Massakulttuurin kriisi ja tulkinnan moninaisuus
Anita Rubin (2004)
Aristoteelisen perinteen mukaan valtio on vastuussa yhteishyvän rakentamisesta ja hyvän elämän edellytysten turvaamisesta kansalaisilleen. Silti yhteishyvä on myös jokaisen ihmisen henkilökohtainen tavoite – hyvä on sitä mitä kaikki ihmiset tavoittelevat ja hyve kasvaa sitä harjoitettaessa (Knuuttila 1989, 207–209). Jotta länsimainen moderni yhteiskunta pystyisi toimimaan ja vastaamaan itse herättämiinsä tarpeisiin, työnjako kehittyi ja jakoi vähitellen yhteiskunnan luokkiin, jotka sitten organisoituivat osaksi modernia teollisuusyhteiskuntaa. Samalla tavalla muutkin instituutiot kehittyivät vastaamaan yhä paremmin modernin, teollistuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Esimerkkinä voidaan mainita vaikka koululaitos, joka takasi vankan ja tasa-arvoisen peruskoulutuksen kaikille. Näin voitiin yhä paremmin taata ammattitaitoisen ja osaavan työvoiman saanti teollisuuden tarpeisiin. massayhteiskunta oli (ja on) modernin teollisuusyhteiskunnan yksilöllistymisen tahaton seuraamus.
Jotta yhteiskunta olisi käsitettävä ja hallittava kokonaisuus ja konkreettinen toimintaympäristö eikä pelkästään jokin ihmisen ulottumattomissa oleva abstrakti voima, ihmisen on viime kädessä organisoitava käsityksensä yhteiskunnasta suhteessa oman identiteettinsä. Tästä syystä individualismi on muodostunut tärkeimmäksi merkityksen lähteeksi nyky-yhteiskunnassa. Taylorin (1991) mukaan tämä kehitys johtaa kuitenkin siihen, että samalla kun ihmisellä on voimakas tarve kuulua johonkin, moraali ja sosiaalisuus ovat yhä enemmän riippuvaisia yksilön omista arvoista ja valinnoista.
Todellisuuden tulkinta muuttuvassa ajassa
Maffessoli (1996) jakaa aikakaudet toisaalta abstrakteihin ja rationaalisiin ja toisaalta eläytyvästi ymmärtäviin ja empaattisiin (käännös sanasta ”empathetic”) jaksoihin. Rationaalista aikaa leimaa yksilöityminen ja erillisyys, kun taas eläytyvyyttä korostavana aikana – kuten siis nyt – vältetään erikoistumista, korostetaan emotionaalisuutta ja käsitys itsestä väljentyy tiukoista rajoistaan yhä venyvämmäksi ja suhteellisemmaksi. Modernismin aika kuului Maffessolin ajattelun mukaan selkeästi edelliseen malliin ja nyt elämämme muutosten leimaama ajanjakso on taas yhä puhtaammin eläytyvästi ymmärtävää. Tätä aikaa Maffessoli kutsuu siis neotribalistiseksi.
Postmoderni identiteetti
Postmodernin identiteetin suuri paradoksi onkin, että samalla kun jatkuvasti korostuva individualistinen logiikka perustuu uskoon yksilöllisen identiteetin erillisyydestä ja omavaraisuudesta, ihminen henkilönä voi kuitenkin toteuttaa todellista itseään vain suhteissaan toisiin. Maffessoli kuitenkin kyseenalaistaa sen modernin projektin periaatteen, jonka mukaan jokaisen ihmisen jäsenyys sosiaalisessa yhteisössä perustuu jonkinlaiseen kirjoittamattomaan sopimukseen muiden rationaalisten yksilöiden kanssa. Hän esittää sen sijaan, että tämä ajatus on myytti, tyhjentynyt muoto tai matriisi, jonka avulla kuitenkin olemme yhä tottuneet jäsentämään ymmärrystämme yhteiskunnasta ja omasta suhteestamme siihen. (Maffessoli 1996, 10.)
Modernille tyypilliset vastakkainasettelut ja mustavalkoisuus tuntuvat menettävän merkitystään arjen ymmärtämisessä ja analyysissä eikä esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kuin mielikuvitus ja talous, ideologia ja tuotanto tai vaikkapa sielu ja ruumis tai mieli ja aine enää ymmärretä toisiaan poissulkevina. Maffessoli kutsuu tätä eräänlaiseksi materiaaliseksi henkisyydeksi, vaikka itse pitääkin määrittelyään goottilaisena ja jähmeänä.
Maffessolin näkemys on kaikessa romanttisuudessaan ja jyrkkyydessään jännittävä: Hänestä 200 vuotta eläneet ja hyvin palvelleet yhteiskunnan menetelmät, luokittelut, jaottelut ja näkökulmat ovat suurelta osin aikansa eläneet. Hän väittää, että sosiaalinen dynamiikka ei enää seuraa samaa polkua kuin moderni vaan se kantaa pikemminkin epämuodollisten, institutionalisoituneiden muotojen yli ja ohi. Tästä syystä Maffessoli korostaakin näiden epämuodollisten toimintojen, toimijoiden sekä arkitiedon merkitystä nykytilanteen ja sen kehityskulkujen ja muotojen ymmärtämiseksi. (Maffessoli 1996, 3-7.)
Lähteet
Kainulainen, M.-L. (2000) Aristoteleen ja John Rawlsin näkemyksiä yhteiskunnasta ja hyvästä elämästä. Essee Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian tieteellisten menetelmien kurssilla.
Knuuttila, S. (1989) Selitykset. Teoksessa Aristoteles Nikomakhoksen etiikka. Gaudeamus, Helsinki.
Maffesoli, Michel (1996) The time of the tribes. The decline of individualism in mass society. Sage Publications, London – Thousand Oaks – New Delhi.
Schields, Rob (1996) Foreword: Masses or tribes? Teoksessa Maffesoli, Michel The time of the tribes. The decline of individualism in mass society. Sage Publications, London – Thousand Oaks – New Delhi.
Schulze, Gerhard (1995) Experience society. Sage Publications, London.
Taylor, Charles (1991) The ethics of authenticity. Harvard University Press, Cambridge & London.
