Keekok Leen episteemisen implikaation malli

Anita Rubin (2004)
Arvioitu lukuaika: 10 minuuttia

Keekok Leen episteemisen implikaation mallin avulla voidaan tutkia ennusteiden pohjalla olevien arvolauseiden perusteita. Bell (1997) liittää Leen mallin kriittiseen realismiin ja ennen kaikkea ajatukseen, että vaikka täydellistä varmuutta jonkin arvolauseen paikkansapitävyydestä kaikissa olosuhteissa ei voi olla, sitä voidaan silti pitää uskottavana, jos sitä on määrätietoisesti ja perinteisen länsimaisen tieteen kriteereihin vedoten pyritty falsifioimaan – todistamaan vääräksi – siinä kuitenkaan onnistumatta.

Malli on lähellä Popperin epistemologian falsifiointiperiaatetta (1995), jossa jokin tieto voidaan olettaa uskottavaksi, mikäli sitä ei voida todistaa vääräksi ”vakavalla yritykselläkään”. Popperin mukaanhan kaikki tietoteoreettiset perustelut ja väitteet ovat viime kädessä arvauksia, joita ei vielä ole voitu kumota, kun otetaan huomioon ihmisen älyllinen kapasiteetti ja rajallinen havaintokyky.

Bell arvostaa Leen mallia siitä näkökulmasta, että falsifikaation lisäksi siinä on mukana myös verifikaatio, oikeaksi todistaminen. Esimerkiksi means-ends-analyysi keskittyy lähinnä vain analysoimaan arvolauseen ja sen perustelun välistä suhdetta, mutta Leen mallissa yhdistyvät sekä arvolauseen ja sen perusteluina käytettyjen väitteiden välisen suhteen tarkastelu että arvolauseiden perusteiden oikeellisuuden testaus.

Samalla Leen – ja siten myös Bellin – argumentaation taustalla on naturalistinen filosofiakäsitys, jonka mukaan kaiken olevaisen taustalla lepää erehtymätön luonto. Tästä luonnosta kumpuavat myös inhimillisen toiminnan ja moraalin perustat.

Arvolauseiden arvioinnin kriteerit

Arvoja voidaan myös perustella empiirisellä todistusaineistolla, jos tämä aineisto täyttää tietyt kriteerit. Kuitenkaan Bell ei aseta todistamiselle ehdotonta vaatimusta täyttää totuudellisuuden kriteerit aina ja kaikissa olosuhteissa, koska arvot ovat sellaisia ilmiöitä, että nekin muuttuvat ajan myötä ja ovat kulttuurisidonnaisia. Samaten arvoja koskevissa ilmiöissä ja valinnoissa on usein mukana lieventäviä asianhaaroja ja poikkeuksia, jotka nekin voivat muuttaa arvolauseen totuudellisuutta sinänsä.

Leen mallissa falsifiointi perustuu viiteen askeleeseen, joissa kaikissa testataan arvoväittämän taustalla olevaa tietoa ja sen perusteluita.

Keekok Leen mukaan voimme arvioida arvolauseitamme (ns. ”pitäisi”-lauseita) objektiivisesti tarkastelemalla, täyttävätkö ne seuraavat kriteerit:

Arvolauseen tulee olla objektiivisesti varteenotettava;
Arvolauseen perustelujen tulee olla viittauksellisesti merkityksellisiä;
Arvolauseen tulee olla kausaalisesti relevantti;
Arvolauseen tulee olla kausaalisesti itsenäinen eli riippumaton todistuksesta, ja
Arvolauseen väittämä tulee voida testata tieteellisesti.
Objektiivinen varteenotettavuus.

Arvolauselman tulee olla objektiivisesti varteenotettava eli sellainen, että ensinnäkin sitä tukee riittävän raskauttava – vakava – empiirinen todistus. Tämä tarkoittaa sitä, että arvoväitettä tukevien todisteiden pitää olla vakavia eikä pelkkä subjektiivinen mielipide riitä. Väitteelle on siis oltava ulkoista, riippumatonta näyttöä. Kun puhutaan vakavasti otettavista todisteista, tarkoitetaan sillä sitä, että todisteet ovat objektiivisten tarkkailijoiden tekemiä havaintoja, ne ovat tosia ja tieteellisesti tunnettuja faktoja tai vastaavia, ja ne ovat julkisia.

Toisaalta on muistettava, että vaikka väitteen on oltava sellainen, ettei se ole ristiriidassa jo todeksi tiedettyjen asioiden kanssa, emme voi olettaa, että vielä tiedämme kaikkea. Jos esimerkiksi ennen Galileita joku olisi väittänyt, että ”Maa kiertää aurinkoa”, se olisi ollut väärä väite Leen ensimmäisen oletuksen mukaan, koska sen hetkisen tiedon perusteella emme tätä vielä tienneet. Samoin on myös mietittävä, onko väitetty asia mahdollista fyysisesti, vaikka se olisikin sitä loogisesti.

