Anita Rubin

Todellisuutemme rajat muuttuvat jatkuvasti. Päivittäin kantautuu median kautta tietoa uuden teknologian saavutuksista, jotka ovat toinen toistaan kiehtovampia ja jännittävämpiä. Uusia maailmoja avautuu nuoren eteen jokaisen uuden keksinnön myötä ja se, mikä vielä tänään tuntuu mahdottomalta, onkin jo huomenna mahdollista. Mahdollisen rajat piirtyvät päivittäin uudelleen kumoutuakseen taas uuden tiedon edestä hetken kuluttua. Mikään ei tunnu enää sillä tavalla pysyvältä ja varmalta, että sen varaan voisi rakentaa elämänsä ja ripustaa oman todellisuutensa toiveineen ja tavoitteineen.

Giddens (1991, 4) puhuukin siitä, kuinka kokemuksen välittyvät yhä useammin median kautta. Yksilöllisesti koetut inhimilliset tunteet ja mielenliikkeet tulevat näin hyväksytyiksi sen perusteella, että tiedämme että tuhannet ja kymmenet tuhannet muut ihmiset kokevat juuri noita samoja tunteita juuri tänä samana hetkenä. Tämä tietämys tekee elämyksestä kiihkeämmän, kun se koetaan universaaliksi. Emotionaalisesta universaaliudesta tulee siten myös yhä useammin vallan väline (Bauman 1993, 42).

Murros nuorelle: haasteita ja vastauksia

Kehittyneissä maissa elävän nuoren edessä oleva välitön haaste tulevaisuudessa elämiselle on muutoksen hallinta ja kyky elää murroksessa. Nuorten tulevaisuudenkuvat muodostuvat sekä oman tiedon ja kokemuksen että yhteiskunnan yhteisten, tiedotusvälineiden ja koulun heijastamien kulttuuristen ja sosiaalisten odotusten, toiveiden ja pelkojen pohjalle (Rubin 2000). Voidaan kuitenkin ajatella, että koulu, sanomalehdet, televisio, radio, elokuvat ja kirjallisuus eivät ainoastaan heijasta ja välitä, vaan ne myös suurelta osin ovat mukana muovaamassa ajatuksia siitä, miltä tulevaisuus näyttää ja miltä sen haluttaisiin näyttävän. Tämän dialektisen vaikutusmallin pitäisi yhä selkeämmin tulla esille myös kansallisilla tasoilla kasvatuksen ja koulutuksen strategioissa ja tavoitteiden asetteluissa.

Nuoren ihmisen vastaus nykyhetken epävarmuuteen riippuu hänen kyvystään tehdä valintoja asioiden tärkeysjärjestysten välillä ja selviytyä konflikteissa, joita tämä tilanne tuottaa. Samalla hänen pitäisi kuitenkin pitää yllä optimistisista, mutta samalla realistista kuvaa tulevaisuudesta Tämä haaste edellyttää sekä kykyä asettaa sellaisia tavoitteita, jotka on mahdollista saavuttaa, että tietoa ja joustavuutta tulevaisuutta koskevissa odotuksissa.

Privatisoituminen

Korostunut yksilöllisyys, privatisoituminen, on muodostunut tärkeimmäksi vallan ja merkityksen lähteeksi nyky-yhteiskunnassa (Taylor 1991). Kansalaisen valinnanvapauden korostaminen on myös tapa hallita aikamme muutosprosessin negatiivisia puolia. Sen vuoksi yksilölliset elämän mahdollisuudet ja ratkaisut riippuvat yhä suuremmassa määrin taloudellisen ja yhteiskunnallisen vallan jakautumisesta.

