Tulevaisuudentutkimus tiedonalana

Anita Rubin

Tieteenalana

Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohta on suurelta osin sama kuin yhteiskuntaa koskevan tiedon yleensäkin: se perustuu tarpeeseemme pyrkiä laajentamaan näkyvissä olevien moraalisten valintojen määrää ja antamaan merkityksen nykyhetkessä tekemillemme valinnoille. Nämä valinnat ovat kuitenkin myös aina riippuvaisia menneestä kehityksestä ja aikaisemmista valinnoistamme – voidaankin ajatella, että joissain asioissa voimme seurata valintojen ja seuraamusten jälkiä kauas – ehkä vuosisatoja – taaksepäin. Nyt tekemämme valinnat ovat lisäksi myös aina sidoksissa kunakin hetkellä käytettävissä olevaan tietoon samoin kuin niihin kuviin tulevaisuudesta, joita meillä on. Sekä yhteiskunnan että yksittäisten ihmisten valinnoissa käyttämä tieto puolestaan on riippuvaista niin historiasta, kulttuurista, arvoista ja ajan hengestä kuin valinnan tekijän omasta osaamistasosta, luonteesta ja henkilökohtaisista kokemuksista.

Tulevaisuudentutkimuksen tarkoitus on keksiä, arvottaa ja ehdottaa mahdollisia ja todennäköisiä tulevaisuuksia ja auttaa ihmisiä käymään läpi erilaisia vaihtoehtoja, jotta he voivat tehdä päätöksiä siitä, millaisen tulevaisuuden he haluavat. Tällä tavalla on mahdollista tehdä tehokkaita suunnitelmia edistämään parhaan mahdollisen tulevaisuuden toteutumista. (Masini 1993, Bell 1996.) Työssään tulevaisuudentutkijat käyttävät hyväkseen eri tieteenaloilla saavutettuja tutkimustuloksia ja löydöksiä ja vetävät johtopäätöksiä siitä, millaisia erilaisia mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia tulevaisuudentiloja edessämme on. Kaikissa skenaarioissa samoin kuin tulevaisuudentutkimuksessa yleensäkin on pidettävä huolta siitä, että erilaisia tulevaisuudentiloja ja mahdollisuuksia koskevat johtopäätökset voidaan perustella tarkasti ja huolellisesti nykyhetkellä olemassa olevan tiedon ja ymmärryksen pohjalta – kyseessä ei siis ole mikään tieteiskirjallisuus tai fantasia.

Vaikka tulevaisuus avautuu meille nykyhetkellä ja menneisyydessä tehtyjen päätösten ja valintojen tuloksena, sen ominaisuuksia ei voida kuitenkaan suoraan päätellä näistä päätöksistä – eli tulevaisuutta ei voida ennustaa sanan perinteisessä merkityksessä. Tulevaisuus on aina laajan tapahtumavalikoiman seuraamusten kompleksinen sekoitus, josta emme voi tällä hetkellä tietää juuri mitään varmaa – poikkeuksena kenties sellaiset asiat, jotka liittyvät suoraan luonnonlakeihin. Esimerkkinä tästä voisi olla vaikkapa auringon nousu- ja laskuajat tai kuun kiertoliikkeen aiheuttama vuorovesi-ilmiö tai jonkin aineen käyttäytyminen määrätyssä lämpötilassa. Kaksi plus kaksi on neljä myös tulevaisuudessa, eikä se Isaac Newtonin kuuluisa omena tipahda ylöspäin.

Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohdat

Tulevaisuudentutkimuksen lähtökohdat voidaan kiteyttää seuraavalla tavalla:

  • Tulevaisuus ei ole ennustettavissa. Voimme muodostaa mielikuvia ja käsityksiä vain siitä, millaisia tapahtumia on edessämme – puhutaankin useista vaihtoehtoisista tulevaisuuksista.
  • Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty. Voimme pohtia sitä, mitä todennäköisesti tulee tapahtumaan, kun mietimme eri mahdollisuuksia.
  • Voimme vaikuttaa tulevaisuuteen teoillamme ja valinnoillamme. Sen vuoksi on tärkeää tietää, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on toivottavaa. Arvojen ja arvokeskustelun merkitys tulevaisuuden vaihtoehtojen pohtimisessa on siten väistämätön.

