Anita Rubin

Pehmeä systeemimetodologia (SSM) on menetelmällinen kokonaisuus, eräänlainen työkalupaketti, joka  muodostaa joustavan ja monipuolisen kehikon inhimillisten systeemien käytännön tason ongelmanratkaisuun. Pehmeän systeemimetodologian tarkoituksena on toimia erilaisten organisaatioiden kuten esimerkiksi hallinnon virastojen ja laitosten, yritysten, kansalaisjärjestöjen, oppilaitosten, säätiöiden, kuntien tai minkä tahansa muiden ihmisten rakentamien järjestelmien tulevaisuustyökaluna. Tällaiset järjestelmät ovat tyypillisesti ihmisyhteisöjen ja teknisten järjestelmien yhdistelmiä. Kun menetelmää kehitettiin tulevaisuudentutkimuksessa, perusajatuksena oli se, että organisaatioita ja niiden kehitysvaihtoehtoja pitäisi voida lähestyä systeemisestä näkökulmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että organisaatio ymmärretään toiminnallisena ja vuorovaikutuksellisena kokonaisuutena, jonka muutos vaikuttaa sekä sen omiin toimintoihin, hallinnointiin, tiedonkulkuun, teknisiin apuneuvoihin  ja sisäisiin järjestelmiin, sen parissa työskenteleviin ja toimiviin ihmisiin, että myös ulospäin siihen yhteiskuntaan ja ympäristöön, jossa kyseinen organisaatio toimii.

Tulevaisuudentutkimuksessa SSM:n avulla järjestelmälle eli systeemille voidaan hahmottaa toivottava tulevaisuus tai vaikka erilaisten skenaariomenetelmien avulla monia mahdollisia tulevaisuuksia, joista valitaan se tavoiteltavin. Aluksi kartoitetaan järjestelmän nykytila – siis eri osa-alueiden toiminnot sekä toimijoiden, osa-alueiden ja rakenteiden väliset riippuvuudet. Samat asiat selvitetään myös tavoiteltavasta tulevaisuudentilasta eli tulevaisuusmallista. Näitä tiloja vertaillaan ja mietitään sitten, millaista toimintastrategiaa toteuttamalla nykytilasta päästään tavoiteltavaan tilaan, siis millaisen kehitysohjelman se vaatii. Tulevaisuudentutkimuksen näkökulmasta tarkasteltuna SSM itse asiassa kuvaa hallitun muutoksen prosessia.

> SSM:n perusteet