydettävä uusia menetelmiä, joista esimerkkinä on pehmeä systeemimetodologia.

Kriittisen tulevaisuudentutkimuksen kehitys

Inayatullah (1990, 115–141; 1996, 192–194) näkee, että tulevaisuudentutkimuksen taustalla vaikuttaa kolme peruslähestymistapaa, jotka ovat perustaltaan löydettävissä laajemmaltikin tieteessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa: ennakoiva, kulttuurinen tai tulkitseva ja kriittinen lähestymistapa. Ennakoiva tulevaisuudentutkimus pyrkii tarkkaan ja virheettömään tulevaisuuden ennakoimiseen ja tarkoituksena on täsmällisen ja virheettömän, usein matemaattisen tiedon saaminen tulevaisuudesta. Inayatullah kritisoi ennakoivaa tulevaisuudentutkimusta erityisesti sen jäykkyydestä, lyhyistä aikajänteistä ja mekanistisuudesta, joka on johtanut yksioikoisiin ja vain määrällistä kasvua mittaaviin tuloksiin. Kulttuurisessa lähestymistavassa pyritään ymmärtämään erilaisuuden, erilaisten arvojen ja perinteiden merkitys tulevaisuuden hahmottamisessa ja toivottavan tulevaisuuden valitsemisessa. Kulttuurinen lähestymistapa on hänen mielestään kuitenkin liian vahvasti länsimaiseen ja teollistuneeseen yhteiskuntaan perustuvien ajatusmallien läpäisemää, jotta sen avulla voitaisiin avoimesti ja oikeudenmukaisesti tutkia esimerkiksi kehitysmaiden tai erilaisten vähemmistökulttuurien tulevaisuuksia. Niinpä Inayatullah esitteleekin kolmannen vaihtoehdon eli kriittisen lähestymistavan, jonka avulla voidaan tutkia ja aktivoida erityisesti näitä tulevaisuuksia.

Kriittisessä lähestymistavassa painoa ei panna niinkään ennusteiden tai skenaarioiden laatimiselle sinänsä, vaan pikemminkin tutkitaan ja kyseenalaistetaan niitä oletuksia ja alkuasetelmia, joista tulevaisuutta lähdetään hahmottamaan ja niitä odotuksia, joita toivottava vaihtoehto pannaan täyttämään. Tässä lähestymistavassa tärkeintä ei niinkään ole tiedon saaminen sinänsä vaan pikemminkin tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen tulevaisuuden tekeminen ja ihmisten osallistuminen ja aktivoiminen sosiaaliseen toimintaan. Nykyhetki ymmärretään särkyvänä ja hauraana ja sen näkyvät ilmenemismuodot– instituutiot, käytännöt, organisaatiot ja jopa käytetyt kielelliset mielikuvat ja käsitteet – määräytyvät sen perusteella, että jokin määrätty todellisuuden näkemys monien erilaisten joukosta on saavuttanut hallitsevan aseman. Päämääränä kriittisessä tulevaisuudentutkimuksessa onkin horjuttaa näitä valta-asetelmia, jotta viime kädessä voitaisiin muuttaa sosiaalisia olosuhteita siten, että tulevaisuuden sukupolvien ja kaiken elollisen tarpeet otetaan päätöksenteossa huomioon.

Novákyn ja Hidegin jaottelu

Novákyn ja Hidegin (2000, 19–22) käsitys tulevaisuudentutkimuksen lähestymistavoista lähestyy sekä Inayatullahia että Mannermaata. Heidän mukaansa perinteisessä tulevaisuudentutkimuksessa painotetaan mahdollisten tulevaisuuksien objektiivisuutta. Vaihtoehtoja lähestytään siitä näkökulmasta, että tulevaisuudenkuvan sisältö ja muoto ei saanut määräytyä sen rakentajan omien henkilökohtaisten ja subjektiivisten näkemysten mukaisesti. Tekijät ymmärretään asiantuntijoiksi. Uusimmat näkökulmat, evolutionaarinen ja varsinkin kriittinen tulevaisuudentutkimus ovat kehittyneet osittain kritiikistä tätä perinteisempään tiedenäkemykseen pohjautuvaa ajattelutapaa kohtaan. Evolutionaarisen lähestymistavan mukaan perinteisillä menetelmissä ei voida saada tarpeeksi kattavaa tietoa ja ymmärrystä tulevaisuuden vaihtoehdoista, koska todellisuuden luonne muuttuu. Sen vuoksi tulevaisuudentutkimuksen kohteena pitäisi olla käsitys sellaisesta tulevaisuudesta, joka on avoin, yhtaikaa sekä selkeästi määräytynyt että määräytymätön ja samalla kertaa ihmisen toiminnan foorumi. Näkökulman kannattajat hyväksyvät yleisen evoluutioteorian sovellukset yhteiskunnalliseen tutkimukseen ja ajatteluun ja siten tulevaisuuden nähdään muodostuvan emergenttien, (esille työntyvien) kompleksisten ilmiöiden evoluutiosta. Kriittisessä tulevaisuudentutkimuksessa tulevaisuus nähdään ilmiöinä, jotka ovat olemassa myös nykyhetkessä ajatuksissamme ja tunteissamme. Tästä syystä tulevaisuus vaikuttaa väistämättä myös nykyisyyteen ja myös emotionaaliset osa-alueet otetaan tutkimuksen piiriin.

Kuitenkin myös Novákyn ja Hidegin jaottelusta puuttuu selkeä kuva siitä, mihin kuuluu yleisimmin tehty, objektiivisuuteen pyrkivä ja tieteellisyyteen perustuva, mahdollisimman hyvin hyvän ja tasapuolisen tieten kriteerit täyttämään pyrkivä tulevaisuudentutkimus.