Tulevaisuutta ei voida tutkia suoraan. Se ei ole olemassa tässä hetkessä samassa mielessä kuin nykyhetki ja menneisyys. Sen sijaan se on olemassa nykyisyydessä aikomuksina, joita voimme tutkia. Voimme myös tutkia sellaisia tosiasioita ja ilmiöitä, joilla on vaikutusta tulevaisuuteen (Bell 1997a, 174). Tulevaisuus ei myöskään ole ennalta määrätty. Voimme tutkia vaihtoehtoisia kehityksen polkuja, kunhan pidämme mielessä, että erilaisilla lopputuloksilla on erilainen todennäköisyyden taso. Koska toteutuvan tulevaisuuden laatuun voidaan vaikuttaa yksittäisillä valinnoilla, on luonnollisesti selvitettävä, millaiset valinnat johtavat parhaimpaan ja hyväksyttävimpään mahdolliseen tulevaisuuden tilaan. Tämän vuoksi arvokeskustelu onkin niin tärkeässä asemassa tulevaisuudentutkimuksen piirissä (ks. Amara 1981a, b ja Masini 1993).

Tulevaisuudentutkimuksen perusluonne

Tulevaisuudentutkimus on tiedonala, joka on luonteeltaan tieteidenvälinen ja poikkitieteellinen. Siksi se määritelläänkin tiedonalaksi eikä tieteenalaksi sanan perinteisessä merkityksessä. Tulevaisuudentutkijat käyttävät työssään hyväkseen eri tieteenaloilla saavutettuja tutkimustuloksia ja pyrkivät muodostamaan niiden perusteella johtopäätöksiä ja perusteltuja näkemyksiä siitä, millaisia mahdollisia tapahtumia meillä on edessämme. Tulevaisuudentutkimus tuo esille, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä ja mikä on toivottavaa tai ei-toivottavaa. Pyrkimys on vaikuttaa yleiseen ajatteluun, arvoihin ja sitä kautta päätöksentekoon, jotta osaisimme valita siten, että seuraukset – elettävä ja koettava tulevaisuus – vastaavat mahdollisimman hyvin toiveitamme ja odotuksiamme.

Tiedonalana tulevaisuudentutkimuksen tarkoituksena on tarjota perusteltuja näkemyksiä tulevaisuudesta ja sen eri kehitysvaihtoehdoista suunnittelun, päätöksenteon ja toiminnan perustaksi. Toteutuva tulevaisuus on siten yksi tällä hetkellä pelkkänä mahdollisuutena ilmenevistä vaihtoehdoista. Se, mikä näistä mahdollisuuksista sitten toteutuu, on erilaisten niin inhimillisten kuin ihmisen toiminnasta riippumattomienkin toimijoiden ja tekijöiden yhteisvaikutuksen tulos (Godet 1994, 36-37). Samalla tavalla myös tällä hetkellä elämämme todellisuus on aikaisemmin tehtyjen päätösten ja valintojen, niiden seuraamusten ja ihmisen toimista riippumattomien asioiden tuottama lopputulos.

Tulevaisuudentutkimus on nykyisyyden kartoittamista tulevaisuuden näkökulmasta

Viisaan päätöksentekijän on tiedettävä eri toimintavaihtoehtojen mahdolliset seuraukset, ennen kuin lopullinen toimintavaihtoehto valitaan. Tulevaisuudentutkija etsii vaihtoehtoisten tulevaisuuksien todelliset mahdollisuudet ja arvioi näitä mahdollisuuksia sen mukaan, mikä niistä on toivottavaa ja mikä taas ei toivottavaa. Tulevaisuudentutkimuksen empiirisen havainnoinnin kohteet ovat sekä menneisyys että nykyhetki, joista pyritään saavuttamaan mahdollisimman laaja-alainen ymmärrys kartoittamalla monien tieteiden tutkimustuloksia ja uutta tietoa. Mennyttä ja nykyhetkeä tarkastellaan tulevaisuuden tarpeiden ja vaihtoehtojen näkökulmasta.