Nykyisessä murroksessa vanhat teollisen yhteiskunnan jo Valistuksen alkuajoista periytyvät kulttuuriset arvot ja käytännöt jatkavat olemassaoloaan rinnan uusien, teknologisesti värittyneiden myöhäismodernien arvojen, käytäntöjen ja tuotteiden kanssa. Nämä uudenlaiset käytännöt pommittavat rikki käsitystä vahvasta ja itsenäisestä yksilöstä, jolla on vakaa identiteetti ja kuva itsestään kokonaisvaltaisena olentona (esim. Carr ja Pihlanto 1998, 70). Tästä johtuu se, että teknologisesta osaamisesta ja vuorovaikutustaidoista on tullut nuorten tärkeimpiä kilpailuvaltteja ja pätevyyden mittareita.

Individualisaation ja privatisoitumisen myötä kuitenkin helposti yksilöllisten tavoitteiden ja toiveiden sekä tunnepohjaisesti asetettujen satunnaisten päämäärien merkitys painottuu viisauden ja arvojen kustannuksella (von Wright 1989). Kollektiivinen eetos – yleisesti hyväksytyn moraalisen vastuun jakaminen, yhteiset arvot ja traditiot – ei enää tue nuorta hänen valinnoissaan ja elämänratkaisuissaan. Individualisaation prosessi on siten elämän pirstaloitumista: nuoret eivät enää pysty hahmottamaan laajoja sosiaalisia järjestelmiä, tapahtumisen syitä ja seurauksia. (ks. esim. Helve 1993, 70; Inglehart 1997, 75.)

Myös usko instituutioihin tai idealismeihin ohjaamassa moraalikysymyksissä ja ongelmissa on karissut. Yhteiskunta tavallaan työntää nuoria jäseniään privatisoitumiseen yksilöllistymisen kautta, vaikka samalla modernisaation perintönä kannamme yhä epäluuloa omiin kykyihimme tehdä moraalisia ratkaisuja. Bauman (1993, 45) puhuukin tässä tilanteessa siitä, että kehittymässä on uudenlainen heteronomia, itsenäisyyden puuttuminen, joka ei johdu enää siitä, että mahdollisuuksia itsenäisiin ratkaisuihin ei olisi, vaan pikemmin siitä, että emme luota näihin ratkaisuihin.

Tulevaisuudenkuvat elämänhallinnan välineenä

Tulevaisuuteen johtava polku on päällystetty kahdenlaisilla kivillä: Ensinnäkin sosiokulttuurisen tiedon omaksumisen kautta tuotetaan yleisesti hyväksyttyjä tulevaisuudenkuvia ja valintoihin ja toiminaan liittyviä odotuksia. Toiseksi yksilön oma kokemus ja elämänhistoria tuottavat tietoa, jota tulkitaan tulevaisuutta koskevissa valintatilanteissa. Opetuksen, joka vahvistaa tätä osaamista pitäisi samalla myös kohottaa nuoren sisäisten, psyykkisten resurssien merkitystä onnistuneen elämänhallinnan ja itseluottamuksen lisäämisessä. Sen vuoksi on tärkeää, että tarkastellaan kuinka nuoret muodostavat tulevaisuudenkuvia ja kuinka ne auttavat nuoria selviämisproblematiikassa.

Kun nuori tekee omaa elämäänsä koskevia valintoja ja päätöksiä, ne eivät perustu pelkästään menneeseen kokemukseen ja nykyhetkellä saatavilla olevaan informaatioon vaan myös tavoitteisiin ja toiveisiin sekä pelkoihin. Nuoren ihmisen vastaus nykyhetken epävarmuuteen riippuu hänen kyvystään tehdä valintoja asioiden tärkeysjärjestysten välillä ja selviytyä konflikteissa, joita tämä tilanne tuottaa. Samalla hänen pitäisi kuitenkin pitää yllä optimistisista, mutta samalla realistista kuvaa tulevaisuudesta Tämä haaste edellyttää kykyä asettaa sellaisia tavoitteita, jotka on mahdollista saavuttaa. Samalla se edellyttää tietoa ja joustavuutta tulevaisuutta koskevissa odotuksissa.

