Alueellinen kulttuuri on siis alueellisen kehitystyön kehyksessä edelleen yleensä tietyn alueen tai ryhmän erityinen ja ominainen aineellisten tai aineettomien piirteiden joukko, joka on olemassa ihmisistä erillisenä suhteellisen staattisena kokonaisuutena. Toisin sanoen alueellisella kulttuurilla on tässä oma essentialistinen ytimensä ja se materialisoituu tietyllä omintakeisella tavallaan. (Vrt. Keesing 1994, 303.)

Kulttuuri on myös pitkään antropologisessa ja kansatieteellisessä tutkimuksessa nähty vastaavalla tavalla suhteellisen pysyvänä, yhtenäisenä ja alueeseen tai ryhmään kytkeytyvänä rajallisena kokonaisuutena. Näkemys on osoittautunut kestämättömäksi. Empiiriset esimerkit ihmisten elämästä eri puolilta maailmaa osoittavat, että on mahdotonta rajata homogeenisia, staattisia ja muista kulttuureista selkeästi erottuvia kokonaisuuksia, joita voisi kutsua tietyksi kulttuuriksi. Kuten Åströmkin toteaa, kulttuuri nähdään nykyisin yleisimmin dynaamisena prosessina. (Goody 1994; Keesing 1994; Vayda 1994.)

Kulttuurin dynaaminen luonne

Kulttuurissa on kaikilla alueilla monenlaisia erilaisia, jopa keskenään ristiriitaisia piirteitä, jotka ovat jatkuvassa muutoksessa ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Vastaavasti eri alueiden välillä on yhtäläisyyksiä siinä määrin, että ei ole perusteltua vetää selkeitä rajoja eri alueiden tai eri ihmisryhmien kulttuurien välille. Tiettyjen kulttuuripiirteiden kytkeminen rajattuun alueeseen tai ryhmään ei tee oikeutta toisaalta sen ihmisten ja elämän jatkuvasti muuttuvalle moninaisuudelle. Toisaalta se ei tee oikeutta muille alueille tai ryhmille, joilla esiintyy samoja kulttuurisia piirteitä. (Anttonen 1999, 196-212; Goody 1994; Keesing 1994; Vayda 1994.)Anita Kangas (2002) on etsinyt suomalaisesta kulttuuripolitiikasta ajan mukana muuttuvia painopisteitä ja niistä muodostuvia syklejä.

Onkin etsittävä kulttuurisia selityksiä erilaisille ilmiöille ilman lähtökohtaisia oletuksia jostakin tietystä rajatusta alueeseen tai ryhmään kytkeytyvästä kulttuurista. Tällöin ajattelun perustana on yksilö, joka on vuorovaikutuksessa muiden ihmisyksilöiden ja ympäristönsä kanssa. Kulttuurin perusdynamiikka toimii tämän vuorovaikutusverkoston tasolla. (Vrt. Goody 1994, 250-260; Keesing 1994, 301-303; Vayda 1994, 320-326.)

Kulttuuriset rakenteet alueellisen identiteetin tukena

Yksilöiden ja ympäristön välisessä vuorovaikutusprosessissa syntyy erilaisia alueisiin tai ryhmiin kytkeytyviä kiteytyneitä kulttuurisia rakenteita, jotka luovat kuvaa homogeenisista, pysyvistä ja rajatuista kulttuureista. Kollektiiviset kulttuurit ovat siis olemassa kulttuurisina käsityksinä tietyistä alueille tai ryhmille ominaisista kulttuureista (vrt. Gerholm 1994, 22-24).

Yksittäisten ihmisten suhde niihin voi olla hyvin moninainen, eikä niihin välttämättä sitouduta. Organisaatiot, eli käytännössä niitä edustavat ihmiset, sen sijaan käyttävät ja tuottavat näitä konstruktioita välineiksi joitakin tarkoitusperiä varten. (Siivonen 2002a; Siivonen 2002b; vrt. Barth 1994.)

Esimerkiksi aluekehitystyötä tekevät tarvitsevat, tuottavat ja käyttävät alueita luonnehtivia kulttuurisia rakenteita hyväkseen tavoiteltavan kehityksen saavuttamiseksi. Organisaatioissa käytetään kulttuuria välineenä alueiden imagojen luonnissa, alueellisten identiteettien tuottamisessa ja vahvistamisessa sekä aluetta heijastavien tuotteiden muotoilussa. Tätä työtä tehdään niin kulttuurin ja aluekehitystyön kentässä toimivissa organisaatiossa ja hallinnossa kuin yrityksissäkin. (Siivonen 2002a; Siivonen 2002b.) Vain siten voi saada näkyville, kenen ääni kulloinkin edustaa esimerkiksi alueellista kulttuuria.

Arjen kulttuuri

Arkielämän kulttuuri syntyy kuitenkin jatkuvasti uudestaan ja uudistuneena ihmisten keskinäisessä sekä ihmisten ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Se on yksittäisiin ihmisiin asti yksilöllisistä piirteistä koostuvaa, jatkuvasti muuntuvaa, uutta synnyttävää ja moninaista. Se luo kulttuurille dynaamisen, heterogeenisen ja muuntuvan perustan, joka asettuu perusluonteeltaan vastakkaiseksi aluekehitystyössä tuotettujen, kollektiivisuuden varaan kiteytettyjen konstruktioiden kanssa.

Tästä vastakkaisuudesta syntyy jännitteitä, jotka väistämättä vaikuttavat siihen, miten kulttuuria voi aluekehitystyössä hyödyntää. (Siivonen 2002a; Siivonen 2002b.) Vastakkaisuus ja jännitteet ovat kulttuurin laajassa kokonaisuudessa ilmeneviä ja siihen kuuluvia elementtejä, kuten esimerkiksi alussa siteeraamani Esa Pirnes Zygmunt Baumaniin viitaten toteaa. Nähdäkseni tämä jännite tulee ymmärtää ja ottaa aktiivisesti huomioon, kun kulttuurin ja kehittämistyön parissa työskennellään kulttuurisesti kestävien periaatteiden mukaisesti.

> Minkä tulee kestää alueellisessa kulttuurissa?