Tulevaisuutta koskevaa tietoa voidaan käsitellä tieteellisessä tutkimuksessa vain siinä muodossa, jossa se esittäytyy tällä hetkellä – nykyisyydessä – aikomuksina, mahdollisuuksina, unelmina, toiveina, pelkoina. Nämä ominaisuudet voidaan tavoittaa esimerkiksi päätöstemme ja valintojemme perusteita ja syitä analysoimalla. Nykyhetken tutkimiseen käytetään eri tieteenaloilla, siis myös tulevaisuudentutkimuksen itsensä piirissä kehitettyjä menetelmiä ja työkaluja (esim. Ketonen 1985). Tulevaisuudentutkija pyrkii lisäksi selvittämään nykyhetkessä olevia käsityksiä tulevaisuudesta, siihen liittyviä toiveita, uhkia ja mahdollisuuksia. Näistä käsityksistä ja toiminnoista voidaan vetää johtopäätöksiä siitä, kuinka nämä vaikuttavat toteutuvaan tulevaisuuteen.

Lisäksi on pohdittava päätöksenteon tulevaisuusvaikutuksia ja pyrittävä löytämään pienistä tapahtumista – heikoista signaaleista  – ja jopa ”ilmassa liikkuvista” ajatuksista sellaiset, joilla on mahdollisesti laajempaa merkitystä tulevaisuuden kannalta. Samalla tavoin ymmärrys nykyhetken todellisuudesta kasvaa, kun tulevaisuuden tarkastelukulmaksi valitaan tätä hetkeä, nyt käytävää keskustelua, tehtäviä päätöksiä ja toimintoja koskeva analyysi.

Mahdollinen ja todennäköinen tulevaisuus projektiona nykyhetkestä

kuvio1

Kuvio 1. Kuviteltavissa oleva, mahdollinen ja todennäköinen (toivottava, pelottava ja arvoneutraali) tulevaisuus nykyhetkestä nähtyinä.

Mahdollista tulevaisuutta ympäröi kaikki se, mikä voidaan kuvitella olevaksi (kuvion uloin kehä). Tähän alueeseen kuuluu niin tieteiskirjallisuus, tarinat, myytit, unelmat kuin perinteinen utopiakirjallisuuskin. Jotta emme kuitenkaan liian jyrkästi tuomitsisi jotain tapahtumista mahdollisen tulevaisuuden ulkopuolelle, on myös muistettava Popperin viisas huomautus, että meidän on lopultakin aika mahdotonta tietää tulevaisuudesta, koska niin suuri osa sen muotoutumiseen ja luonteeseen vaikuttavista keksinnöistä on kerta kaikkiaan vielä tekemättä emmekä siis pysty mitenkään näkemään niiden merkitystä. Esimerkkinä tästä voidaan ottaa vaikkapa pyörän keksiminen tuhansia vuosia sitten: ennen pyörää ihmisen ainoa tapa liikkua oli kävellen tai hevosen selässä. Pyörä on viime kädessä mahdollistanut niin rattaat kuin auton. Tai puhelin: reaaliaikainen vuorovaikutuksen ja saavutettavuuden lisäksi sen kehittyminen on johtanut vähitellen Internetiin ja teoreettisesti mahdollisuuden kenelle tahansa päästä lähes minkä tahansa tiedon lähteille. Eräiden arvioiden mukaan viime vuosituhannen lopulla Internetissä oli yli 550 miljardia sivua tietoa.

Mahdollisen tulevaisuuden rajat määräytyvät luonnonlakien yms. perusteella. Mahdollisen sisään asettuu sitten todennäköinen tulevaisuus. Todennäköisen kentässä on tulevaisuudentilojen eri asteita – jokin tulevaisuus toteutuu todennäköisemmin kuin jokin muu. Jotkin todennäköiset tulevaisuudentilat ovat toivottavampia kuin jokin muut, ja jotkin taas ovat selvästi pelottavia ja epätoivottuja. Ihmisen mahdollisuudet vaikuttaa tulevaisuuteen ovat riippuvaisia siitä, kuinka voimakkaasti hän kykenee vaikuttamaan asioiden toteutumistodennäköisyyden tasoon.

Tulevaisuuden muodostuminen nykyhetkestä

Tulevaisuus ei ole ennustettavissa, mutta vaikka emme voikaan tietää juuri mitään varmaa tulevasta, ei meidän silti kannata unohtaa koko tulevaisuutta tai jäädä odottamaan mitä tuleman pitää luottaen hyvään onneemme tai kohtaloon. Ei myöskään ole kovin rakentavaa vain valmistautua selviytymään jotenkin tai pötkimään pakoon, kun tulevaisuuden äkilliset käänteet sattuvat kohdalle. (Dator 1996, 107.)