Arvoväittämät perustuvat hyvin usein kulttuuri- ja perinnesidonnaisiin käsityksiin ja oletuksiin, jotka eivät sellaisenaan ole testattavissa. Esimerkkinä tällaisesta arvoväittämästä voidaan esittää vaikkapa ”Sisaren ja veljen välisiä avioliittoja ei pidä järjestää, koska se olisi sukurutsausta”. Arvolause on huono, koska se sisältää kehäpäätelmän. Objektiivisesti varteenotettava väittämä olisi tässä tapauksessa ”Sisaren ja veljen välisiä avioliittoja ei pidä järjestää, koska mahdollisuus että avioparille syntyvillä lapsilla on epämuodostumia tai he ovat vammaisia kasvaa liian läheisen sukulaisuuden aiheuttamien voimistuneiden geenivirheiden vuoksi.” Tässä arvolauseen totuudellisuuden perustelu voidaan myös testata tieteellisesti.

Samalla tavoin voidaan falsifioida arvolause ”Aerobic on terveellistä, koska se on minusta kivaa.” Tässä on perusteluna mielipide, jota ei kuitenkaan voida yleistää totuudeksi. Parempi perustelu olisi vaikkapa ”…koska se parantaa lihasten suorituskykyä ja hapenottokykyä”.

Viittauksellinen merkityksellisyys

Toiseksi arvolauseen perustelujen tulee olla viittauksellisesti merkityksellisiä. Tällä tarkoitetaan sitä, että väite ja todistus viittaavat samaan subjektiin – väite siis käsittelee samaa asiaa ja aihetta kuin arvolause. Esimerkiksi jos yritetään todistella väitettä ”Autoilua keskikaupungilla tulisi vähentää” perustelulla ”koska maassamme lentoyhteydet toimivat eri kaupunkien välillä”, tämä ei ole viittauksellisesti merkityksellinen väite, vaikka molemmat väittämät ovat sinänsä tosia. Toisaalta väite ”Autoilua keskikaupungilla tulisi vähentää” voidaan todistaa viittauksellisesti merkittävästi väitteen ”koska autojen pakokaasupäästöt lisäävät keskikaupungin asukkaiden hengitystieoireilua” avulla.

Mietitäänpä sitten väitettä ”Autoilua keskikaupungilla tulisi vähentää” sellaisen perustelun kautta, jossa sanotaan, että ”koska öljyn hintakehitys on riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista”. Kun näkökulma on ympäristöasioissa, väite ei täytä viittauksellisen merkittävyyden kriteeriä, koska öljyn maailmanmarkkinahinnalla ja kaupunkiympäristön tärveltymisellä ei ole suoraa yhteyttä. Jos näkökulma on kansantaloudellinen, silloin väite osittain täyttää viittauksellisen merkittävyyden kriteerin, mutta väite jäisi myös toisaalta irrationaaliseksi – miksi autoilua pitäisi siis vähentää juuri keskikaupungilla? Tästä tullaankin selkeästi Leen kolmanteen kriteeriin:

Kausaalinen merkityksellisyys

Arvolauseen tulee olla kausaalisesti relevantti, asianmukainen. Tämä tarkoittaa sitä, että sen lisäksi, että väitteen ja syyn tulee koskea samaa asiaa, todistavan väitteen täytyy käsitellä syytä arvoväitteen ilmaisemalle asiantilalle. Esimerkiksi väitettä ”Ihmiset tarvitsevat happea” ei voida todistaa kausaalisesti relevantilla tavalla lauseella ”koska happi on väritöntä”, vaikka väitteet täyttävät edellä esitetyt kaksi vaatimusta, ne ovat molemmat empiirisesti totta ja viittauksellisesti niissä puhutaan samasta asiasta. Kuitenkaan hapen värittömyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että ihmiset tarvitsevat sitä.

Kausaalisesti relevantti väite olisi siis vaikkapa ”koska happisolut ovat välttämättömiä ihmisen aivojen ja muiden elinten toiminnalle”. Samoin kausaalisesti relevantti väite on ”Tupakointi on vaarallista, koska se lisää keuhkosyöpäriskiä.” Edellä ollut esimerkki keskikaupungilla autoilun ja öljyn hintakehityksen välisestä riippuvuudesta täyttää kolmannen kriteerin, mutta ei toista.

