Massakulttuurin kriisi ja tulkinnan moninaisuus

Anita Rubin

Johdanto

Aristoteelisen perinteen mukaan valtio on vastuussa yhteishyvän rakentamisesta ja hyvän elämän edellytysten turvaamisesta kansalaisilleen. Silti yhteishyvä on myös jokaisen ihmisen henkilökohtainen tavoite – hyvä on sitä mitä kaikki ihmiset tavoittelevat ja hyve kasvaa sitä harjoitettaessa (Knuuttila 1989, 207–209). Jotta länsimainen moderni yhteiskunta pystyisi toimimaan ja vastaamaan itse herättämiinsä tarpeisiin, työnjako kehittyi ja jakoi vähitellen yhteiskunnan luokkiin, jotka sitten organisoituivat osaksi modernia teollisuusyhteiskuntaa. Samalla tavalla muutkin instituutiot kehittyivät vastaamaan yhä paremmin modernin, teollistuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka koululaitos, joka takasi vankan ja tasa-arvoisen peruskoulutuksen kaikille. Näin voitiin yhä paremmin taata ammattitaitoisen ja osaavan työvoiman saanti teollisuuden tarpeisiin. massayhteiskunta oli (ja on) modernin teollisuusyhteiskunnan yksilöllistymisen tahaton seuraamus.

Jotta yhteiskunta olisi käsitettävä ja hallittava kokonaisuus ja konkreettinen toimintaympäristö eikä pelkästään jokin ihmisen ulottumattomissa oleva abstrakti voima, ihmisen on viime kädessä organisoitava käsityksensä yhteiskunnasta suhteessa oman identiteettinsä. Tästä syystä individualismi on muodostunut tärkeimmäksi merkityksen lähteeksi nyky-yhteiskunnassa. Taylorin (1991) mukaan tämä kehitys johtaa kuitenkin siihen, että samalla kun ihmisellä on voimakas tarve kuulua johonkin, moraali ja sosiaalisuus ovat yhä enemmän riippuvaisia yksilön omista arvoista ja valinnoista.

> Elämysyhteisöt ja elämysyhteiskunta

 

Mainokset