Tulevaisuus koostuu viidenlaisista asioista ja näiden asioiden välisistä suhteista: tapahtumista, trendeistä, esille tulevista uusista asioista ja ilmiöistä, tulevaisuudenkuvista ja toiminnasta. Tapahtumilla voidaan ymmärtää mitä tahansa asioita, joilla on vaikutusta elämäämme ja asioiden kulkuun tavalla tai toisella. Trendit ovat asioiden ja tapahtumien kehityskulkuja, joita pystytään seuraamaan taaksepäin. Esiin tulee kuitenkin myös uusia asioita ja ilmiöitä, joilla ei ole historiaa. Joillakin tällaisilla uusilla asioilla voi olla suuri merkitys toteutuvan tulevaisuuden luonteeseen – ne voivat kääntää kehityksen kulkusuuntaa voimakkaastikin. Silloin puhutaankin heikoista signaaleista tai villeistä korteista. Tulevaisuudenkuvat ovat niitä mielikuvia, odotuksia ja pelkoja, joita ihmiset ja yhteiskunta liittävät tulevaisuuteen. Tulevaisuudenkuvilla on voimakas merkitys valintoja ja päätöksentekoa motivoivana tai lamauttavana tekijänä ja joskus myös itseään toteuttavina ennusteina. Ne ohjaavat toimintaa ja tulevaisuus toteutuu sitten erilaisten toimien ja toimintojen tuloksena. (Ks. esim. Dator 1996, 107-110.)

Tulevaisuudentutkimuksen tiedonalan pohdituimmat kysymykset

Historiallisesta näkökulmasta tulevaisuudentutkimuksen pohdituimpia kysymyksiä on ollut se, onko tulevaisuudentutkimus todella tieteellistä. Onko tulevaisuudentutkimus oikeasti tiedettä vai taitoa, vai onko se katsottava strategisen suunnittelun yhdeksi haaraksi? Pitäisikö tulevaisuudentutkimuksen olla teknisesti suuntautunutta ja keskittyä erityisesti ennusteiden rakentamiseen, vai olisiko se pikemminkin lähempänä kulttuurintutkimusta, jolloin päähuolenaihe olisi löytää uudelleen tulevaisuuden vaihtoehtojen inhimilliset ja humanistiset ulottuvuudet modernin rationaalisuuden tuomasta tehokkuuden ja tuottavuuden painotuskentästä? Vai olisiko tulevaisuudentutkimus pääasiassa kansanliike tai idealismi, jonka tarkoituksena on muistuttaa päätöksentekijöitä moniarvoisesta todellisuudesta – siis kiinnostunut sosiaalisesta toiminnasta akateemisen pohdiskelun ja tieteellisyyden kustannuksella? (Inayatullah 1998.)

Itse asiassa voidaan ajatella, että tulevaisuudentutkimus on osaltaan näitä kaikkia. Tieteellisenä tutkimuksena sen on täytettävä perinteiset tieteen vaatimukset. Toisaalta se on myös taitoa ja eräänlainen uusi tapa suhtautua ympäröivään todellisuuteen ja siihen heijastettaviin tavoitteisiin. Toisaalta tulevaisuudentutkimuksessa tehdään vaihtoehtoisia skenaarioita, toisaalta tulevaisuusajattelu sisältää myös muita inhimillisen todellisuuden ulottuvuuksia. Monet tulevaisuudentutkijat tekevät arkista tulevaisuustyötä tuottamalla erilaisia tutkimustuloksia päätöksenteon pohjaksi ja laatimalla toimintaehdotuksia – strategioita – niiden pohjalta. Jotkut tulevaisuudentutkijat tekevät lisäksi työtä myös kansalaisten parissa esimerkiksi vetämällä tulevaisuusverstaita, joiden tarkoitus on aktivoida tavallisia ihmisiä tulevaisuuden rakentajiksi.

