Anita Rubin

Mikä on tulevaisuusverstas?

Yksi skenaariotyöskentelyssä usein käytetty menetelmä on tulevaisuustyöpaja. Tulevaisuustyöpajamenetelmän kehitti alun perin itävaltalainen Robert Jungk, joka halusi tuoda tavalliset kansalaiset mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tarkoituksena oli alun perinkin kehittää menetelmä sosiaalisten ongelmien ratkaisemiseksi ja tulevaisuustietouden ja -valmiuksien lisäämiseksi jollain valitulla alueella tai tutkimuskohteessa – Mannermaa (1999, 47) puhuu tässä yhteydessä tulevaisuuden demokratisoimisesta.

Verstastyöskentelyn historiasta

Yksi ensimmäisistä tulevaisuustyöpajoista, joita Jungk ja hänen yhteistyökumppaninsa Norbert Müllert (1987) nimittivät tulevaisuusverstaiksi, järjestettiin itävaltalaisen kaupungin köyhimmällä alueella, kun kaupungin päättäjät olivat julkaisseet aikomuksensa repiä talot ja rakentaa uusi moottoritie kaupunginosan läpi. Paikalliset asukkaat ryhtyivät vastarintaan, mutta kun he eivät oikein tienneet kuinka saada äänensä kuuluville, he pyysivät jo silloin  maassa tunnettua kansalaisaktivistia ja tulevaisuudentutkijaa Robert Jungkia avukseen. Jungk kokosi alueen asukkaat yhteen tiiviiseen ryhmätyöhön keskustelemaan toiveistaan ja tarpeistaan  ja suunnittelemaan strategiaa, jolla päättäjien mieli saataisiin muuttumaan.

Havaittuaan, että kaikki tunsivat omaa kotiaan ja kotipaikkaansa samanlaista rakkautta, vaikka alue oli köyhä ja jäänyt kunnallisesta kehityksestä syrjään, alueen asukkaat löysivät oman voimansa ja yhtenäisyytensä. Huoli oli yhteinen, mutta niin olivat myös tavoitteet ja lopulta myös usko onnistumisesta.

Verstastyöskentely kesti monta kuukautta ja sen aikana asukkaat kykenivät luomaan uudenlaista yhteishenkeä alueelleen ja ratkaisemaan useita alueen sosiaalista kehitystä, työpaikkoja ja yleistä viihtyisyyttä koskevia ongelmia. Verstas onnistui niin hyvin, että sen sijaan, että tiesuunnitelmaa olisi lähdetty toteuttamaan vastoin asukkaiden tahtoa, nyt asukkaat pystyivät vakuuttamaan kaupungin päättäjät siitä, että aluetta kannattaa kehittää ja ennen kaikkea kuunnella asukkaiden mielipiteitä ja toiveita tässä kehitystyössä. Sen lisäksi, että moottoritie rakennettiin lopulta muualle asukkaiden yhteisen painostuksen johdosta, kaupunginosasta tuli myös entistä viihtyisämpi ja sosiaalisesti monipuolisempi. (Jungk & Müllert 1987.)

Verstastyöskentelyn tarkoitus

Jungk ja Müllert järjestivät sen jälkeen monia saman tapaisia tulevaisuusverstaita eri puolilla Itävaltaa ja eri tarkoituksiin. Yhteistä verstastyöskentelylle kuitenkin oli, että menetelmällä pyrittiin aktivoimaan kansalaisia osallistumaan omaa aluettaan, kotipaikkaansa, työpaikkaansa, yritystään, kouluaan tai muuta organisaatiota koskevaan päätöksentekoon ja löytämään omat tulevaisuutta koskevat toiveensa, pelkonsa ja odotuksensa – toisin sanoen ottamaan itse vastuu ja tekemään oma tulevaisuutensa.

Tulevaisuusverstaan perusajatuksena on koota yhteen joukko jostain määrätystä asiasta tai ongelmasta kiinnostuneita kansalaisia etsimään ratkaisumahdollisuuksia, jotka muuten jäisivät vain poliitikkojen tai asiantuntijoiden päätösvaltaan. Verstaan tarkoituksena on aktivoida tavallisia kansalaisia ja antaa heille uskoa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa lausua mielipiteensä ja saada tuloksia aikaan heitä koskevissa asioissa. Samalla tulevaisuusverstas tuottaa materiaalia päätöksenteon tueksi ja ohjeeksi. Jungk ja Müllert kokosivat kokemuksensa kirjaksi, joka ilmestyi 80-luvun lopulla ja käännettiin useille kielille – myös suomeksi (1987).

Sittemmin tulevaisuusverstasmenetelmää on käytetty myös Suomessa monissa eri yhteyksissä. Tunnetuimpia ovat toisaalta monet kylätoimintaa elvyttämään tarkoitetut tulevaisuusverstaat (Jarva 1996). Eräänlaisia tulevaisuusverstaan sovelluksia ovat myös Viestintäkasvatuksen seuran yhdessä Soneran kanssa vuodesta 1987  järjestämät Viestintäleirit (ks. http://www.viekas.fi/uusi).