Riippumattomuus todistuksesta

Neljänneksi arvolauseen tulee olla kausaalisesti itsenäinen eli riippumaton todistuksesta. Tämä tarkoittaa sitä, että todisteiden tulee olla ajallisesti alkuperäisen väitteen jälkeen eli niillä pitää olla selkeä syy- ja seuraussuhde. Siis sen lisäksi, että väitteen ja syyn tulee koskea samaa asiaa ja todistavan väitteen täytyy käsitellä syytä arvoväitteen ilmaisemalle asiantilalle, niiden täytyy myös olla tietyssä suhteessa toisiinsa, jotta ei päädyttäisi kehäpäätelmiin. Esimerkkinä vaikka voimme väittää, että ”Tupakanpoltto lisää keuhkosyöpäriskiä”, emme kuitenkaan voi sanoa, että ”Lisääntynyt keuhkosyöpäriski aiheuttaa tupakointia”.

Toinen esimerkki todistuksen riippumattomuudesta löytyy seksivalistuksesta. Joissain maissa kouluissa ei anneta sukupuolivalistusta, koska seksistä ja ehkäisystä tietämisen uskotaan lisäävän nuorten vapaata seksikäyttäytymistä ja sitä kautta tyttöjen ei-toivottuja raskauksia. Aina on tietenkin muistettava, että vaikka voimme sanoa, että ”Tieto lisää tuskaa”, niin voimmeko samalla väittää, että ”tuska lisää tietoa”?

Arvolauseeksi ei siis riitä se, että sama asia sanotaan väittämän perusteluna vain toisin sanoin. Tästä voidaan käyttää esimerkkinä hiukan soveltaen Bellin (1997, 90) omaa mallilausetta ”Mustaihoisia ei kannata kouluttaa, koska he eivät kuitenkaan saa töitä”.

Tieteellinen testattavuus

Viidenneksi arvolauseen väittämä tulee voida testata tieteellisesti. Tässä vaiheessa tehdään vakava yritys kumota väittämä tieteellisten testein avulla. Tätä vaihetta on kritisoitu mm. siksi, että ensinnäkin on vaikea määritellä, mikä on tarpeeksi ”objektiivisesti varteenotettava” yritys. Jos kuitenkin oletamme, että tutkimushetkellä olevan tiedon pohjalta on tehty kaikki mahdollinen väitteen kumoamiseksi eikä sitä kuitenkaan ole saatu kumottua, voidaan katsoa, että väite ja siten myös sen taustalla vaikuttava arvo ovat objektiivisesti parempia kuin ne, jotka eivät läpäise testiä.

Leen mallin ongelmat

Tieteellisyyden mittaamisen riski

Erityisesti viidennen kriteerin kohdalla Leen malli osoittautuu ongelmalliseksi, jos tarkasteltavana on hyvin laajoja tai monimutkaisia asioita. Bellin mukaan arvon hyväksyttävyyden kriteeri ovat sellaiset todisteet, joita voidaan arvioida julkisesti ja jotka voidaan hyväksyä tieteellisesti. Ensimmäinen ongelma on yhteydessä kriittisen realismin perusongelmaan: on vaikeaa yksiselitteisesti määritellä, milloin jokin yleinen uskomus tai käsitys on savuttanut sellaisen vaiheen, että sitä voidaan pitää totena. Mitään ulkoisia määritelmiä tämän vaiheen saavuttamisesta ei voida nimetä – milloin voidaan todella tietää, jokin asia on totta sillä perusteella, että esimerkiksi miljoonat ihmiset uskovat niin.

Tieteellisyyskään arvon hyväksyttävyyden kriteerinä ei ole itsestäänselvyys eikä sellaisenaan yksiselitteinen asia. Vaarana on kehäpäätelmä: arvojen objektiivisuuden osoittamisessa käytetään samoja kriteerejä kuin tieteellisen tiedon hankkimisessa, ja kuitenkin arvoilla pitäisi arvioida juuri tätä tieteellistä tietoa. Olisi myös päätettävä, mikä tutkimustraditio hyväksytään todistusaineistoksi – sosiaalitieteiden vai luonnontieteiden todistus vai ehkä molemmat.

Malli soveltuu hyvin tapauksiin, joissa seuraukset ovat kohtuullisessa määrin ennakoitavissa, mutta esimerkiksi globaalin tason ilmiöissä näin ei useinkaan ole. Kun mallia käytetään esimerkiksi laajojen ympäristöä koskevien väittämien arviointeihin, usein noudatetaan myös kyseenalaistamatta varovaisuusperiaatetta eikä toisaalta arvioida riskejä suhteessa niiden välttämiseksi tehtävien sijoitusten määrään.