Toinen tulevaisuudentutkijoita kauan askarruttanut kysymys on, kuinka tulevaisuudentutkimus ja sen avulla saatava tulevaisuustieto voidaan konkreettisesti kytkeä käytäntöön ja päätöksentekoon. Nykyaikaisen tulevaisuudentutkimuksen perustajan Ossip Flechtheimin (1972, 1150–1152) käsityksen mukaan tulevaisuudentutkimuksen, jota hän nimitti futurologiaksi, tavoitteet olivat sodan estäminen ja rauhan turvaaminen, nälän ja kurjuuden poistaminen, riiston vastustaminen, yhteiskunnan demokratisoiminen, luonnon riistokäytön lopettaminen ja luonnon suojelu ja taistelu vieraantumista vastaan. Näiden toimien avulla luotaisiin uusi, parempi ihminen, ”Homo Humanus”.

Tämä normatiivisuus on perinteisesti hyväksytty osaksi tulevaisuudentutkimusta, vaikka esim. Borg (1992, 302–303) näkee, että varsinainen suunnittelun ja päätöksenteon avuksi kehitetty tulevaisuudentutkimus on lähellä perinteisiä arvoneutraaleja sosiaalitieteitä.

Kolmas näkökohta, josta tulevaisuudentutkijat puhuvat kansainvälisellä tasolla on, kuinka määritellään ”toivottava”, ”hyvä”, ”tavoiteltava” tulevaisuus. Usein onkin nähty, että perinteinen tulevaisuudentutkimus on liian länsimaiskeskeistä ja hyvän tulevaisuuden mallit vedetään liian yksinkertaistetusti suoraan länsimaisesta maailmankuvasta ja edistyksen käsityksestä. Kriittinen tulevaisuudentutkimus erityisesti pyrkii löytämään laajempia vastauksia tähän ongelmaan analysoimalla myös valtakysymyksiä ja kyseenalaistamalla tulevaisuudenkuvien sisältöjä pohtimalla myös, kenen tulevaisuudesta ja kenen intresseistä kulloinkin on kyse.

Neljäs näkökohta on puhtaasti tutkimukseen liittyvä. Jotta tulevaisuudentutkimusta voidaan pitää laadullisesti hyvänä tutkimuksena, sen on oltava kurinalaista ja noudatettava kaikelle muullekin tieteelliselle tutkimukselle asetettuja kriteereitä. Sen on täytettävä viisi vaatimusta, jotka Godet (2000, 7) esittää seuraavasti: Ensinnäkin tulevaisuudentutkimuksen on oltava tieteellisesti merkityksellistä (relevanssivaatimus), johdonmukaista (koherenssivaatimus), tieteellisesti uskottavaa (vakuuttavuusvaatimus), merkityksellistä ja avointa (tieteellinen läpinäkyvyys). Lisäksi tulevaisuudentutkimuksessa on osattava kysyä oikeat kysymykset, joiden vastauksissa tutkittava tulevaisuuden osa-alue, kehityskulku tai tilanne avautuu tutkijalle mahdollisimman laaja-alaisesti.

Tulevaisuudentutkimus ja ennustaminen

Tulevaisuudentutkimus ei ole ennustamista. Ennustamisen käsitteinä voidaan puhua intuitiivisesta ennustamisesta ja induktiivisesta ennustamisesta. Syklisen ajankäsityksen omaavissa yhteiskunnissa puhutaan ennustajista ja tutkitaan enteitä: Intuitiivinen ennustaminen on sisäistä tietoa, joka jollain mystisellä tavalla saapuu tietäjän mieleen. Tällaista tietoa saadaan ekstaasissa, huumaavista aineista, unista, inspiraation avulla tai vaikkapa kristallipallosta, kahvinporoista tai maksasta katsomalla tai tähtien liikeratoja laskemalla. Ennustajat ovat tietäjiä, pappeja, druideja, noitia, oraakkeleita tai shamaaneja.

Induktiivinen ennustaminen taas perustuu ulkoisen tiedon analysoinnille ja yhdistelemiselle, eikä ennustaminen ole mystinen lahja vaan opittua taitoa. Tällainen ennustaminen on jo lähempänä tieteen kriteereitä ja sitä kautta myös nykyisin harjoitettavaa tulevaisuudentutkimusta. Siinä missä ennustaja esittää tulevaisuudesta yhden ainoan kuvan tai näkemyksen, jonka hän uskoo olevan tosi ja oikea, tulevaisuudentutkija puolestaan kuvaa useita mahdollisia tulevaisuuksia eikä tiedä tai edes väitä tietävänsä varmasti, mikä niistä todella toteutuu. Tulevaisuudentutkijan tehtävänä on siis harkita erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja mahdollisimman objektiivisesti (Godet 2000, 6).