Tulevaisuudenkuvat ovat voimakas tekijä nykyhetken toimintojen ja valintojen taustavaikuttajana. Päätöksentekotilanteessa käydään mahdolliset tulevaisuuden vaihtoehdot ja toivottavat seuraukset läpi enemmän tai vähemmän tietoisesti ja tarkasti, sitten ne arvotetaan ja lopulta tehdään toimintaan johtavat valinnat. Tulevaisuutta koskevat käsitykset – pelot, toiveet ja odotukset – ohjaavat nyt tehtäviä päätöksiä ja vaikuttavat näiden päätösten sisältöön. Ihmiset takertuvat siihen, mikä on mahdollisuuksien rajoissa, kun he yrittävät ohjata omaa kehitystään nykyhetkellä näkyvissä olevien mahdollisuusrakennelmiensa mukaan. He joko pyrkivät sopeutumaan siihen, mitä he uskovat tulevaisuuden tuovan tullessaan (reaktiivisuus) tai he yrittävät käyttäytyä tavalla, joka vaikuttaa tulevaisuuden laatuun ja sisältöön (proaktiivisuus). (Rubin  2000, 107. Käsitteestä tarkemmin ks. Covey 1989, 70-94.)

Tiedon tulvassa

Tapahtumisen hahmottamista ja haltuunottoa vaikeuttaa uuden tiedon tuomien rinnakkaisten maailmankuvien, arvojen, arvostusten ja käsitysten jatkuva sisäänvyöry. Arjen eloa säväyttää trendikäs myöhäismoderni angsti ja pyrkimys jatkuvasti kiihkeämpään kokemiseen, elämyksellisyyteen ja sitä kautta yhä tiiviimpään kosketukseen alati käsistä karkaavan nykyhetken kanssa. Markkinat toistavat viekkaasti tätä alitajuista tarvetta ”olla kaikkien kanssa kaikkialla ja kaiken aikaa”. Nuoresta tuntuu kuin hän muuten menettäisi jotain oleellista, jäisi paitsi jostain korvaamattomasta tiedosta tai upeasta kokemuksesta.

Vaikka mediassa toisaalta päivitellään arvojen katoamisesta, yhtä usein todistellaan, että arvoja on liikaa eivätkä varsinkaan nuoret sen tähden enää kykene päättämään, mitä arvoja he valitsisivat elämänsä ohjenuoraksi. Näin tulee joskus vedettyä sellainen erheellinen johtopäätös, että kun tietoyhteiskuntaprosessien myötä vanhat arvot luhistuvat, ei hätää – uusia ja ehompia pullahtaa tilalle sitä mukaa. Kuitenkin samalla toivotaan paluuta jonnekin taaksepäin kultaisiin päiviin, jolloin elämä oli vielä selkeää: maailmankuvamme täällä Suomessakin oli kaikilla sama: emäntä asteli huoletta aitanpolulla ja suolla, kuokalla, Jussilla, talvisodan hengellä, Lutherilla ja joulupukilla voitiin selittää auki jokainen esiin tuleva uusi tilanne. Aurinkokin paistoi aina, eikä päissään olevia keskenkasvuisia tarvinnut kanniskella selviämisasemalle vappunakaan. Mutta se oli silloin vanhaan hyvään aikaan, kun kaikki vielä jaoimme samat, helposti nimettävät ja kyseenalaistamattomat arvot ja elämänmallit.

Muuttuvatko arvot todella?

Kuitenkin monet tutkimukset osoittavat, että perusarvot ovat todellisuudessa muuttuneet loppujen lopuksi hyvin vähän, jos ollenkaan (esim. Räikkä, 1994, 15-19). Perusarvoiksi katsotaan edelleen sellaiset asiat kuin esimerkiksi kauneus, hyvyys, totuus, lähimmäisenrakkaus, tasa-arvo, terveys, siveys, elämän kunnioittaminen. Niihin on kuitenkin tullut jotain lisää – esimerkiksi puhtaaseen ja turvalliseen ympäristöön tai nyt viimeksi globaaliin turvallisuuteen liittyvät asiat. Murroksessa ovat siten pikemminkin arvojen tärkeysjärjestys, uskomukset ja preferenssit eli valintoihin vaikuttavat periaatteet, tarpeet, odotukset ja toiveet. (Rubin 2000, 24)