Bellin positivismi, kriittinen realismi ja post-positivismi

Kirjoittamassaan tulevaisuudentutkimuksen perusteoksessa Bell (1997a) tekee myös jaottelun kolmeen erilaiseen tapaan lähestyä tulevaisuutta, positivistiseen, post-positivistiseen ja kriittiseen realismiin.

Ennakoiva, kulttuurinen tai tulkitseva, kriittinen sekä analyyttinen lähestymistapa

Voidaan ajatella, että tarkoituksenmukaisin tapa jaotella tulevaisuudentutkimus voisi olla seuraavanlainen: Tulevaisuudentutkimuksen taustalla vaikuttaa kolmen sijasta neljä peruslähestymistapaa, jotka ovat perustaltaan löydettävissä laajemmaltikin tieteessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa: ennakoiva, kulttuurinen tai tulkitseva, kriittinen sekä analyyttinen lähestymistapa.

Ennakoiva lähestymistapa antaa parhaat mahdollisuudet silloin, kun painopiste asetetaan tulevaisuuteen, joka ei ole nykyhetkestä ajallisesti kovin kaukana ja jossa kuvattavaan tilanteeseen ei ole vaikuttamassa kovin paljon erilaisia muuttujia. Perustana on välineellinen ajattelu – tulevaisuudentutkimuksen avulla pyritään löytämään työkaluja tulevaisuuden muokkaamiseksi ja oman toiminnan suuntaamiseksi. Menetelmät perustuvat aikasarjoihin ja matemaattiseen mallintamiseen ja tavoitteena on yhden mahdollisimman selkeän ja täsmällisen ennusteen laatiminen päätöksenteon ja strategisen suunnittelun avuksi.

Kulttuurinen lähestymistapa perustuu näkemykseen, että tulevaisuus muodostuu erilaisista vaihtoehdoista. Näiden tulevaisuuden vaihtoehtojen rakentamisessa otetaan huomioon mahdollisimman tasa-arvoisesti kaikkien osapuolten erilaiset arvot ja kulttuuriset käytännöt. Tärkeintä ei ole ennusteiden laatiminen vaan näkemys, ja totuus on siten aina suhteellista. Menetelmät ovat enimmäkseen hermeneuttisia, ymmärtävän tiedekäsityksen pohjalta kehitettyjä, ja niiden avulla selvitellään esimerkiksi päämäärän asettelua tai erilaisten kulttuuristen tai sosiaalisten tekijöiden vaikutuksia päätöksentekoon ja sitä kautta toteutuvaan tulevaisuuteen.

Kriittisessä lähestymistavassa painoa ei panna niinkään ennusteiden tai skenaarioiden laatimiselle sinänsä, vaan päämääränä on pikemminkin kyseenalaistaa ja tutkia niitä oletuksia ja alkuasetelmia, joista tulevaisuutta lähdetään hahmottamaan. Tärkeintä on silloin ihmisten osallistuminen ja aktivoiminen sosiaaliseen toimintaan. Toisaalta kriittisen lähestymistavan tärkein perustelu ei ole toimia pelkästään vastareaktiona kahdelle edelliselle lähestymistavalle, vaan sillä ja sen piirissä kehitetyillä erityismenetelmillä (esim. storytelling tai causal layered analysis) voidaan nähdä olevan oma merkityksensä erityisesti silloin, kun tarkastellaan sellaisia ryhmiä, kulttuureita tai käytäntöjä, joita on vaikea ymmärtää perinteisempien näkökulmien kautta.

Analyyttisen tulevaisuudentutkimuksen perustana on normatiivisen näkökulman lisäksi välineellinen ajattelu – tulevaisuudentutkimuksen avulla pyritään selvittämään mahdollisia, todennäköisiä, ehdollisesti mahdollisia, toivottavia ja pelottavia vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja kehittämään sitten työkaluja tulevaisuuden muokkaamiseksi ja oman toiminnan suuntaamiseksi pitemmällä aikavälillä. Analyyttisen tulevaisuudentutkimuksen piiriin voidaan itse asiassa sijoittaa suurin osa esimerkiksi Suomessa tehtyä tulevaisuudentutkimus ja sen piirissä kehitetyt teoriat, menetelmät ja mallit. Esimerkiksi tämän artikkelin pohjana käytetty teoreettinen kehikko on muodostunut analyyttisen tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta.

Yhteenveto: tulevaisuudentutkimuksen anti arjessa

Tulevaisuus on avoinna ihmisille mahdollisten toimintojen ja valintojen rajattomana valikkona (Giddens 1991, 28–29). Vaikka jokapäiväiset toimintomme perustuvat olettamukseen, että maailmassa on kuitenkin jotain pysyvää ja kestävää, muutoksen kiihtyvä nopeus vaikuttaa valintoihimme ja arvoihimme. Vattimo (1989, 34–35) esittääkin, että tiedotusvälineet ja aikamme tiedekäsitys tekee arkielämästämme yhä enemmän kuvallista ja mielikuviin perustuvaa. Tästä huolimatta meidän on mahdollista ja ehkä jopa velvollisuus pohtia ja arvottaa eettisestä näkökulmasta erilaisia mahdollisia tulevaisuuden tiloja – mahdollisia tulevaisuuksia – ja tehdä omat valintamme näiden pohdintojen tulosten pohjalta. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että pohdimme valintojemme seurauksia mahdollisimman monesta eri näkökulmasta. Yhteenvetona voimme sanoa, että tulevaisuus ei ole jossain siellä, mihin olemme menossa, vaan se on jotain sellaista, mitä olemme yhdessä luomassa.

> Tulevaisuudentutkimus tiedonalana -tekstin lähteet