Tulevaisuus vaihtoehtojen valintamyymälänä

Tulevaisuudentutkimus ja sen sovellutukset keskittyvät yhä enemmän vaihtoehtoisten tulevaisuudentilojen selvittämiseen ja kuvailuun. Voidaankin sanoa, että tässä roolissaan tiedonala ehkä antaa parhaan tuotoksensa tieteen piirissä tarjoamalla työkaluja tulevaisuuden luovaan lähestymistapaan, tulevaisuuden tekemiseen ja tulevaisuusargumentointiin. Mahdollisten tulevaisuuksien kartta muodostuu siten tulevaisuusargumentoinnin kautta.

Tulevaisuudentutkimukselle tyypillisten tutkimusongelmien rajaaminen jonkin yksittäisen tieteenalan piiriin ei ole tarkoituksenmukaista, koska tulevaisuusnäkökulma ja asioiden tulevaisuusvaikutusten ymmärtäminen edellyttää monitieteistä näkökulmaa ja poikkitieteellistä tutkimusotetta. Luonteeltaan monitieteisten tutkimusongelmien ratkaisemiseksi käytetään yleensä skenaariotyöskentelyä. Toisaalta eri kansalaisryhmien tai yhteiskuntien tulevaisuudenkuvia tutkimalla voidaan selvittää sitä, millaisia ilmenemismuotoja tulevaisuus voi saada ja miten käsitykset tulevaisuudesta motivoivat nykyhetken valinnoissa ja päätöksenteossa. Lisäksi tulevaisuudentutkimus voi kohdistua itse tieteenalan ontologiseen (mitä tulevaisuudentutkimus on?) tai epistemologiseen (miten tulevaisuudesta saadaan tietoa?) perustaan. Tällaisessa tutkimuksessa tutkitaan tiedonalan omia menetelmiä, teorioita ja filosofista perustaa.

Kaikkien uusien tieteenalojen tapaan tulevaisuudentutkimuksen metodologia kehittyy asteittain historian analyysin ja konkreettisen tutkimuksen avulla. Tulevaisuudentutkimuksen piirissä kehitettyjä omia metodeja on jo käytössä useita, kuten esimerkiksi morfologinen analyysi, Delfoi-tekniikka, pehmeä systeemianalyysi, tulevaisuusverstasmenetelmät, visionäärisen johtamisen menetelmät, erilaiset skenaariotekniikat ja ristivaikutusanalyysi. Monitieteisenä ja aidosti poikkitieteellisenä tiedonalana tulevaisuudentutkimus käyttää soveltuvin osin hyväkseen myös muilla tieteenaloilla kehitettyjä tutkimusmenetelmiä.

Tulevaisuudentutkimuksessa tarkastellaan erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tällainen tarkastelu vaatii tietoa tutkittavan asiantilan itsensä sekä siihen liittyvien muiden asioiden historiasta, kehityssuunnista ja tavoitteista, toiveista, peloista ja odotuksista, joita asian tulevaisuuteen liitetään. Lisäksi tarvitaan mielikuvitusta, rohkeutta, oivalluskykyä ja näkemyksellisyyttä sekä kykyä hahmottaa ajassa liikkuvia ns. heikkoja signaaleja, sellaisia ”ilmassa olevia” pieniä asioita tai ilmiöitä, joilla saattaakin olla suuri merkitys tutkittavan asian kehityksen kannalta.

Proaktiivisuus ja tulevaisuudenkuvat

Yksi tärkeimpiä välineitä tietoajan ja tietoyhteiskunnan haltuunotossa on proaktiivisuus, joka voidaan ymmärtää samalla sekä kykynä (ja sitä myöten haluna) olla mukana tulevaisuuden tekemisessä ja suunnittelemisessa että myös sen tiedostamisena, että tulevaisuuden suunta ja laatu ovat viime kädessä meistä itsestämme kiinni. Proaktiivinen ihminen on myös oivaltanut, että hän voi vapaasti valita reaktionsa kaikissa tilanteissa, mutta samalla hän auttamatta valitsee myös valintojensa seuraukset. Se, miten reagoimme virheeseemme, vaikuttaa väistämättä virheen seurauksiin. Proaktiivisuus edellyttää siten aktiivisuutta, aloitteellisuutta ja vastuunottoa valinnoista.