Tulevaisuustyöpajan ja -verstaan periaatteet

Osallistujat

Perinteinen tulevaisuustyöpaja tai -verstas saattaa olla päivän tai kahden mittainen tai se saattaa kestää viikon tai jopa useita kuukausia. Työpajan ajallinen kesto määräytyy siten käsiteltävän asian ja osallistujien tarpeen mukaan. Osallistujien määrä ei saisi ylittää kahtakymmentä, koska on tärkeää, että kaikki pystyisivät osallistumaan aktiivisesti työryhmien työskentelyyn ja saamaan äänensä kuuluville (esim. Mannermaa 1999, 48). Toisaalta liian pieni ryhmä ei pysty tuomaan työskentelyyn skenaarioiden ideoimisessa ja pohdiskelussa tärkeää monipuolisuutta ja näkökulmien vaihtelua.

Tulevaisuustyöpaja tai -verstas toimii tavallaan aivoriihen tavoin. Työpajatyöskentelyn avulla voidaan myös löytää ns. heikkoja signaaleja, vähäisiä ennakkomerkkejä tulevasta suuremmasta muutoksesta tai muutostarpeesta. Toisaalta työpajassa tai –verstaassa myös sellaiset kansalaiset, jotka jäävät usein päätöksenteon ulkopuolelle, saavat äänensä kuuluville ja pystyvät vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin.

Työpajatyöskentelyn suuri hyöty on se, että varsinaista ennakkotietoa tulevaisuudentutkimuksesta tai muusta tieteellisestä tutkimuksesta ei juurikaan tarvita – verstas opettaa itse osanottajia tulevaisuusajatteluun. Työpaja onkin tulevaisuustyökalu, joka soveltuu hyvin kansalaisryhmille, esimerkiksi koulun tai alueen opettajille, kylän asukkaille, järjestön jäsenille tai työpaikan henkilökunnalle.

Tulevaisuustyöpajan tai –verstaan kulku

Työpajatyöskentelyssä jokainen osallistuja voi esittää oman mielipiteensä ja ratkaisuehdotuksensa asioista. Työpajan avulla selviää myös, missä päätöksentekoon ja mielipiteenmuodostukseen vaikuttavassa seikassa osanottajien tiedot ovat vähäiset ja tarvitaan lisätietoa. Siten työpaja toimii myös sosiaalisen oppimisen apuvälineenä yhteisössä samalla, kun se auttaa yhteistyökykyjen muodostamisessa ja voi parhaassa tapauksessa kasvattaa yhteiskunnan tai yhteisön sisäistä kiinteyttä ja integraatiota. Tulevaisuustyöpajaa voidaan pitää onnistuneena, jos se on lisännyt osanottajien itseluottamusta, toivoa tulevaisuuteen ja uskoa omiin mahdollisuuksiin asioista päätettäessä ja samalla tuonut iloa ja mielihyvää yhteisen merkityksellisen tekemisen kautta. (Jungk & Müllert 1987.)

Samalla kuitenkin tulevaisuustyöpajamenetelmää voidaan soveltaa myös esimerkiksi yrityksissä tai julkishallinnon piirissä jonkin määrätyn organisaation tulevaisuuteen liittyvän ongelman jäsentämiseksi ja ratkaisemiseksi tai haluttavan päämäärän ja siihen johtavan kehitysstrategian – vision ja mission – rakentamiseksi. Hyvä esimerkki kuntatasolla tehtävästä skenaariotyöstä on Kunnan ympäristöpäättäjän työkirja (Kaivo-oja 1996), joka on laadittu oppaaksi kunnassa toimivalle skenaariotyöryhmälle. Työkirjan avulla luottamushenkilöt ja viranhaltijat voivat itsenäisesti organisoida ja toteuttaa skenaarioprojektin kuntaorganisaatiossa.

Tulevaisuustyöpajassa luotavat skenaariot

Skenaarion kirjoittajan näkökulmasta katsottuna tavallisin tapa on jakaa skenaariot niiden sisältämän informaation tai kuvauksen mukaan. Eräs tällainen jako on, että niitä tehdään neljä erilaista.

Skenaarioita täytyisi olla 3-5, jotta ne olisivat kunnolla erottelukykyisiä. Usein esitetään eräänlainen yksiulotteinen malli, josta saadaan tasan kaksi vaihtoehtoa, se toivottava tulevaisuus ja se toivottavan negaatio, uhkakuva. Tämä ajattelutapa ei ole todellista skenaarioajattelua, vaikka malleja helposti kutsutaankin tulevaisuusskenaarioiksi.

Lähteet

Jarva, V. 1994. Miten järjestän tulevaisuusverstaan. Kylän kehittäjän opas. Julkaisu no. 4. Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutti, Helsinki 1994.

Jungk, R. & Müllert, N. 1987.  Tulevaisuusverstaat. Suom. Kai Vaara, Keskinäisen sivistyksen seura Suomen Lataamo, Helsinki.

Kaivo-oja, J. 1996. Kunnan ympäristöpäättäjän työkirja. Skenaariotyöskentely kunnan ympäristö- ja kehitysstrategisessa päätöksenteossa – Skenaariotyöryhmän työkirja ja suunnitteluohjeet. Suomen Kuntaliitto. Kuntaliiton painatuskeskus. Helsinki 1996.

Mannermaa, M. 1999. Tulevaisuuden hallinta. Skenaariot strategityöskentelyssä. WSOY, Porvoo.

Viestintäkasvatuksen seura http://www.viekas.fi.