Arvojen kulttuurinen määräytyminen

Samalla eri aikoina ja erilaisissa kulttuureissa arvioidaan hyvinkin erilaisia asioita kauniiksi, tosiksi, oikeudenmukaisiksi tai vaikka terveelliseksi. Nuoren ääri-islamistin korkein kunnia on kuolla taistelussa vihollista vastaan ja mullahit ovat julistaneet fatwalla viholliseksi kaikki amerikkalaiset. Niinpä amerikkalaisten tappaminen vaikka lentämällä päin pilvenpiirtäjää on osa pyhää sotaa, jossa kuoleminen johtaa suoraan paratiisin iloihin. Masai-sotilaan kauneuskäsityksiin kuuluu lehmänlannalla terrakotanväriseksi suittu tukkalaite ja viime vuosikymmenen lopulla muotimaailmassa huipulle pääsi muutama itsensä anorektiseksi laihduttanut ja heroiiniaddiktin näköiseksi meikannut teini-ikäinen tyttölapsi.

Nykyisin päivittelemme 40-luvun lehtimainoksia, joissa kuvaillaan, kuinka terveellistä tupakanpoltto on ja kuinka tunnetut huippu-urheilijat polttavat saavuttaakseen yhä parempia tuloksia. Antiikin Kreikassa oli yleinen käytäntö, että ylimmän luokan aikuisilla miehillä oli nuoria poikia rakastajinaan – nyt Suomessa ihmiset rukoilevat polvillaan eduskuntatalon rappusilla homolain hyväksymistä vastaan. Avoliittojen ja erojen yleistyttyä juuri kukaan ei Suomessa enää päivittele avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen kurjaa kohtaloa tai pidä hänen äitiään huonomaineisena, mutta esimerkiksi Saudi-Arabiasta, Pakistanista, Sudanista ja Syyriasta tulee silloin tällöin uutisia, että nainen on saatettu tappaa, jos veljet tai isä kokevat, että hän on liialla vapaamielisyydellään tuhonnut perheen kunnian.

Nuori, arvot ja valinnat

Muuttunutta on siis se, missä järjestyksessä arvot vaikuttavat valintojemme taustalla ja se, millaisia sisältöjä eri arvoille nykyisin ja omassa kulttuurissamme annamme – mitä siis pidämme kauniina, hyvänä, oikeana. Murrosajan myötä arvoihin tulee uusia ulottuvuuksia ja uudenlaisia tapoja ilmaista niitä. Esimerkiksi hyvinvointi säilyy arvona, mutta siihen sisällytetään erilaisia asioita kuin ennen – se ikään kuin kerrotaan uusin sanoin. Hyvinvoinniksi ei enää katsota pelkkää aineellisten tarpeiden tyydyttämistä vaan ”aineettomien” tarpeiden kuten vuorovaikutuksen tai itsensä toteuttamisen merkitys lisääntyy samalla, kun turvallisuuteen, omaan kulttuuriin, luontoon ja ympäristön säilymiseen liittyvät asiat ymmärretään kuuluviksi hyvinvointiin yhä oleellisemmin.

Niinpä voidaankin sanoa, että vaikka tiedon kasvu tuottaa yhä enemmän erilaisia arvosisältöjä valittavaksi, tämä valinta on tavallaan aika näennäistä. Nuori ei voi harkita vapaasti arvoja, kun hänen on selviytyäkseen pakko käyttäytyä mahdollisimman rationaalisesti. Nuori joutuu siis punnitsemaan keinojen tehokkuutta suhteessa tavoitteeseen sellaisissakin asioissa, joissa kysymyksessä on puhtaasti arvovalinta (Siltala 1996, 146. Ks myös von Wright 1989, 152).