Yhtä oleellista tietoyhteiskuntastrategiaa on kehittää kykyä hahmottaa kokonaisuuksia, ymmärtää loogisia, ajallisia jatkumoja ja pystyä tiedostamaan asioiden syyt ja seuraukset kaiken sisään tulvivan reaaliaikaisen tiedon joukosta. Muuten on uhkana tietoähky, jonka yhtenä ongelmana on se, että kun ihmisen fysiologia ja kognitiivinen tiedonkäsittely edellyttää, että hän pyrkii hahmottamaan kokonaisuuksia peräkkäisestä tiedosta, tietoa tulvii nyt yhä enemmän rinnakkaisuuksina pirstaleisina palasina monesta eri kanavasta (Koski 1998). Hahmotuskyky kärsii ja pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla todellisuudentajun heikentyminen, sitä kautta alttius manipulaatiolle, ahdistus ja ehkä lopulta fiktiivisen todellisuuskäsityksen luominen oman toiminnan viitekehykseksi, kun todellisuutta ei enää pysty koostamaan eikä hallitsemaan.

Ihmisen ja yhteiskunnan käsitys tulevaisuudesta perustuu tulevaisuudenkuviin. Tulevaisuudenkuvat vaikuttavat päätöksiin ja valintoihin niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla sekä tietoisesti että tiedostamattomasti. Tulevaisuudenkuvien positiivisilla ja negatiivisilla sisällöillä on merkitystä niin yksilöllisellä kuin yhteiskunnallisella tasolla motivoivana ja aktivoivana tekijänä kunkin hetkisessä päätöksenteossa ja valinnoissa. Vaikutus on dialektinen, vastakohtien kautta itseään vahvistava: samalla kun nyt tehtävät päätökset ja valinnat vaikuttavat toteutuvan tulevaisuuden laatuun, tulevaisuudenkuvien sävy vaikuttaa päätösten ja valintojen sisältöön.

Näkemyksellisyys ja hiljainen tieto

Skenaariot ja mallit ovat siis synteesin tulos, ja tällaisen synteesin tekemiseen tarvitaan ensinnäkin yhteiskuntaa, sen nykyistä tilaa ja tapahtumien historiaa koskevaa tieteellistä tietoa, toiseksi käsitystä asioiden loogisista seuraamuksista ja johtopäätöksistä ja kolmanneksi sellaista taitoa, jota Malaska (1993) kutsuu näkemyksellisyydeksi. Hän osoittaa, että tulevaisuudentutkimuksessa ei riitä pelkästään se, että otetaan huomioon päätösten ja toimintojen suorat seuraamukset. On tarkasteltava myös muutoksen lähes näkymättömiä merkkejä ja ilmiöitä, ns. heikkoja signaaleja, joiden merkitys tulevaisuuden muodostumisessa voikin olla perustavanlaatuinen. Nämä heikot signaalit ovat omalla tavallaan ns. hiljaista tietoa, joka auttaa tutkijaa tunnistamaan päätöksenteon ja valintojen taustalla vaikuttavia rakenteita ja olettamuksia. Kuitenkaan hiljainen tieto ei sellaisenaan riitä vaan tarvitaan lisäksi tukea sellaisesta tieteellisestä tiedosta, joka voidaan osoittaa oikeaksi tai vääräksi lisätutkimuksella, jota voidaan testata ja joka on laadullisesti korkeatasoista.