Objektiivisuus ja riskit

Ongelmana Keekok Leen arvolauseissa on myös se, mitä tapahtuu, jos todistusaineisto muuttuu ratkaisevasti. Kuinka käy tässä tapauksessa arvon objektiivisuudelle? Nimittäin jos arvo tällaisessa tapauksessa myös muuttuu, kuten sen kriteerien mukaan täytyisi tehdä, arvohan on silloin myös suhteellinen eikä objektiivinen.

Arvojen objektiivisuuden määrittäminen on ongelma jo sellaisenaan: on esimerkiksi vaikea arvioida inhimillisten kärsimysten arvoa. Toisaalta yksinkertaisessakin tapauksessa saattaa tulla ongelmia, kun yritetään määrittää sitä, mikä vaihtoehdoista on objektiivisesti toisia parempi. Episteemisen implikaation malli omaa sisäänrakennettuna eräänlaisen subjektiivisen elementin. Sen avulla kuitenkin vain pyritään objektiivisuuteen – ei välttämättä väitetäkään, että sitä koskaan täysin voidaan saavuttaa.

Lisäksi esimerkiksi Bellin tupakointiesimerkissä on täysin arvovalinta, haluaako toimija riskeerata oman elämänsä pituuden tupakoinnin tuoman hetkellisen nautinnon vuoksi vai valitseeko hän vähemmän riskejä sisältävän, mutta ehkä kieltäymyksellisemmän vaihtoehdon. On myös tieteellisesti todistettu, että tupakoinnilla on vahva laihduttava vaikutus. Voikin olla niin, että toimija valitsee tupakoinnin juuri tämän terveyttä edistävän ominaisuuden vuoksi, vaikka tupakoinnin vaarallisuus olisikin hänellä tiedossa. Arvolauseen ”objektiiviselle varteenotettavuudelle” voi siten olla keskenään ristiriitaisia todistuksia. Valintaan tietysti vaikuttavat myös ko. toimijan elämän muut arjen riskit. Bell siis ottaa esimerkissään pitkän elämän annettuna arvona, jota hän ei kyseenalaista, kuten hän ei tee myöskään monille muille naturalistiseen filosofiakäsitykseen ja luonnolliseen todellisuuteen liittyville oletuksilleen. Toisaalta toisen toimijan valintojen arvosteleminen ja arvottaminen on sekin ongelmallista.

Toimintaohjeet ja niiden tausta-arvot

Kolmas ongelma Leen mallissa on se, että siinä sekoitetaan toisiinsa arvo ja sen pohjalta tehty toimintaohje. Esimerkeissään Bell (1997) keskittyy todistamaan Leen mallin pohjalta tietyn toimintaohjeen taustalla olevan arvoarvostelman ja sitä kautta perustelee tai kiistää ohjeen moraalisen oikeutuksen. Varsinaisiin arvoihin Leen mallin avulla on aika hankalaa ottaa kantaa, vaikka Bell sanookin Leen ohjeiden soveltuvan hyvin myös arvojen arviointiin.

Kun saman toimintamallin taustalla on erilainen perusarvo, myös silloin Leen malli muodostuu ongelmalliseksi. Ajatellaan, että Bellin esimerkkinään pitämässä tupakanpoltossa loppupäätelmänä ei olisikaan ajatus ”siispä ei kannata tupakoida” vaan ”siispä tupakointi tulee kieltää”: Tällaisessa tapauksessa kaikki viisi Leen todistusta kyllä pitävät paikkansa, mutta toimintamallin valinnassa päädytään vastakkain toisten arvojen kanssa (esimerkiksi yksilön oikeudet ja valinnanvapaus, oikeus määrätä omasta elämästä ja terveydestä, oikeus nautintoon, oikeus riskinottoon jne.). Leen episteemisen implikaation malli ei ratkaise arvojen oikeellisuutta suhteessa toisiin arvoihin. Samalla voidaan kysyä, ratkaiseeko malli arvolauseiden oikeellisuutta tai paremmuutta sellaisessa tapauksessa, jossa vastakkain ovat arvolauseen taustalla olevat erilaiset arvot. Tällaisessa tapauksessa valittu toiminta perustuu sille, mikä taustalla oleva arvo painottuu tilanteessa.

Lähteet

Bell, Wendell (1997) Foundations of Futures Studies. Human Science for a New Era. Volume II: Values, Objectivity and the Good Society. Transaction Publishers, New Brunswick and London.
Popper, Karl (1995) Arvauksia ja kumoamisia. Tieteellisen tiedon kasvu [Conjectures and Refutations, 1963, translated by Eero Eerola]. Tammer-Paino, Tampere.