Tietoyhteiskunnan ristiriitainen luonne

Niinpä yhteiskunnan murros modernista teollisuusyhteiskunnasta kohti uutta jälkimodernia vaihetta tuottaa aikuisuuteen valmistautuvan nuoren eteen joukon mielettömyyksiä, ristiriitaisuuksia ja yhteen sovittamattomia osa-alueita. Nuoret ymmärtävät tietoyhteiskunnan lukuisine vaatimuksineen ja menestymisen ja selviämisen edellytyksineen deterministisesti. Tietoyhteiskunta näyttäytyy abstraktina ja muodottomana kaiken turvallisen ja totutun myllertäjänä, joka vain tulee ja jonka tuloa ei voida välttää, mutta joka aiheuttaa sen, että itse kunkin täytyy muuttua selvitäkseen tai ollakseen kelvollinen tietoyhteiskunnan kansalainen.

Todellisen kansalaisyhteiskunnan kehittäminen tietoyhteiskuntastrategioissa ja -ohjelmissa on jäänyt vain kauniiksi ajatukseksi, kun teknis-taloudellinen sektori vie yhä enemmän tilaa niin kulttuuriselta, sosiaaliselta kuin poliittiseltakin sektorilta. Yhteiskunnan erityishuomiota tarvitsevat ryhmät, niin vanhukset, vammaiset, etniset vähemmistöt kuin nuoretkin jäävät helposti tällaisessa rumbassa jalkoihin. Uhkana onkin, että pako avoimen ja globaalin verkostoyhteiskunnan vapauteen saattaa johtaa ahdistukseen yksilötasolla ja mahdollisesti myös yhteiskunnalliseen väkivaltaan, jolla tätä ahdistusta ja sen seurauksia yritetään kontrolloida (Castells 1998, 340). Tämä lohduton kehityskulku näyttää väistämättömältä ennen kuin uudet yhdessä olemisen muodot, toimintatavat, työkalut sisään tulvivan tiedon hallitsemiseksi ja vastuunjako ovat kehittyneet ja sellaiset elämisen mallit, jotka takaavat kaikille turvallisen ja hyvän elämän yhdessä ovat muodostuneet.

Elämyksellisyyden harha

Olisikin tärkeää saada nuoret vakuuttumaan siitä, että me itse kansalaisina luomme sen, ja siten myös voimme vaikuttaa siihen. Mutta tämän oivaltaminen tuntuu olevan yhä vaikeampaa. Elämme reaaliajassa, jossa syvyyssuuntainen aikakäsitys menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden loogisena jatkumona hapertuu. Samanaikaisesti elämyksellisyyden ja hetkellisyyden merkitys kasvaa. Globalisaatio on saanut valtaa tässäkin: Elämyksiä korostava kulttuuri ja sen muodot ovat muuttumassa yhä yhdenmukaisemmiksi eri puolilla kehittynyttä maailmaa ja nuorten elämään vaikuttavat trendit ovat yhä samankaltaisempia.

Tietoyhteiskunnan ongelmana on, että meillä ei ole vielä muistoja tietoyhteiskunnasta, yhteistä muistivarantoa, joka auttaisi nuorta täysin uudenlaisissa valintatilanteissa. Käyttökelpoiset tietoyhteiskuntatyökalut puuttuvat ja tietoyhteiskunnalle tyypilliset omat instituutiot ja kontrollijärjestelmät ovat vasta kehittymässä. Samalla teollisen yhteiskunnan tarpeisiin aikanaan syntyneet vanhat instituutiot eivät enää kykene vastaamaan uuden ajan haasteisiin ja niinpä ne vähitellen joko muuttuvat tai murenevat. Tietoyhteiskunnan näytelmän käsikirjoitus on siis vasta työn alla, mutta olemme itse sen kirjoittajia, ohjaajia, näyttelijöitä, lavastajia ja yleisö.