Tulevaisuudentutkimuksen tavoitteet ja tehtävät

Malaskan (2000) mukaan tulevaisuudentutkimuksen perustehtävä on pyrkiä ymmärtämään tulevaa kehitystä nykyisyydessä sekä yhteiskunnalle että yksittäiselle ihmiselle mielekkäällä tavalla. Tieteellisen tulevaisuudentutkimuksen tarkoituksena on ensinnäkin kuvailla inhimillisen elämän ydinteemoja ja mielenkiinnon kohteita tulevaisuuden näkökulmasta. Toiseksi sen tehtävä on tarkastella tärkeimpiä kehityssuuntia ja aikomuksia, jotka ovat antaneet tai antavat häivähdyksiä tulevaan todellisuuteen. Kolmanneksi tehtävänä on muodostaa mahdollisia vaihtoehtoisia inhimillisten organisaatioiden tapahtumien ja päätösten ketjuja. Nämä ketjut voivat olla kausaalisia (syy-yhteyden perusteella toinen toisistaan riippuvaisia) ja intentionaalisia (tarkoituksella rakennettuja) ja ne perustuvat tietoon nykyhetken ja menneisyyden yhteiskunnallisista tiloista sekä vallalla olevista voimista ja päämäärän asetteluista. Neljänneksi tulevaisuudentutkimuksen tehtävänä on tehdä arvioita erilaisista tulevaisuuden vaihtoehdoista arvojen muutoksen ja muuttuvien tosiasioiden pohjalta. Viidenneksi, tulevaisuudentutkimuksen tehtäväksi voidaan katsoa tiedonalan metodologisen kyvyn edistäminen siitä näkökulmasta, miten parhaalla mahdollisella tavalla pystytään esittämään tulevaisuutta koskevia olennaisia kysymyksiä ja löytämään niihin vastauksia.

Tulevaisuudentutkimus voidaan myös ymmärtää sekä määrätyksi ajattelun tavaksi, tavaksi rakentaa mielekkäitä kokonaisuuksia mielessämme että keinoksi muodostaa käsitys elämästä, päätöksistä ja toiminnoista (Masini 1993, 2–3).

Bellin (1997a, 111) mukaan tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on viime kädessä ylläpitää tai parantaa ihmiskunnan hyvinvointia ja elämää ylläpitäviä valmiuksia. Idealistisuudestaan ja normatiivisuudestaan huolimatta Bellin ilmaus pohjautuu kuitenkin selkeästi tieteen yleisesti hyväksyttyihin eettisiin ja filosofisiin perusteisiin. Bellin kaksiosainen tulevaisuudentutkimuksen perusteita käsittelevä teos Foundations for Futures Studies (1997a, b) saavutti lähes heti ilmestymisensä jälkeen klassikon aseman alan tutkijoiden piirissä. Teoksen toisessa osassa (1997b, 111–115) Bell käy laajasti läpi vuosien mittaan käytyä keskustelua siitä, kuinka tulevaisuuden vaihtoehtojen paremmuutta ja toivottavuutta voidaan arvioida tieteenfilosofian lähtökohdista. Tämän keskustelun tuotoksena Bell laati sitten suosituksen tulevaisuudentutkijoiden koskien ammatillista etiikkaa ja arvokeskustelua varten. Näiden suositusten taustalla on Bellin yhdeksänkohtainen luettelo tulevaisuudentutkimuksen perustehtävistä:

  1. Mahdollisten tulevaisuuksien tutkiminen
  2. Todennäköisten tulevaisuuksien tutkiminen
  3. Tulevaisuudenkuvien tutkiminen
  4. Tulevaisuudentutkimuksen tiedollisen perustan tutkimus
  5. Tulevaisuudentutkimuksen eettisen perustan tutkimus
  6. Menneisyyden ja nykyisyyden tulkinta tulevaisuusnäkökulmasta
  7. Tiedon ja arvojen yhdistäminen sosiaalisen toiminnan suunnittelun tueksi
  8. Demokraattisen osallistumisen vahvistaminen tulevaisuuden hahmottamisessa ja suunnittelussa, ja
  9. Tietystä tulevaisuudenkuvasta ja sen valinnasta tiedottaminen ja sen toteuttamisen edistäminen.

Niiniluoto (1999) täsmentää lisäksi, että kun tulevaisuudentutkimusta tehdään Bellin suuntaviivojen mukaan, kysymyksessä ei niinkään ole tulevaisuuden tietäminen kuin tulevaisuuden luotaaminen. Tämänkaltainen tulevaisuudentutkimus on siis paremminkin oman ja yhteisen toiminnan vastuullista harkintaa ja suunnittelua tieteellisen tutkimuksen avulla, jolloin taustafilosofiaksi nousee ajatus ihmisestä oman elämänsä proaktiivisena rakentajana.

> Tulevaisuudentutkimus tieteen kentässä

Mainokset