Tulevaisuudentutkimuksen historiasta
Perustuen kirjaan Tulevaisuudentutkimus tutuksi – Perusteita ja menetelmiä (2022), Katariina Heikkilä & Maija Mäki kappaleessaan ’Tulevaisuudentutkimuksen vaiheita ja suuntauksia 1900- ja 2000-luvuilla’ (s. 64–78)
Tulevaisuuksientutkimus tieteenalana alkoi muotoutua 1900-luvun puolivälissä, vaikka kiinnostus tulevaisuuteen on ollut olemassa jo aiemmin muun muassa tieteisromaanien ja varhaisten yhteiskunnallisten visioiden muodossa. Yksi varhaisista tulevaisuuksientutkimuksen esikuvista oli H.G. Wells, joka jo 1900-luvun alussa esitti ajatuksia systemaattisesta tulevaisuuden tutkimuksesta. Varsinaisesti termi ”futurologia” otettiin käyttöön 1940-luvulla saksalaisen Ossip K. Flechtheimin toimesta, joka korosti tulevaisuutta käsittelevän tutkimuksen kriittisyyttä ja normatiivista luonnetta. Lisää Flechtheimin filosofiasta voit lukea täältä.
Toisen maailmansodan jälkeinen kylmän sodan aikakausi loi tarvetta tulevaisuuden ennakoinnille. Yhdysvalloissa perustettiin ajatushautomoita kuten RAND-yhtymä, jossa kehitettiin menetelmiä tulevaisuuden vaihtoehtojen arviointiin. Esimerkiksi Herman Kahn kehitti peliteorian sovelluksia ja esitteli skenaarioajattelua, joka sittemmin vakiintui yhdeksi tulevaisuuksientutkimuksen keskeiseksi menetelmäksi että maailmankuvaksi. Samoihin aikoihin Ranskassa Gaston Berger kehitti prospektiivisuusajattelua ja perusti Centre International de Prospective -tutkimuslaitoksen.
1960- ja 1970-luvuilla tulevaisuuksientutkimus vakiintui eri puolilla maailmaa. Alan kehitystä tukivat uudet järjestöt, kuten World Future Society ja World Futures Studies Federation, sekä ensimmäiset kansainväliset konferenssit. Tulevaisuutta lähestyttiin monista näkökulmista, kuten teknologisista, yhteiskunnallisista ja ympäristöllisistä. Rooman klubin (The Club of Rome) vuonna 1972 julkaisema raportti Limits to Growth oli tärkeä merkkipaalu, joka toi kestävyyden ja rajallisten resurssien teemat laajaan kansainväliseen keskusteluun.
Tulevaisuudentutkimus Suomessa
Suomessa tulevaisuudentutkimuksen ensimmäisiä merkittäviä vaiheita nähtiin 1960-luvun lopussa, kun Valtion yhteiskuntatieteellinen toimikunta perusti tulevaisuudentutkimusjaoston. Erilaiset ministeriöt, tutkimuslaitokset ja myös kuntasektori alkoivat tuottaa tulevaisuusraportteja. Alan keskeiseksi vaikuttajaksi nousi professori Pentti Malaska, joka yhdisti systeemiajattelun ja yhteiskunnallisen visionäärisyyden. Malaska oli myös mukana perustamassa vuonna 1980 Tulevaisuuden tutkimuksen seuraa, joka julkaisee Futura-lehteä.
1980- ja 1990-luvuilla tulevaisuudentutkimus alkoi institutionalisoitua Suomessa. Ensimmäiset alan väitöskirjat valmistuivat 1991, ja vuonna 1998 perustettiin Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemia (TVA), joka koordinoi alan yliopisto-opetusta valtakunnallisesti. Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turussa nousi keskeiseksi alan toimijaksi Suomessa ja alkoi järjestämään kansainvälisiä konferensseja yhteistyössä TVA:n kanssa.
2000-luvulla tulevaisuuksientutkimus on vahvistunut omaksi monitieteiseksi ja kansainvälisesti verkottuneeksi tieteenalakseen. Turun kauppakorkeakouluun perustettiin ensimmäinen tulevaisuudentutkimuksen professuuri vuonna 2004, ja maisteriohjelma käynnistyi jo vuotta aiemmin. Tutkimusteemoja ovat olleet muun muassa kestävä kehitys, tulevaisuusohjaus, strateginen ennakointi ja kulttuurinen muutos. Menetelmien kehittämisessä, erityisesti Delfoi-menetelmän saralla, suomalaiset ovat olleet eturintamassa.
Tulevaisuudentutkimuksen kehittymistä Suomessa on tukenut myös poliittinen päätöksenteko. Vuonna 1993 perustettu eduskunnan tulevaisuusvaliokunta on vakinaistettu osaksi parlamentaarista työtä, ja se tuottaa valtioneuvoston tulevaisuusselontekoja. 2000-luvulla kentälle on noussut myös yksityisiä ajatushautomoita, ja tulevaisuusajattelu on yhä vahvemmin läsnä niin tutkimuksessa, opetuksessa kuin yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Alan historiasta voit lukea tarkemmin Sari Söderlundin ja Osmo Kuusen kirjoittamasta tekstistä Tulevaisuudentutkimuksen historia, nykytila ja tulevaisuus (2002), joka on julkaistu teoksessa Tulevaisuudentutkimus: Perusteet ja sovelluksia.
Lisämateriaaleja alan historiasta
Andersson, Jenny (2018) The Future of the World: Futurology, Futurists, and the Struggle for the Post-Cold War Imagination. Oxford University Press, Oxford.
Boykova, Marina, Knyazeva, Helena & Salazkin, Mikhail (2023) History and modern landscape of futures studies. Foresight and STI Governance, 17(4), 80–91.
Cuhls, Kerstin, Dönitz, Eva, Erdmann, Lutz, Gransche, Bernd, Kimpeler, Simone, Schirrmeister, Elna & Warnke, Philine (2024) Foresight: Fifty years to think your futures. Teoksessa: Systems and Innovation Research in Transition: Research Questions and Trends in Historical Perspective (s. 73–106). Springer Nature Switzerland, Cham.
Son, Hyeong-chan (2015) The history of Western futures studies: An exploration of the intellectual traditions and three-phase periodization. Futures, 66, 120–137.
Söderlund, Sari & Osmo Kuusi (2002) Tulevaisuudentutkimuksen historia, nykytila ja tulevaisuus. Teoksessa Kamppinen, Matti – Kuusi, Osmo – Söderlund, Sari (toim.) Tulevaisuudentutkimus Perusteet ja sovelluksia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 896 (2002): 251-347.