Kun nämä edellä kuvatut piirteet ovat toteutumassa samanaikaisesti, olemme tilanteessa, jossa elämysten hakeminen ja itsensä toteuttaminen muodostuvat nuorilla toiminnan perusmotiiveiksi. Kun arjen valinnat enää selkeästi juonnu yhtenäisestä, selkeästä maailmankuvasta tai idealistisesta selitysmallista, saattaakin olla, että alttius lyhytjännitteiseen, narsistiseen halujen tyydyttämiseen keinolla millä hyvänsä kasvaa harkintaan perustuvan pitkäjännitteisen elämänhallinnan ja yhteisen hyvän tavoittelun kustannuksella. Lisäksi kokonaiskuva todellisuudesta jatkuvasti sisään tulvivan informaatiovirran keskellä sirpaloituu – ympäri maailmaa nuoren ongelma on maailmankuvan pirstoutuminen. Tämän myötä julkinen keskustelu ja tiedotusvälineistä haettava tieto painottuu yhä voimakkaammin hämmennystä neutralisoivan aineksen – viihteen – puolelle. Ja viihdehän yhtenäistää maailmaa nopeammin kuin mikään muu.

Kahdenlaiset aikakaustulkinnat

Tätä aikaamme leimaa eräänlainen kaksijakoisuus: Joissakin asioissa elämme yhä edelleen teollisuusyhteiskuntaa, kun taas joissakin muissa asioissa olemme tavallaan jo ohittaneet sen ja siirtyneet eteenpäin. Kuitenkin molempiin aikakausiin kuuluvia ilmiöitä – usein toisilleen täysin vastakkaisia – on olemassa koko ajan ja yhtaikaa todellisuudessamme. Vallalla on tavallaan dualistinen maailmankuva ja voimassa on kahdenlaisia aikakaustulkintoja samanaikaisesti. Ei ole siis ihme, että tulevan ennakoiminen vaikeutuu ja kokonaisuuksien ymmärtäminen hämärtyy nuoren mielessä. Nykyhetki valtaa yhä enemmän alaa menneeltä ja tulevalta ja nuori elää jo nyt tunnepohjaisessa, reaaliaikaisessa viihde- ja elämysmaailmassa, jossa päätökset on tehtävä nopeasti ja tehokkaasti. Niinpä liian monimutkaisiksi käyneiden asioiden mutkat muutetaan suoriksi ja kompleksiset asiat selitetään yhä useammin todellisuutta yksinkertaistaen, tunnepohjalta ja fiktion avulla.

Eri länsimaissa tehdyt tutkimukset nuorten tulevaisuudenkuvien sisällöistä kuvastavat tätä samaa yhteiskunnassa ja ajassamme ilmenevää kaksinaisuutta (esim. Eckersley 1996; Helve 1987, 1993; Hicks 1996; Hicks & Holden 1995; Kasurinen 1999; Malmberg 1998; Mikkonen 2000; Nurmi 1989; Rubin 1998, 2000). Oman elämän tulevaisuudenkuvat ovat optimistisia ja positiivisia ja perustuvat perinteisessä modernin projektissa ja teollisuusyhteiskunnassa kehittyneeseen hyvän elämän malliin. Taloudellinen ja materiaalinen onnistuminen ymmärretään onnellisuuden synonyymiksi. Ympäröivää yhteiskuntaa ja maailman tulevaisuutta koskevat tulevaisuudenkuvat ovat sitä vastoin negatiivisia ja ahdistavia. Ne perustuvat julkisuudessa ja mediassa esitettyihin globaaleihin uhkakuviin, jotka nähdään toteutuvana tulevaisuutena.

Täysin erilaisista aikakaustulkinnoista kumpuavat tulevaisuudenkuvat kertovat samasta todellisuudesta, mutta ne eivät ole toistensa täydentäjiä vaan sisäisesti erilaisia ja täynnä epäjatkuvuuksia ja ristiriitaisuuksia. Näin nuorten ristiriitaiset käsitykset tulevaisuudesta tuottavat uusia ongelmia ja haasteita kasvattajille, vanhemmille ja esimerkiksi sosiaali- ja koulutuspolitiikasta päättäville.

Lähteet:

Bauman, Z. 1993. Postmodern Ethics. Blackwell Publishers, Oxford & Cambridge.

Castells, M. 1998. The Information Age: Economy, Society and Culture. Volume III, The End of Millennium. Blackwell Publishers, Malden and Oxford.

Carr, A. & Pihlanto, P. 1998. From Homo Mechanicus to the Holistic Individual: A New Phoenix for the Field of Organisation Behaviour? Kirjassa M. Afzalur Rahim & Robert T. Golembiewski & Craig C. Lundberg  (toim.), Current Topics in Management, Vol. 3. JAI Press, Stamford, Conneticut, USA, ss. 69-91.

Covey, S. R. 1989. The Seven Habits of Highly Effective People. Powerful Lessons in Personal Change. Simon & Schuster Ltd, London, Sydney.

Eckersley, R. 1996. Young Australians’ Views of the Future. Young Studies Australia, Vol. 15, No. 3, September -96,  11-17.

Giddens, A.  1991. Modernity and Self-Identity. Self and Society in the Late Modern Age. Polity Press, Cambridge.

Helve, H. 1987. Nuorten maailmankuva. Seurantatutkimus pääkaupunkiseudun erään lähiön nuorista Kansalaiskasvatuksen keskus ry, Tutkimuksia ja selvityksiä 1/87. Helsingin yliopisto, Helsinki.

Helve, H. 1993. Nuoret humanistit, individualistit ja traditionalistit. Helsinkiläisten ja pohjalaisten nuorten arvomaailmat vertailussa. Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Nuorisotutkimusseura ry. Gummerus, Jyväskylä.

Hicks, D. 1996. A Lesson for the Future. Young people’s hopes and fears for tomorrow. Futures Vol. 28, No. 1, pp. 1-13.

Hicks D. & Holden C. 1995. Visions of the Future – why we need to teach for tomorrow. Trentham Books Ltd., Staffordshire

Inglehart, R. 1997. Modernization and Postmodernization: Cultural, economic, and political change in 43 societies. Princeton University Press, Princeton, N.J.

Kasurinen, H. 1999. Personal Future Orientation: Plans, Attitudes and Control Beliefs of Adolescents Living in Joensuu, Finland, and Petrozavodsk, Russia in 1990s. Publications in Education, Universitas Ostiensis , Joensuu.

Malmberg L-E. 1998. Education and Students’ Future-Orientation. Adolescents’ Future Preparation, Future Goals and Self-Evaluation in Educational Contexts in Finland and Poland. Åbo Akademi, Vaasa.

Mikkonen, A. 2000. Nuorten tulevaisuuskuvat ja tulevaisuuskasvatus. Joensuun yliopisto, Kasvatustieteellisiä julkaisuja No. 57. Joensuu.

Nurmi, J.-E. 1989. Adolescent’ Orientation to the Future. Development of Interests and Plans, and Related Attributions and Affects, in the Life-Span Context.  The Finnish Society of Sciences and Letters, Commentationes Scientarium Socialium 39, Helsinki.

Rubin, A. 1998. The Images of the Future of Young Finnish People. Turku School of Economics, Publication Series D:2, Turku.

Rubin, A 2000. Growing up in Social Transition: In Search of a Late-modern Identity. Annales Universitatis Turkuensis, Series B, Tom. 234, Humaniora. Turun yliopisto, Turku.

Räikkä, J. 1994. Muuttuvat arvot. Kirjassa Pitkänen, P. (toim.): Katse kohti tulevaa. Tulevaisuuskasvatuksen suuntaviivoja. Painatuskeskus, Helsinki, ss. 15-30.

Siltala, J. 1996. Yksilöllisyyden historialliset ja psykologiset ehdot. Teoksessa Hautamäki, A., E.  Lagerspetz, J. Sihvola, J. Siltala & J. Tarkki (toim.) Yksilö modernin murroksessa. Gaudeamus, Tampere, ss. 117-204.

Taylor, Ch. 1991 The Ethics of Authenticity. Harvard University Press, Cambridge and London.

Wright, G-H. von 1989. Arvot ja tarpeet. Teoksessa Malaska, P, I. Kantola & P. Kasanen (toim.). Riittääkö energia, riittääkö järki? Gaudeamus, Helsinki, ss. 151-166.